Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Archive for the category “Tapahtumat”

Kyllä tapahtuu

Ensinnäkin kiitokset ihmisille, jotka kävivät täällä mainiota keskustelua goottigenrestä edellisen postauksen kommenteissa! Seurasin keskustelua, oli tarkoitus vastata mutta se venyi ja venyi, kunnes ei enää kehdannut. Toivottavasti valmis goottiantologia aikanaan herättää keskustelua myös!

Blogia en siis ole ehtinyt päivitellä, mutta kyllä täällä silti jotain tapahtuu. Ennen kaikkea olen juuri saanut tehdyksi kaksi asiaa:

Olen lähettänyt ensimmäisen kierroksen palautteet goottiantologian novelleista.

Olen lähettänyt kustannustoimittajalle uuden version syksyllä ilmestyvästä romaanista.

Jee-e! Nämä jutut ovat minun työni ydintä. Parasta ja haastavinta osuutta. (Tai no, ehkä kaikkein paras osuus ja kaikken eniten ydintä on se romaanin ekan version kirjoittaminen ja siihen uppoutuminen. Mutta editointi on, ehkä ja jollain mittapuulla mitattuna, vielä paljon haasteellisempaa.) Viime aikoina olen iloinnut tajutessani, että oikeasti tykkään näistä hommista tositositosi paljon. Toimittamisestakin, vaikka se on minulle uudehkoa.

Seuraavaksi saan nyt sitten jännittää paitsi sitä, mitä kustannustoimittaja sanoo kässäristäni, myös sitä, mitä goottinovellien kirjoittajat tykkäävät omista toimituskommenteistani ja miten novellit muokkautuvat. Jännää! Mutta tekstit ovat tällä erää poissa omista käsistäni. Sekin on oikein mukava vaihe. (Taidankin ottaa kohta herkkuja jääkaapista ja mennä sohvalle löhöämään ja tuijottamaan jotain laulukilpailuohjelmaa aah…)

Ja sitten tiedossa on kaikenlaista muutakin tohinaa. Sitä kirjoittamisen ympärillä tapahtuvaa. Ei ihan ydintä, mutta kivoja hommia kuitenkin. Tapahtumia!

Enää alle kaksi viikkoa on aikaa tähän:

Julisteen on tehnyt Sirpa Varis.

Julisteen on tehnyt Sirpa Varis.

Olen aiemminkin ollut järkkäämässä Keski-Suomen Kirjailijoiden lastenkulttuuripäivää. Nyt homma on viety uudelle tasolle ja tapahtumaa on uudistettu. Tapahtuma toimii nyt otsikolla Olipa kerran… ja järjestetään Jyväskylän kaupunginkirjastolla samaan aikaan Vanhan Kirjan Talven kanssa. Mukana mm. Salla Simukka, Juha-Pekka Koskinen ja Tittamari Marttinen, joita minun olisi tarkoitus haastatella paneelissa! Tapahtumassa on ohjelmaa lapsille, nuorille ja kaikille lanu-kirjallisuudesta kiinnostuneille. Facebook-sivukin löytyy, ja ajankohtahan on la 11.2.

Ja sitten vähän myöhemmin keväällä, jälleen täällä Jyväskylässä: minulla on kunnia olla mukana Kirjailijaliiton 120-vuotisjuhlakiertueella.  Wau! Linkistä pääsee tsekkaamaan kiertueaikataulun: tapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea. Jyväskylässä tällainen ilta tiedossa:

Jyväskylä, keskiviikko 22.3. Pääkirjaston Minnansali klo 18–20
Kirjailijavieraina Katri Alatalo, Pirjo Hassinen ja Riku Korhonen
Jyväskylän kiertueilta Facebookissa

Siinäpä se. Juttuja tehty, ja uusia juttuja tulossa. Apurahahakemuksiakin rustailen kaikki sormet ja varpaat ristissä (No en. En oikeastaan. En usko taikauskohömppään.) Tämä on NIIN sitä, mitä minä haluan tehdä. Kirjoittaa! Toimittaa! Pyöritellä tekstejä! Aiemmin tämä on lähtenyt ennen kaikkea omasta tarpeesta ilmaista itseään jotain kautta; nyt tuntuu, että kun maailma sekoaa ympärillä entistä pahemmin, niin on lohdullista pitää uutissivustot kiinni ja paeta omiin fantasiamaailmoihin. Kyllä. En ole aiemmin oikeastaan ajatellut kirjoittamista tai fantasiaa erityisesti todellisuudesta pakenemisena, mutta nyt huomaan tukeutuvani siihen, jos muuten alkaisi ahdistaa ja pelottaa maailman meno.

Lohtua. Sitä toivon jokaiselle joka sitä tarvitsee. Tulipa se sitten kirjojen tai kirjoittamisen kautta tai mistä vain. Ei jäädä pelkäämään/murehtimaan vaan tehdään itse se mitään voidaan. Jos ei muuta voi tehdä, niin parannetaan sitten maailmaa edes yksi kirja kerrallaan!!

Mainokset

Lokakuun hulinat: noin puoliväli

Wuhuu, syksyn hauskuudet (ja kiireet!!) jatkuvat edelleen. Harvassa ovat sellaiset viikot, että sitä vain kaikessa rauhassa olisi kotona. No, ei kai sellaisia kenelläkään ole.

Turun kirjamessut olivat ja menivät. Seuraavaksi vuorossa on ensi lauantaina Jyväskylässä Lokacon, koska nyt on viikko 42. Tällä viikolla Jyväskylän Science Fiction Seura 42 järkkää jälleen perinteisen pienen ja mukavan conin, jossa on ohjelmaa ihan mukavasti. Olen mukana novellikokoelma-paneelissa.

LAUANTAI 22.10.

10.00 Ovet auki
10.15-11.00 World Hobbit Project Survey -debriiffaus
11.00-11.45 Esitelmä: Raita Jauhiainen
11.45-12.15 TAUKO
12.15-13.00 Esitelmä: Juho Salo: Miksi supersankarit ovat tylsiä?
13.00-13.45 Tuonen tahto – kauhuromaani perhekriisistä. Kustannustoimittaja Anni Nupponen haastattelee esikoiskirjailija Hanna Morrea
13.45-14.15 TAUKO
14.15-15.00 Esitelmä: Jukka Särkijärvi: Sad Puppies – The Electric Boogaloo.
15.00-15.45 Pienproosaa pakettiin – kuinka novellikokoelma syntyy? Hanna Morre Matilainen (pj), Erkka Leppänen, Anni Nupponen ja Katri Alatalo

Lokaconin Fb-sivut täällä ja kotisivut täällä. Niin ja paikkanahan on Jyväskylän kaupunginkirjasto.

Viikon päästä siitä taas täytyy käväistä Helsingin kirjamessuilla. Omalla kohdallani tässä on kaksi olennaista juttua. Ensinnäkin Stk:n syyskokous Pasilan kirjastossa messulauantaina klo 13. Lämpimästi tervetuloa sinne kaikki spefityypit!! Ja toiseksi minulla on elämäni ensimmäistä kertaa esiintyminen Helsingin messuilla. Perjantaiaamuna. Jospa paikalle eksyisi vaikkapa äikänopettajia tai muita kiinnostuneita? Harmillisesti samaan aikaan menee kyllä päällekkäin yksi toinenkin spefiaiheinen keskustelu, mutta aina ei voi voittaa.

