Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Archive for the tag “Roope Ankka”

Novellien synty #9: Talviyön tarina

Novellien synty -sarjani viimeiset hetket ovat käsillä: vielä on jäljellä kahden novellin tarinat. Novelli numero yhdeksän on roikkunut bloggausjonossa pitkään, ja osittain eräästä hyvin hämmentävästä syystä. En muista tämän novellin kirjoittamisesta mitään! Miksi ihmeessä en? Ei sen tekemisestä ole kolmeakaan vuotta — tiedostojen päivämäärät todistavat sen. Mutta ei, ei muistikuvia. Kirjoitinko hitaasti, nopeasti, oliko helppoa vai vaikeaa, tökkikö jokin asia? Kirjoitinko kotona vai jossain muualla? Millaisiin oman elämän tapahtumiin / tilanteisiin novelli linkittyy? Mystistä, mutta Talviyön tarinasta minulla ei ole jäänyt mieleen muistojälkiä. On vain se todisteaineisto, mitä koneelta löytyy.

”Talviyön tarina suunnitelmia” -niminen tiedosto, jossa on 7 sivua jotain höpötystä ja jota on viimeksi muutettu 8.6.2014. Ja sitten itse novellitiedosto, jota on viimeksi muutettu 10.6.2014. (Todennäköisesti melko pian kopioin tekstin novellikokoelmatiedostoon, jossa sitten myöhempi työstö on tehty.)

Suunitelmasivuilta löytyy mm. tällaisia huomioita:

Nainen, puoliksi krioni, puoliksi navadi, kulkee pitkin Talvilaaksoa kertomassa tarinoita; pyytää yösijan tarinaa vastaan.

Kolme tarinaa, joista viimeinen on… astetta erikoisempi.

Sydäntalvi. Tähän viimeiseen novelliin KAIKKI TALVESTA, KUVAUS, maagisuus. ONE MORE TIME kaikki talven tunnelmat.

Nämä kiteyttävät novellin sisällön aika hyvin. Kuten yleensäkin kirjoitusprosesseissani, lopputulos vastaa suunnitelmaa ainakin kohtuullisesti. Ilmeisesti juuri talven kuvauksella herkuttelu oli minulla tavoitteena tässä novellissa. (Vaikka ei tämä ihan viimeinen Talvilaaksoon sijoittuva novelli ollutkaan kyllä.) Älä riko pintaa -kokoelmaa varten oli kasassa 5 kesänovellia ja 3 talvinovellia, selkeä epäsuhta siis, ja minun oli vähän pakkokin päästä taas takaisin Talvilaakson tunnelmiin. ”Takaisin” tarkoittaa oikeastaan paluuta niihin tunnelmiin, kun kirjoitin Mustien ruusujen maan ykkösosaa ja vasta hahmottelin Talvilaaksoa… Talviyön tarinassa pointti oli päästä kuvailemaan ikitalvea ja talvisessa metsässä vaeltelua taas kerran. Lisäksi halusin tehdä rakenteellisen kokeilun, jollaista aiemmin en ollut tehnyt. En tiedä, mistä idea oikein lähti, mutta joka tapauksessa novelliin tuli sisäkkäisiä tarinoita ja jonkinlaista metafiktiivisyyttä.

Suunnitelmasivuilta löytyy myös pätkä inspiraatiobiisin sanoista:

story of your life

time of solitude and strife

freedom of the northern road

hoping many miles to go

Kyseinen Tuomas Holopaisen mahtava biisi kertoo tietenkin oikeasti Roope Ankasta. Mutta näin sitä oudosti inspiroituu aina jostain ja yhdistää asioita omalla tavallaan. Tuota biisiä kuunnellessa on superhelppo päästä tunnelmaan ja kuvitella itsensä jonnekin kaukaiseen lumiseen maahan.

Talviyön tarinan muokkausvaiheesta muistan sen verran, että ns. sisäisten tarinoiden pituus ja kiinnostavuus mietitytti minua jonkin verran. Varmaan hiukan novelli tiivistyikin, mutta laaja ja kuvaileva se on edelleen. Suuria muutoksia ei editoinnissa tullut.

Voisi ajatella, että jos tekstin kirjoitusprosessia ei muista, niin ehkäpä juuri se teksti ei sitten ole ollut kovin tärkeä. Mutta ei, en sanoisi niin kuitenkaan. Olen saanut Talviyön tarinasta hyvää palautetta. Olen tyytyväinen valmiiseen novelliin: ainakin mielestäni se talvifiiliksen saavuttaminen onnistui ihan hyvin, ja myös rakenneratkaisun sain toteutettua. Tämä ei ole teksteistä minulle tärkein mutta tärkeä kuitenkin. Tämä oli askel siihen suuntaan, että lähdin haastamaan itseäni vielä enemmän ja kokeilemaan erilaisia ratkaisuja. Ehkä numeron 9/10 kohdalla oli jo aikakin!

On ollut tosi mielenkiintoista lukea ja kuulla arvioita novellikokoelmasta, kun osa lukijoista on pitänyt enemmän talvinovelleista ja osa enemmän kesänovelleista. Keskimäärin talvinovellit ovat niitä uudempia, joten ehkä osa lukijoista on nähnyt niissä kehitystä, osa taas ehkä pitänyt niitä turhan kikkailevina tai liikana yrittämisenä tai… mene ja tiedä. Itse asiassa aivan turhaan viittaan tässä nyt lukijoihin, koska ajatus on omani. Näissä viimeisissä talvinovelleissa näen toisaalta muutosta & kehitystä, toisaalta kikkailua ja liikaa yrittämistä. On vaikeaa yrittää kehittyä ja uudistua, edetä niin että etenisi parempaan suuntaan. Ihan ensimmäisissä kirjoittamissani novelleissa viehättää jonkinlainen aitous ja viattomuus, johon ei enää kirjoittajana oikein enää pääse, koska kaikki on väkisinkin hieman laskelmoivampaa.

En tiedä, saako kukaan tästä ajatuksesta kiinni… Ehkä lopetan tähän.

Kohta on sarja paketissa; LUPAAN kirjoittaa viimeisenkin syntytarinan ihan pian.

Jos seinät voisivat tuntea

Susiveli

Narvaranin linnut

Ei poikasi ole kuollut

Rubiinilaiva

Tee minulle syksy

Älä riko pintaa

Kulkija

 

Post Navigation