Kirjallisuudenopetus ja vaihtoehtoiset maailmat

Spekulatiivinen fiktio, esimerkiksi fantasia- ja tieteiskirjallisuus, paitsi ruokkivat mielikuvitusta, myös tarjoavat vaihtoehtomaailmoillaan loputtomasti pohdiskeltavaa ja vertailukohtia nykymaailman ilmiöihin. Miten tätä potentiaalia voisi entistä paremmin hyödyntää kirjallisuudenopetuksessa? Kirjailija-opettajat Taru Kumara-Moisio, Katri Alatalo ja Hanna Matilainen avaavat näkökulmia sekä spefi-kirjallisuuden erityispiirteisiin että kirjallisuudenopetukseen.

Aika 28.10.2016, 10.30. Paikka Minna Canth

Hetki sitten tuli käväistyä Helsingissä myös Nuorisokirjailijoiden 70-v. juhlilla. Juhlapaikkana oli Teatterimuseo, jonka varaston uumenista löytyi kaikkea kummallista päälle pantavaa, kuten kuvista näkyy. Kivaa oli ja se(kin) päivä meni nopeasti.

161008-13

Magdalena Hai, Anne Leinonen ja minä. Kuva: Petri Jauhiainen

161008-9

Elisabet Aho, minä ja Marjut Hjelt. Kuva: Petri Jauhiainen

Joo. Kaikesta tästä voisi päätellä, että menohan on pelkkää juhlaa koko ajan. No ei nyt ihan niinkään. Oikeasti tuntuu, että välillä viettäisi taas mieluusti enemmän aikaa kotisohvalla ja vähemmän junassa. Ehtisi esimerkiksi välillä siivota tai käydä koiran kanssa lenkillä tai jotain yhtä normaalia. Messuhulinat ovat kuitenkin kohta taas onneksi ohi. Ilokseni voin todeta, että muiden kiireiden seassa projekti C on kuitenkin edennyt. Puuttuu enää muutama luku, ja nyt kirjoitan jonkinlaisella loppukiri-meiningillä, haluan vain saada homman kasaan, jotta kässäri on jollain lailla ehjä kokonaisuus ennen joulua. Luonnostelen siis. Todellakin kerrankin luonnostelen. Jos muu ei auta, niin projektin oma soittolista soimaan tai pomodoro-ajastin päälle tai ihan mitä vain. Kaikki keinot ovat sallittuja sodassa ja rakkaudessa ja kirjoittamisessa.

Se biisi, josta kaikki melkeinpä lähti liikkeelle, tai no tärkein inspiraatiobiisi, on muuten tämä. Kolahti joskus kovaa ja iskee edelleen. Nyt on vain puskettava eteenpäin ja loppuun. Näissä fiiliksissä. Vaikka jo vähän väsyttäisi / kyllästyttäisi / ei ole enää ihan niin helppo saada kiinni siitä alkuinnostuksesta, jolla tähän tarinaan aikoinaan lähti. Jotenkin tämä on vain jaksettava, ja sitten pääsee toivottavasti pian luetuttamaan esilukijoilla ja kuulemaan heidän tuomionsa.

 

Lokakuun hulinat

Jess, kohta junaan ja Turun kirjamessuja kohti! Lauantaina jossain vaiheessa päivää minut voi bongata Osuuskumman myyntipöydän takaa. Sunnuntaina taas on luvassa pari esiintymistä Nuorisokirjailijoiden osastolla. Tällä kertaa ei perus-paneelia vaan ihan jotain muuta. Kirjailijatreffit + livekirjoittamista osastolla. Kääks! Tulkaa katsomaan, saanko sanaakaan paperille ( = näytölle).

ohjelma-su_orig

Vaskikirjojen kirjoja löytyy myynnistä aina yhtä mainiolta turkulaisten scifi-seurojen yhteisosastolta (huom. spefiaiheinen rekvisiitta -> helppo tunnistaa!). Siellä on siis saatavilla mm. Älä riko pintaa -kokoelmaa.

Tästä lokakuun reissut & tapahtumat sitten vasta alkavatkin. Jossain vaiheessa odotin ”reissuputkea” vähän kauhulla, mutta nyt ilmassa on oikeastaan vain innostusta. Kiva päästä taas ihmisten ilmoille ja Turkuun. Myöhemmin kuun loppupuolella sitten Lokacon täällä Jyväskylässä ja sitten puolestaan Hesan kirjamessuille.

Mukavaa messuilua kaikille, jotka ovat näihin hulinoihin tulossa!

Finncon-fiiliksiä ja tekstiä pukkaa

Täällä se taas on, Finncon nimittäin, Tampereella tänä viikonloppuna. Aina yhtä upean ohjelman voi tsekkailla täältä. Sitten vain tekemään vaikeita valintoja siitä mitä kerkeää nähdä, unohtamatta myyntipöytien & kirppiksen kiertelyä.

Itse olen Finnconissa mukana aiempaa tiiviimmin yhdistystoiminnan kautta. Olen nimittäin vetämässä Mia Myllymäen kanssa Stk:n miittiä sunnuntaina klo 16-17. Saa tulla mukaan!

Samoin saa tulla moikkaamaan Vaskikirjojen myyntipöydälle la klo 11-12 ja sunnuntaina klo 11-12.

Perjantai-iltana täytyy suunnistaa Julkkarikvartettiin Vihtorin kirjastoon klo 18.30. Siellä Kuoriaiskirjat ja Osuuskumma julkaisevat kokonaiset 4 kpl uutuuskirjoja, ja omalta osaltani juhlistan Stepanin koodeksi -antologiaan osallistumistani.

Muina aikoina minua voi bongata Stk:n pöydästä, Osuuskumman pöydästä tai hortoilemasta päämäärättömästi. Myös yllätykset mahdollisia… Noh, sen näkee sitten!

Viikonloppua odotellessa olen ollut uppoutuneena projekti C:hen, ja itse asiassa paluu todellisuuden tapaiseen ympäristöön ja ihmisten ilmoille tuntuu juuri nyt aika hankalalta. Olen kirjoittanut parhaimmillaan sellaista 5-10 liuskan päivävauhtia, mikä on minulle PALJON. Mutta kirjoitankin C:tä itselleni epätyypillisen raakatekstityylillä, eli antaa tulla vaan ja tärkeintä on päästä eteenpäin. Jos ei muuten, niin vaikka inspiraatiomusiikin kanssa ”pakottamalla”. Haluan kerrankin saada ekan version kirjoitettua mahdollisimman nopeasti alusta loppuun, kokonaisuudeksi, jota sitten voi ihmetellä ja muokkailla. En vielä tiedä, mitä ”mahdollisimman nopeasti” tarkoittaa, mutta katsotaan nyt kuinka nopeasti oikeasti onnistun kesän aikana etenemään. Vielä on heinäkuu aikaa, mutta heinäkuussa on tarkoitus viettää myös lomalomaa.

Kirjoitan, vaikka fantasiamaailma EI ole valmis, vaikka en tiedä sitä enkä tätä enkä tuota. Keskityn päähenkilön sisäiseen maailmaan ja hänen tarinaansa. Ympäristöön liittyvät kysymykset toivottavasti ratkeavat myöhemmin. Saa nähdä, mihin tämä tällainen lopulta johtaa.

Tekstin tyylikin on erilainen kuin aiemmissa pitkissä teksteissäni. Välillä tyyli kyllästyttää ja päähenkilökin kyllästyttää. Joka toinen päivä kirjoittamani teksti tuntuu ihan hyvältä, joka toinen päivä hirveältä sonnalta joka on vain puserrettu ulos koska itse asettamani aikataulu sanoo niin. Joskus ei jaksaisi ajatella kässäriä ja puuttuvia paloja ollenkaan, joskus taas ei saa illalla unta kun mieli käy ylikierroksilla ja ideoita pukkaa nopeammin kuin niitä ehtii kirjoittaa muistiin. Välillä on sellainen fiilis että olen C:n kanssa ottanut liian ison harppauksen pois omalta mukavuusalueeltani (juonivetoisesta henkilövetoiseen, perinteisestä maailmaa kuvailevasta fantasiasta luonnosmaisempaan tunnelmointiin, suoraviivaisesta tekstistä runollisempaan)…. Mutta se on ainakin varmaa, että tällä hetkellä aika iso prosenttiosuus minusta asuu ja elää C:n tarinassa.

Finncon-reissuun en ota läppäriä mukaan!!!

Mutta jos muistikirjan….. ja vaikka tulostettuna tähänastisen tekstin kuitenkin……

Mukavaa con-viikonloppua kaikille, jotka olette tulossa! 🙂

Ja tähän loppuun vielä yksi pikku uutinen joka on unohtunut mainita: Radio Jyväskylän sivuilta löytyy viikko sitten tehty haastattelu, jossa aiheena oli erityisesti Älä riko pintaa -novellikokoelma.

Kirjallisuusfestareilla Ruotsissa

Näin se kevät etenee. Jostain mystisestä syystä viime vuosina eräs asia on toistunut aina maaliskuun tienoilla: matka Ruotsiin. Outoa. Joka kerta syy ja matkaseura on ollut erilainen, mutta jotenkin ihmeellisesti Ruotsin-reissusta on tullut melkeinpä jokakeväinen perinne. (Yksi syistä on ollut se, että pikkusiskoni opiskelee Göteborgissa. Siellä pari vuotta sitten ihastelin mm. scifi- ja fantasiakirjakaupppaa.) Vuosi 2016 jatkoi tutuksi käynyttä sarjaa, ja tällä kertaa vuorossa oli hyvinkin uusi ja opettavainen elämys. 17.-20.3. vietin Uumajan kirjallisuusfestareilla eli Littfesteillä. Matkaseurana olivat runoilija AP Kivinen ja runoilija, läänintaiteilija Vesa Lahti. Ja miten ihmeessä päädyin mukaan tällaiselle reissulle? Yhdistystoiminnan ansioksi tämä täytyy laittaa. Reissun mahdollistivat Keski-Suomen Kirjailijat ja Keski-Suomen Taike yhteistyössä.

Näistä maisemista voisi saada Talvilaaksoon uusia virikkeitä...

Näistä maisemista voisi saada Talvilaaksoon uusia virikkeitä…

Matkan ensimmäinen elämys oli herääminen kolmen jälkeen aamulla (työntäyteisen alkuviikon jälkeen). Matka Vaasaan oli jokseenkin puuduttava, mutta päivän kirkastuessa ja kahviannosten hiljalleen vaikuttaessa homma alkoi kääntyä voiton puolelle. Matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni lautalla Vaasasta Uumajaan. Fiilis oli aivan erilainen kuin etelämmässä Tukholman-risteilyillä, kai siksi että päivä sattui olemaan aivan upea ja rannikon lähellä lautta tunkeutui mahtavan jäätikön läpi. Aikamoiset maisemat oli: sinistä taivasta, valkoista jäätä, tummansinistä merta. Tuuli kylmästi. Hienosta kelistä huolimatta vietin 99 % ajasta sisätiloissa ja otin ns. työt esille. Minulla oli nimittäin mukana 505-liuskainen KK:n kässäri ja tavoitteena lukea se tauon jälkeen läpi.

Saavuimme kohteeseen torstaina päivällä. Hotellihuoneessa törmäsin hauskaan ideaan: omat käsipainot huoneessa ja vielä treeni-DVD! Jos kynnys lähteä hotellin kuntosalille on iso, niin kynnys näiden käyttämiseen on jo pienempi. Arvatkaa, montako kertaa reenasin 4 päivän aikana…. No ihan hiukan, edes muodon vuoksi, viimeisen päivän aamuna.

20160317_133022.jpg

Uumaja vaikutti heti sympaattiselta, melko pieneltä ja helposti hallittavalta kaupungilta. Uumaja on väkiluvultaan pienempi kuin Jyväskylä. Mm. siksi meitä hämmästyttikin suuresti heti alusta lähtien, kuinka ihmeessä tähän pieneen pohjoiseen kaupunkiin on saatu järjestettyä niin iso ja toimiva kirjallisuusfestivaali. Ihan oikeasti, nyt tässä on taas jotain mystistä, mutta kyllä vain naapurimaa on monessa asiassa meitä edellä. Siinä missä Suomessa ajatellaan, että ääh ei tämä ikinä voisi toimia, Ruotsissa se toimii jo.

Littfestillä on neljän päivän aikana runsaasti ohjelmaa niin päivällä kuin illallakin. Vieraita saapuu runsaasti kotimaasta ja ulkomailta. Ohjelmassa oli monipuolisesti paneelikeskusteluja, haastatteluja, kirjajulkkareita ym. Monella tapaa tapahtuma muistutti minua Finnconista, mutta festareille ei ollut vapaa pääsy vaan liput — ja ne liput oli loppuunmyyty jo ennen festareiden alkua! Päärakennuksen aulassa oli tussitaulu, johon saattoi ilmoittautua halukkaaksi lippujen ostajaksi tai myyjäksi. Tästä tuli heti fiilis, kuin olisimme saapuneet isompaankin rockkonserttiin. Tapahtumapaikka oli aivan keskustan ytimessä, suurin sali on teatterin ISO pääsali, ja paikalla oli hyvin väkeä nuorista aikuisista eläkeikäisiin. Iltaisin järjestettiin ohjelmaa monessa paikassa, ja väki jaksoi silloinkin tulla kuuntelemaan paneelikeskusteluja / esiintymisiä, ja luonnollisesti iltaohjelman ohessa sai myös nauttia viiniä/olutta/siideriä ja ottaa rennommin. Järjestäjät olivat nuoria ja aktiivisia, kaikki pelasi eikä meidän esiintyjinä tarvinnut stressata mistään.

Yksi pieni yksityiskohta kirjakahvilan sisustuksesta.

Yksi pieni yksityiskohta kirjakahvilan sisustuksesta.

Ihastuimme Uumajassa mm. Bokcafe Pilgataniin, ihan oikeaan kirjakahvilaan, jollaisesta esimerkiksi Jyväskylässä saa vain haaveilla. Paikka oli hieman Tampereen Tulenkantajien kirjakaupan tapainen, mutta esiintymistilaa oli enemmän. Kirjakahvilasta sai kirjoja (Huom! Ihan oikeasti! Suomessa ”Kirjakahvila” varmaan tarkoittaisi kahvilaa, jonka takaosassa myytäisiin koriste-esineitä ja kynttilöitä ja takahuoneesta löytyisi laatikollinen Kaari Utriota tjsp.),  ja samoin tarjolla oli kahvia, lounasta, viiniä ja olutta. Sama tila muotoutui päivällä lounaskahvilaksi ja illalla esiintymispaikaksi esim. runoklubille.

Tove Jansson oli hyvin edustettuna Bokcafen lasten- ja nuortenkirjallisuushuoneessa. Täältä löytyi myös fantasiahylly -- aikuisten puolella en sellaista onnistunut huomaamaan...

Tove Jansson oli hyvin edustettuna Bokcafen lasten- ja nuortenkirjallisuushuoneessa. Täältä löytyi myös fantasiahylly — aikuisten puolella en sellaista onnistunut huomaamaan…

 

AP Kivinen tarttui tilaisuuteen ja esiintyi open micissä heti torstai-iltana Bokcafessa.

AP Kivinen tarttui tilaisuuteen ja esiintyi open micissä heti torstai-iltana Bokcafessa.

Reissu Littfesteille oli siksikin opettavainen, että juuri edellisenä viikonloppuna olin ollut käymässä Jyväskylän kirjamessuilla. Suunnilleen samankokoinen kaupunki (Uumaja pienempi ja pohjoisempi), iso maksullinen tapahtuma, jonka keskipisteessä olivat kirjat… Ja verrattuna toisiinsa nämä tapahtumat olivat kuin yö ja päivä! Jyväskylän messuilla, valitettavasti, olisi kävijämäärissä toivomisen varaa (tämä perustuu mutu-tuntumaan messujen lauantaipäivältä), samoin kustantamoiden ja kirjailijoiden osallistumisessa messuille. Jyväskylän messuilla esimerkiksi paikallista Suomalaista kirjakauppaa ei näkynyt, mutta 2 euron alelaari-osasto toimi vetonaulana. Kirjamessuilla yritetään myydä, mutta jostain syystä porukkaa ei tule paljoa paikalle tai jos tuleekin, pahimmat jonot syntyvät viini- ja juustokojuille.

Littfesteillä taas selvästikään ideana ei ollut myydä – ei ainakaan suoraan ja paljon. Tapahtumassa ihan oikeasti kirjallisuuskeskustelut ja esiintymiset olivat pääroolissa, ja ihmiset tulivat (ilmeisesti?) paikalle hyvän ohjelman ja tunnelman vuoksi. Ehkä sitä kautta epäsuorasti kiinnostutaan myös kirjoista lisää ja ostetaan sitten myöhemmin..? Myyntipöytiäkin tapahtumassa oli, mutta yllättävän maltillisesti. Vähemmän kuin esimerkiksi Finnconissa (missä mielestäni myyntipöytiä ei suinkaan ole liikaa eikä myyminen ole mitenkään ahdistavaa). Littfesteillä jostain syystä myyntipöydät olivat jopa hieman ”piilossa” eli vasta rakennuksen toisessa kerroksessa, ei heti ensimmäisenä aulassa. (Äh ”piilossa” on kuitenkin väärä sana, pöytien ohi kuitenkin mentiin siihen isoimpaan saliin.) Pöydät olivat ilmeisesti esiintyjien myyntipöytiä: pieniä ja yksittäisiä, ja niissä myytiin esimerkiksi muutamia tiettyjä kirjoja, koruja, muistikirjoja tms. Tämä ei siis ollut mikään isojen kustantamojen tai alekirjakauppojen kauppabasaari.

Mistä festari sitten saa rahansa, miten homma pyörii? Ilmeisesti tapahtuma saa hyvin tukia, myös EU:lta. Littfest on aloittanut toimintansa 10 vuotta sitten pienenä tapahtumana, ja se on kasvanut siitä. Vaikuttaa siis siltä, että järjestäjillä on ollut toisaalta malttia aloittaa pienestä, toisaalta kunnianhimoa rakentaa aina isompaa.

Oma heräteostokseni ja matkamuistoni oli kaulakoru. Tässä kaksi vinkkiä projekti C:n sisällöistä: skottiruudut ja "Warrior" :D :D

Oma heräteostokseni ja matkamuistoni oli kaulakoru. Tässä kaksi vinkkiä projekti C:n sisällöistä: skottiruudut ja ”Warrior” 😀 😀

Mihin päivät Littfesteillä sitten hurahtivat, paitsi ihmetellessä festarien meininkiä ja homman toimivuutta? No, pakko myöntää, että yllättävän suureksi osaksi hotellihuoneessa. Kellään meistä ei ollut intoa juosta minuuttiaikataululla ohjelmanumerosta toiseen, joten otimme rennosti, ja koska hotelli sijaitsi kivenheiton päässä ja matkat joka paikkaan olivat lyhyitä, ehdimme levätä hyvin. Onneksi olin ottanut KK:n kässärin mukaan, koska aikaa tosiaan oli sen verran, että sain sen luettua – viimeiset luvut paluumatkalla Vaasan-lautalla. Oli yllättävän mukavaa uppoutua KK:n maailmaan tauon jälkeen – etenkin saamieni positiivisten kommenttien jälkeen! Lisäksi kävimme seuraamassa lähinnä iltaohjelmia, söimme hyvin ja valmistelimme lauantain esiintymistämme, johon kuitenkin liittyi tiettyä extrajännitystä. Paneelikeskustelumme aihe oli ”Polarnatten – Skrivkramp och Inspiration”, ja EI, emme puhuneet ruotsiksi. Kielenä oli englanti, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun olin tällaisessa mukana englanniksi (ja luin tekstiäni englanniksi!!), joten tarpeeksi jännitystä tuli jo siitä.

Oman hotellihuoneen rauha, lasi viiniä ja kässäri. AH! Joskus kirjailijan elämä on juuri näin täydellistä.

Oman hotellihuoneen rauha, lasi viiniä ja kässäri. AH! Joskus kirjailijan elämä on juuri näin täydellistä.

Perjantaina teimme inspiraatioretken paikalliseen ”Kuvamuseoon” (Bildmuseet) Itse museorakennus ja siellä liikkuminen oli jo pieni elämys: ensin kiipesimme ylös kuudenteen kerrokseen, josta oli upeat näkymät joelle ja kaupunkiin (jälleen yksi upea päivä), ja sitten laskeuduimme vähitellen, ja jokaisessa kerroksessa oli erilainen taidenäyttely. Perinteisiä valokuvia ei juurikaan löydetty, mutta mm. kaikenlaisia valoinstallaatioita kylläkin, samoin upeita kuvia juuri palkitusta ruotsalaisesta lasten kuvakirjasta. Ehkä eniten innostuin Nisrine Boukharis -nimisen taiteilijan koostamasta huoneesta, jossa lojui lattialla lyhyitä runonpätkiä aiheesta ”Wanderism”. Näistä sai esimerkiksi etsiä ja järjestellä itselleen sopivan runon. Aihe inspiroi ja sopi senhetkiseen mielentilaan ja viikonlopun teemoihin: kirjoittaminen, vaeltaminen, matkustelu. Tällaisen runon sieltä kokosin:

20160318_115135.jpg

The wanderer is

someone who is walking

awake and asleep

discovering and

creating things,

Being a wanderer means being lonely,

existing in all lost words and

he is not following

anyone or anything.

Hmph, tuohon loppuun en ole ihan tyytyväinen. Oli vaikeaa löytää loppulausetta and-sanan jälkeen.

Lauantaipäivä koitti, esiintymisemme tuli eteen ja meni kai ihan mallikkaasti. Kerroimme hieman itsestämme, omasta kirjoittamisestamme ja kirjailijaelämästä Jyväskylässä. Kerroin Talvilaaksosta/Kesäsaarista ja siitä, miten olen ottanut virikkeitä fantasiamaailmaan näistä meidän pohjoisista vuodenajoistamme. Sitten luin katkelman ”talvinovellista” Narvaranin linnut, joka on tulossa ensi syksynä julkaistavaan kokoelmaan. Tuntui yllättävän kivalta päästä lukemaan pieni pätkä novellista yleisön edessä, ja jopa englanti-osuus siinä oli ihan ok lopulta. Muutama kappale Narvaranin linnuista tuntui jopa ihan luontevalta englanniksi… Mutta silti olen tosi, tosi kaukana siitä, että kääntäisin kokonaisen novellin englanniksi tai kirjoittaisin englanniksi.

Todistetusti esiinnyimme siellä  ja yleisöäkin oli vähintään yksi. :D Kuva: Vesa Lahti.

Todistetusti esiinnyimme siellä ja yleisöäkin oli vähintään kaksi. 😀 Kuva: Vesa Lahti.

Kun esiintyminen oli hoidettu, vaihdoimme vapaalle. Lauantai-iltana Littfesteillä löytyi ohjelmaa moneen makuun. Ajauduimme jälleen jo tutuksi tulleeseen kirjakahvilaan, missä kuuntelin mielenkiinnolla mm. slovenialaisen kirjailijan kokemuksia kotimaansa kirjapiireistä. Sloveniassa väkeä on vielä vähemmän kuin Suomessa, kielialue vielä pienempi, mutta kirjoittajia ja kirjoja kyllä riittää. Suurin osa on omakustanteita, jotka eivät löydä lukijoita — ja apurahoja on, mutta ne menevät enemmän vanhoille konkareille (vaikka eivät olisi tehneet aikoihin mitään uutta) kuin uusille tekijöille, jotka oikeasti olisivat tekemässä jotain nyt. Tämän verran ymmärsin — ja sitten vähitellen alkoi kieliähky iskeä, samoin kummallinen väsymys, joka oli varjostanut reissua vaikka puolet ajasta OLIN vain levännyt enkä ollut hössöttänyt tapahtumien seuraamisen kanssa. Aivokapasiteettia vieraskielisten runojen tai paneelikeskustelujen kuuntelemiseen ei todellakaan enää ollut.

Ilta huipentuikin meidän osaltamme tapahtumaan, joka ei ollut mitenkään Littfestiin kytköksissä. Hotellimme nurkilla sattui nimittäin olemaan myös kitaramuseo ja siellä sattui olemaan aika kiva baari ja illalla esiintymässä Neil Young -tribuuttibändi. Ei minulle tutuin artisti todellakaan, mutta kyllä näitä covereita kuunteli enemmän kuin mielellään.

20160319_234327.jpg

Tyypit vetivät sen oloisesti, että tunsivat Neil Youngin tuotannon läpikotaisin ja olivat sitä muutaman kerran reenanneetkin. Tunnelma oli kohdillaan, tämä oli oikeaa rokkia, jotenkin tosi aitoa musiikkia. Jep, se sana ehkä kuvaisi parhaiten: aito. Mieleen jäi useampi kuin yksi korvamato, ja näihin biiseihin voisi palata toistekin. Tästä biisistä bändi soitti muistaakseni sellaisen menevämmän version:

Huh, siinäpä tämä reissuraportti kokonaisuudessaan. Sunnuntaina oli jäljellä enää herätys (EI aikainen), viimeinen aamupala (liikaa makeaa) ja paluumatka (KK:n viimeiset sivut). Mietittävää ja pureskeltavaa riitti kotimatkallekin. Kuka järjestäisi jotain tällaista Suomeenkin? Ja jos järjestäisi, niin tärkeää olisi saada ns. pienet piirit kokoontumaan yhteen ja tekemään yhteistyötä. Finncon on meillä iso hieno tapahtuma, ja vähän samaan tyyliin voisi olla jotain myös valtavirran puolella ja ”kaikille”. Uumajan esimerkki on myös erinomainen muistutus siitä, että juna (tai bussi, tai lautta) kulkee ihan yhtä hyvin etelästä pohjoiseen kuin toisinkin päin. Suomessakaan kirjallisuusfestareiden ei siis tarvitsisi sijaita automaattisesti Helsingissä!

Jos kansainväliset kuviot/esiintymiset kiinnostavat, niin Uumajan Littfestiä voin kyllä suositella lämpimästi kaikille.

Lämmin kiitos matkaseuralle, KS Kirjailijoille sekä paikalliselle Taikelle.

 

Lastenkulttuuripäivä

Hmmm, mihin on taas kulunut sellaisen puolitoista kuukautta ilman blogin päivitystä… No, ainakin tällaisen lastenkulttuuripäivän järkkäilyyn. 🙂

Bloggaustauko jatkukoon. Välillä on sellainen olo, että hyviä kirjailijablogeja on jo miljoona, ja niissä kirjoitetaan hienosti vaikka mistä ajankohtaisistakin aiheista, joten mitä uutta tai lisää minulla nyt olisi sanottavaa. Koetan kuitenkin pitää blogia ei-täysin-kuolleena kotisivuna, joka toimii juuri tiedottamiskanavana, jos ei muuna juuri nyt.

Lastenkirjallisuus juliste

En pysy housuissani

Viime aikoina on tapahtunut sen verran jänniä juttuja (ja lisää jänniä juttuja on tulossa), että alkaa olla aika katkaista blogihiljaisuus. Blogi (ja myös blogien seuraaminen!) on jäänyt tässä kesällä vähäiseksi, mutta onneksi kunnollisista syistä: olen kirjoittanut. Kirjoittaminen on ollut raivostuttavan vaikeaa välillä, ja olen moneen kertaan kironnut itselleni asettamia haasteita, mutta olen kuitenkin rämpinyt eteenpäin. Ei siis nyt enempää tuosta raivostuttavuudesta. Otetaan ne kivat jännät jutut:

  1. Netistä löytyy nyt tuotoksia Wienin-reissulta, nimittäin haastatteluni ja lukunäyte Mustien ruusujen maasta. Saksankielisillä tekstityksillä. Kuvauspäivä oli jännittävä. Hassuinta oli, että puhuessani minusta tuntui kuin en olisi osannut puhua suomea. Kysymykset kysyttiin minulta englanniksi (Huom. tiesin ne etukäteen ja olin ehtinyt miettiä), eikä huoneessa haastattelun aikana ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt suomea. Hyvin outo puhetilanne. Tässä nämä nyt sitten ovat, haastattelu:

    Ja lukunäyte:

  2. Tiistaina 8.9. järjestetään eri puolilla Suomea Minäkin luen! -mielenilmaus lukemisen puolesta. Ideana on, että porukka kokoontuu kaupungille (tai kylälle :)), asettuu pitkään jonoon ja lukee yhdessä. Näin muodostetaan ”lukutoukkia”. Ota mukaan lempikirjasi ja lähde mukaan! Hakusanalla ”Minäkin luen!” löytää Facebookista tapahtumasivut joka paikkakunnalle, olipa paikka sitten Jyväskylä, Savonlinna, Rovaniemi tai vaikka Alahärmä. Fb:n mukaan näyttäisi, että mukana on jo 20 paikkakuntaa!Minäkin luen! kuva
  3. Parhaan säästin tietenkin viimeiseksi. Johan tätä on ehditty hehkuttaa monta päivää, mutta vielä kerran…. Worldcon. Tulee. Suomeen. Wow!!! En ole tainnut ikinä suunnitella näin tarkkaan, mitä olen tekemässä kahden vuoden päästä. Nyt on ainakin varmaa se, että 9.-13.8.2017 ollaan Helsingissä ihmettelemässä kansainvälisen spefitapahtuman meininkiä!! http://www.worldcon.fi/ Siellä nähdään!

Kauhujen Yö

Kun kerran edellinen postaus oli tapahtuma-aiheinen, jatketaanpa samalla linjalla. Itse asiassa tästä on ollut tarkoitus kirjoitella jo aiemmin, mutta vielä ehtii. Tämän viikon lauantaina 16.5. on nimittäin tarjolla hyytävää herkkua: kauhukirjallisuutta Yläkaupungin Yössä.

Yläkaupungin Yö

Yläkaupungin Yö täällä Jyväskylässä on vuotuinen iso kultturitapahtuma, jossa ohjelmaa riittää koko lauantaipäivän sekä -yön ajaksi. Keski-Suomen Kirjailijat järjestää Yössä tuttuun tapaan ohjelmaa, tällä kertaa Galleria Hopassa. Klo 20 alkaen on ohjelmassa Nokturno-runoklubi, jossa esiintyvät Mikael Brygger, Panu Hämeenaho, AP Kivinen, Satu Erra, Katariina Vuorinen ja Marko Niemi.

Illan pimentyessä on sitten kauhun vuoro. Ilokseni voin sanoa, että (kauhu)kirjailijat Jussi Katajala ja Samuli Antila saapuvat Jyväskylään keskustelemaan kauhun olemuksesta sekä lukemaan kauhunovellejaan. Lukeminen on pääosassa, mutta sitä ennen minä haastattelen kaksikkoa ja kyselen vähän kauhun kirjoittamisesta. Kauhuohjelmamme alkaa klo 23, ja sopivasti puolenyön tienoilla on sitten novellien lukeminen vauhdissa. Tervetuloa kuuntelemaan!

Ps. Nyt alkaa lähtölaskenta…. 19 yötä Wieniin!

Kirjailijat kiertueella

Tällä viikolla kirjailijat ovat kiertäneet Suomea keikkabussilla kuin suuren maailman tähdet: käynnissä on nimittäin ollut ihan oikea kirjailijakiertue. Kiertueella on ollut mukana 8 kirjailijaa eri maakunnista, eivätkä esiintymispaikatkaan ole rajoittuneet ihan tyypillisiin Helsinkiin, Turkuun ja Tampereeseen, vaan kiertue on pysähtynyt mm. Rovaniemellä, Kuopiossa, Vaasassa… Ja nyt perjantaina Jyväskylässä. Täytyipä siis itsekin lähteä kuuntelemaan kirjallista ohjelmaa Vakiopaine-baariin.

Maanantaina ja tiistaina kiertue käväisee vielä Kouvolassa, Turussa ja Laitilassa. Vielä ehtii mukaan kiertuefiilikseen. ;)

Maanantaina ja tiistaina kiertue käväisee vielä Kouvolassa, Turussa ja Laitilassa. Vielä ehtii mukaan kiertuefiilikseen. 😉

Kun kahdeksan kirjailijaa pääsee lavalle kertomaan omista teoksistaan ja kirjoittamisesta, kuuntelen tietysti mielenkiinnolla: mitä he kertovat työskentelytavoistaan, millaisia taustoja teoksilla on? Vaikka valitettavasti kirjailijoiden teokset olivat minulle (ainakin toistaiseksi…) aika vieraita, kiinnostuin monesta. Kivaa oli se, että haastattelun lomassa jokainen kirjailija myös luki pienen näytteen omista teksteistään. Tietenkään mihinkään syvähaastatteluihin ei nyt ollut mahdollisuutta yhden kirjailijan kohdalla, koska kaikki kahdeksan pääsivät (pareittain) estradille, mutta kyllä esiintymisistä silti tarttui mieleen monia ajatuksia. Ja lukuvinkkejä.

Esimerkiksi Mervi Heikkilän uutuusromaani Louhen liitto herätti kiinnostukseni, onhan kyseessä nuortenfantasiakirja, joka ammentaa mm. suomalaisesta mytologiasta. Heikkilä kertoi, että idea romaanin oli lähtenyt mm. silloista (!) ja alakulttuureista. Nykyään yhtenäiskulttuuri on tietyllä tavalla hajonnut. Alakulttuureja on ollut aina, ja lopulta jokainen yksilö elää omassa maailmassaan ja näkee asiat omasta näkökulmastaan. Esittelyssä romaani jätettiin juuri sopivan mystiseksi eikä liikaa paljastettu, ja tähän voisi tosiaankin jossain välissä tarttua.

Runoilija Juha Kulmala taas selitti mielenkiintoisesti Pompeijin iloiset päivät -teoksen nimeä. Nimi tulee runon säkeestä ”Nämä eivät ole Pompeijin iloiset päivät” (tjsp). Tämä viittaa siihen, että siinä missä Pompeijin tuho tuli yllättäen ja odottamatta, nykymaailmassamme taas kaikki tietävät, mihin ollaan menossa, mutta kukaan ei reagoi. Jep. Kiinnostava kannanotto nykyaikaan, ja herätti huomioni.

Ehkä eniten kiinnostuin Jukka Behmin romaanista Lahjoja norsujumalalle. Kirjan pohjalta syntyi pohdintoja dekkarigenrestä: periaatteessa romaani edustaa dekkaria/jännitysromaania, mutta ei sitten kuitenkaan. Behmin mukaan perinteisessä dekkarissa pitäisi olla salapoliisi ja rikos, kun taas tässä romaanissa on intialainen polkupyöräkorjaaja, joka selvittelee eteen tulevia asioita, jotka eivät välttämättä edes ole rikoksia. Intialainen polkupyöräkorjaaja! Tämän on pakko olla hyvä henkilöhahmo, olen heikkona Intia-aiheisiin juttuihin, eikä perinteinen dekkari oikein ole minua sytyttänyt… Ehkä tässä siis kirja minulle? Behm ei oikein osaa sanoa, miksi on sijoittanut romaanin Intiaan, vaikka hänellä itsellään on kokemusta maasta vain lyhyehkön reissun verran. Yksi syy oli ainakin se, että jostain kumman syystä ”kouvolalainen polkupyöräkorjaaja” ei vain toiminut niin hyvin… Joo. Jotkut asiat vain kuulostavat paremmilta kaukaisessa maassa (tai fantasiamaailmassa!) kuin vaikkapa Kouvolassa.

20150508_192816

Vesa Lahden haastateltavana Miki Liukkonen ja Mervi Heikkilä.

Oli hauskaa nähdä livenä Miki Liukkonen, koska olen ymmärtänyt hänen olevan jonkinlainen julkkis kirjailijaksi — sopiva henkilö kiertueelle siis. 😉 Liukkonen, kuten moni muukin kiertueella ollut kirjailija, on monilahjakkuus: hän ei ole keskittynyt vain kirjallisuuteen vaan on myös muusikko. Esikuvista kysyttäessä hän mainitsi klassikot, Eino Leinon, prosaistit, kuvataiteilijat, jazz-muusikot… Lisäksi kolme runokokoelmaa julkaissut runoilija totesi, ettei hän kauheasti lue runoutta eikä ”välitä siitä”. Hänen mukaansa runouden lukeminen on välillä raskasta. No hitot, ainakin on kiva kuulla suoraa puhetta asiasta runoilijan suusta. Eipä se runous aina mitään kevyintä ja kivointa luettavaa ole. Liukkonen totesi myös olevansa mieluummin naistenlehdissä kuin Parnassossa haastateltavana, koska naistenlehtien lukijat lukevat sitten kirjojakin. Hmm, arvostan tätäkin lausumaa. On ihan ok kirjailijan ajatella omaa julkisuuttaan. Ja vaikka en oikeastaan koskaan lue naistenlehtiä ja Parnassoa luen, niin pakko on myöntää, että suuri osa Parnasson jutuista menee reippaasti yli hilseen.

Jyrki Heikkisen tuotannossa taas sekoittuvat kuva ja sana: hän on kuvataiteilija, sarjakuvantekijä sekä runoilija. Tällaiset ihmiset aiheuttavat minussa väkisinkin pientä kateutta, heillä on niin vahvasti jotain muutakin kirjoittamisen rinnalla. Itse voin musiikin ja kuvataiteen kohdalla olla vain katsoja/kuuntelija, joka ehkä saa virikkeitä omaan kirjoittamiseensa (toisaalta kiva rooli sekin, kun ei tarvitse itse tehdä, voi vain nauttia)… Heikkinen totesi, että kirjoittamisessa on aina jonkinlainen ”älyllinen kynnys”. Kirjoittaminen on pakertamista tavu kerrallaan, ei erityisen hauskaa. Mutta kun jotain saa valmiiksi, sitten se on hauskaa. Allekirjoitan. Ja on aina ihanaa, kun joku sanoo, ettei kirjoittaminen ole erityisen hauskaa. Aivotyötä vaativaa hommaa se on, ja AINA olisi helpompi vain löhötä sohvalla.

Ihanaa oli myös kuulla Markku Ropposen (Jyväskylän oma kiertuetähti) puhuvan luontevasti ”työpäivistä”. Uusia henkilöhahmoja kirjoittaessaan hän antaa hahmojen tulla tekstiin aika vapaasti, mutta seuraavana työpäivänä voi sitten ryhtyä terävöittämään hahmoja. Työpäivä. Miksi, miksi minä en edelleenkään osaa käyttää tuota sanaa kirjoittamisesta? Vähitellen olisi aika oppia. Se on oman työn, kirjoittamisen, arvostamista. Kuulostaa varmaan aika hassulta, että kiinnitin huomiota yhteen ihan tavalliseen sanaan haastateltavan puheessa. 🙂 Mutta ehkä jotenkin pienesti nämä asiat ovat pyörineet minulla mielessä (Onko kirjoittaminen työtä? Kun lähden residenssiin, olenko työmatkalla??? Kun jään apurahakaudelle, teen TÖITÄ enkä ole lomalla, kuten muu maailma helposti ajattelee, ja sitten se muun maailman ajatus tarttuu itseenkin…….Krääh.)

20150508_191534

Juha Kulmala luki Vakiopaineessa runoja.

Yksi toinenkin kirjailijan työhön liittyvä ajatus tarttui illasta mukaan. Runoilija Aki Luostarinen siteerasi Maria Jotunia, joka on kuulemma sanonut jotenkin niin, että kirjailijalla on vain aikaa. Se kuulosti minusta oudolta. Pitäisi selvittää, mitä Jotuni tuolla tarkalleen tarkoitti. Ööh. Ai että kirjailijalla on vain aikaa? Toisinaan tuntuu, että kirjailijalla on kaikkea muuta kuin aikaa. Että kirjailijalla pitäisi olla aikaa, mutta kirjailijalta puuttuu aikaa. Kirjoittaminen ja kokonaisen teoksen kirjoitusprosessi vaatii aikaa, mutta sitä ei ole saatavilla tai se pitää jostain varastaa. Olen hiukan hämmentynyt, ehkä en kuunnellut tarpeeksi tarkasti tässä kohtaa. Ehkä ihannetilanne on, että kirjailijalla on vain aikaa, mutta kuinka moni käytännössä pystyy elämään niin? Eikä kaikille kirjailijoille todellakaan sovikaan se, että eläisi täyspäiväisenä kirjailijana, olisi vain loputtomasti aikaa, ja sitten pitäisi jotenkin ryhtyä kirjoittamaan.

Mutta nyt mieleeni tuli ihan oma viisaus: kirjailija ei saa kiirehtiä, vaikka koko ajan on kiire.

Olkoon siinä siis illan opetus.

20150508_200528[1]

Haastatteluvuorossa kuopiolainen Jyrki Heikkinen ja Jukka Behm Kouvolasta.

Kivaa oli. Käykäähän vielä alkuviikon aikana vilkaisemassa kiertuetta, jos liikutte samoissa maisemissa (Turussa kahden kirjailijan kirjastovierailu, Kouvolassa ja Laitilassa kirjallisuusklubi-illat). Vieläkö kirjailijat jaksavat vetää viimeiset keikat, vai alkaako kiertueväsymys painaa? Mitkähän ovat fiilikset rundin päätteeksi? Se selvinnee Laitilassa tiistaina.

Ja muuten! Käykää tapahtuman Facebook-sivulla katsomassa videopätkä, jossa Jorma Koski päättää illan kertomalla tositarinan erään kirjailijan esiintymisestä… Se kertoo kaiken oleellisen kirjailijaesiintymisistä. Plus tuolta sivulta löytyy muutakin kuva- ja videomateriaalia kiertueen varrelta.

Kirjailijana Kreikassa

Kirjailijan toimeentulo on puhuttanut paljon viime aikoina. Esimerkiksi Kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Jyrki Vainonen puhui juuri Helsingin Sanomissa kirjailijan työstä ja painotti mm. sitä, että kirjailijan kuuluisi aina saada palkkio työstään. Kirjailija Juha-Pekka Koskinen taas on raportoinut mielenkiintoisesti kirjailijan tuloista jo puolen vuoden ajan blogissaan. Tällaisia pohdintoja on kiinnostava lukea. Entä millaistakohan kirjailijan elämä ja toimeentulo on muualla maailmassa?

Olen käynyt kirjallisissa tapahtumissa raivostuttavan vähän viime aikoina, mutta viime viikolla sain aikaiseksi osallistua erääseen melko harvinaislaatuiseen iltaan. Jyväskylässä Kirjailijatalolla oli vierailulla viisi kreikkalaista kirjailijaa, ja Keski-Suomen Kirjailijat oli mukana tapahtumaa järjestämässä. Illan aikana kreikkalaiset keskustelivat kirjoittamisesta, kirjailijan elämästä ja Kreikan tilanteesta Oskari Rantalan johdolla, ja sitten saimme kuulla jokaisen tekstejä luettuna niin kreikaksi kuin suomennettunakin. Seuraavassa lyhyttä, muistiinpanoihin pohjautuvaa mutta ei todellakaan aukotonta raporttia paneelikeskustelusta. Mahdollisista virheistä saa syyttää hidasta ajatuksenjuoksuani ja putteellista englannin kielen ymmärrystä.

Ensinnäkin ”kirjailija” ei ole Kreikassa laillisesti ammatti, vaan kirjailijalla täytyy olla jokin muu ammatti, jotta hänellä on oikeus esim. sosiaaliturvaan. Muiden töiden tekeminen on ollut välttämätöntä, ja nämäkin kirjailijat ovat toimineet ja toimivat mm. kääntäjinä, toimittajina sekä opettajina (kuulostivat varsin ahkerilta ja tuotteliailta). Mutta nyt, kun maassa on talouskriisi, näiden oheistöiden saaminen on muuttunut hyvin vaikeaksi. Eräs kirjailijoista kertoi tehneensä toisena työnä maalaamista, mutta vuodesta 2010 alkaen kukaan Kreikassa ei yksinkertaisesti ole ostanut maalauksia. Jos taas toimii kääntäjänä, voi olla, että teet jonkin käännöksen, kustantamo menee nurin etkä koskaan saa palkkiota.

Apurahoja kirjailijoille ei ole oikein koskaan ollutkaan, joten ei voi sanoa, että tilanne olisi tässä asiassa huonontunut – se on ollut huono aina. Esittäviä taiteita, kuten elokuvia, on kyllä tuettu, mutta jostain syystä kirjoittamista ei.

Katsojia kiinnosti kovasti se, miten kirjailijat (ja ihmiset muutenkin) käytännössä selviävät Kreikassa. Tästä tulikin yleisöltä kysymyksiä. Kreikkalaiset vieraat tiivistivät, että käytännössä nykyään ihminen tekee Kreikassa samaa työtä kuin aiemmin, mutta palkka on aiempaa pienempi – tai sitten työtä ei ole lainkaan. Monet muuttavat pois maasta tai esim. nelikymppisenä takaisin vanhempien luokse asumaan.

 

wpid-20150131_194231.jpg

Kreikkalaiset kirjailijat Vasilis Amanatidis, Petros Golitsis, Dimitra Kotoula, Katerina Iliopoulou ja Christos Chrysopoulos sekä haastattelijana Oskari Rantala.

 

Luonnollisesti paneelissa pohdittiin myös sitä, onko Kreikan kriisi vaikuttanut kirjailijoiden omaan tuotantoon. Tähän ei ehkä ihan selkeää vastausta tullut. Keskustelijat totesivat, että heidän on vielä vaikea kirjoittaa tai kertoa kriisistä, koska he ovat sen sisällä ja elävät sitä juuri nyt. Esimerkiksi nuorilla kirjoittajilla Kreikassa kriisin vaikutus kuitenkin jotenkin näkyy teksteissä. Ehkä esimerkiksi 10 vuoden päästä osataan selkeämmin sanoa, miten talouskriisi vaikutti omiin teksteihin vai vaikuttiko. Vasilis Amanatidis kertoi, että hänen kohdallaan Kreikan talouskriisi on vaikuttanut omaan kirjoittamiseen siten, että hän ryhtyi kirjoittamaan omasta suhteestaan äitiin ja perheeseen (ja sitä kautta Kreikkaankin). Hänen uudessa runokokoelmassaan (2014) aiheena on juuri äiti.

Ehkä runouden keinot käsitellä yhteiskunnan muutoksia ovat usein tällaisia epäsuoria ja hyvin henkilökohtaisia? Aloin myös miettiä, tarvitseeko kenenkään kirjailijan tuotannon ylipäätään kommentoida oman valtion kriisejä, vaikka kuinka suuriakin. Eihän minuakaan kiinnosta (ainakaan tällä hetkellä) kirjoittaa suoraan yhteiskunnallista tekstiä Suomen tilanteesta vuonna 2015.

Paneeli loppui mukavasti ja positiivisesti pohdintoihin siitä, voisiko kriisissä olla jotain hyvääkin. Yllättäen hyviä puolia nimittäin löytyi. Kirjailijat (siis käytännössä kaikki kreikkalaiset kirjailijat) ovat marginaalissa, mutta samalla he ovat vapaita. Apua ei tule instituutioilta tms. ulkoapäin, mutta juuri siksi kreikkalaiset kirjailijat ovat oppineet saamaan asioita aikaiseksi itse. ”Make things happen on their own.” Nyt talouskriisin keskellä on syntynyt mm. uusia kollektiivisia taiteilijoiden ryhmiä sekä pieniä kirjallisuuslehtiä. Kaikkeen tällaiseen pystyy marginaalissa oleva suomalainenkin kirjoittaja samastumaan. Miltäs tämä kuulostaa verrattuna esimerkiksi spefin kirjoittajien toimintaan Suomessa?

Kiinnostava (ja Suomesta poikkeava) havainto oli vielä se, että Kreikassa ei ole enää isoja kustantamoja. Ala on tavallaan romahtanut niin pahasti. Mutta  tästä seuraa oudolla tavalla jotain hyvää niille ihmisille, jotka ovat muutenkin marginaalissa. Kun isoja kustantamoja ei ole, kaikki kustantamot ovat pieniä. Kaikki tekijät ovat enemmän samalla viivalla, ja nyt pieni toimija voi selvitä aivan yhtä hyvin kuin muut. (Tai olla selviämättä.)

Onhan Suomessakin putkahtanut esille paljon uusia pieniä kustantamoja, osuuskuntamuotoisia kustantamoja jne. Onko mahdollista, että suurten kustantamojen ”suuruus” joskus murenisi täysin, ja mitä hyviä ja huonoja seurauksia sillä olisi?

wpid-20150131_210813.jpg

Laura Lindstedt lukee Petros Golitsisin runoja suomeksi.

Loppuilta kului runoja kuunnellessa. Kun runoja luettiin, tunnelma Kirjailijatalolla oli tavanomaiseen tapaan tiivis ja keskittynyt. Yleisöltä tuli kiittävää palautetta, ja ilmeisesti myös kreikkalaiset vieraat viihtyivät. Minäkin uppouduin kuuntelemaan runoja ja mietin, kuinka eri tavalla runot ylipäätään taipuvat esitettäväksi kuin proosa (ainakaan pitkä sellainen) ja kuinka kiehtovaa oli kuulla kirjailijan esittävän tekstejä kielellä, jota itse en ymmärtänyt. Kirjailijat itse pitivät siitä, että saivat tällaisessa tilaisuudessa tarkkailla lukijoiden reaktioita omiin teksteihinsä, kun niitä luettiin suomeksi. Yleensä, jos itse lukee ja esittää tekstiään, ei niinkään ehdi katsomaan yleisöä ja saamaan sillä tavalla palautetta omasta tekstistään.

Mukaan tapahtumasta tarttui vielä Nuoren Voiman uusin numero, jossa on suomennettuna tekstejä kaikilta kreikkalaisilta vierailta – niin illan aikana kuultuja tekstejä kuin vielä lisääkin. Suosittelen vilkaisemaan, jos kiinnostaa, mitä siellä Kreikassa tällä hetkellä tosiaan kirjoitetaan.

Nuori Voima 5/2014 esittelee kreikkalaisten kirjailijoiden tekstejä.

Nuori Voima 5/2014 esittelee kreikkalaisten kirjailijoiden tekstejä.

 

 Lohduttaudun ajatuksella, että ainakin on

niin paljon asioita joista emme tiedä ja joita emme osaa edes aavistaa.

(Vasilis Amanatidis: Puolustuspuhe, suom. Reija Tanninen)

 

 

 

Post Navigation