Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Archive for the category “Projekti ”C””

Ihania, ihania arvioita

Meinasin laittaa otsikkoon ”Ihania, kamalia…” mutta en sitten laittanutkaan. Eivät arviot ole kamalia. Ainakaan kovin.

Vaikka arvio olisikin nihkeä tai siinä olisi jopa ”väärinymmärretty” teosta. Silti. SILTI jokainen arvio on parempi kuin hiljaisuus. Parempi kuin se, että kukaan ei sano mitään.

Toki negatiivinen arvostelu myös aina vähän riipaisee. Ja joskus on tylsää saada vaikkapa kolmen tähden arvostelu Risingshadow’lla, Goodreadsissa tms. ilman perusteluja. Kirja oli siis ihan kiva, kolme tähteä. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, en halua moittia näiden tähditysten tekijöitä!! Itsekin teen usein aivan samalla tavalla. Koska aina ei vain jaksa alkaa perustella, eikä hyvänen aika kenelläkään ole siihen velvollisuutta. Olen iloinen tähdityksistä, koska nekin ovat parempi kuin hiljaisuus, parempi kuin ei mitään.

Viime aikoina olen huomannut, että Älä riko pintaa -kokoelman arvosteluiden lukeminen on ollut yllättävän mukavaa ja helppoa. Ei tuskaa, ei riipaisuja. Osittain tämä varmasti johtuu siitä, että arviot ovat olleet ilahduttavan positiivisia! Aivan ihania kommenteja kokoelmasta kokonasuutena ja yksittäisistä novelleista. Ja toisaalta syynä on sekin, että ÄRP alkaa olla minulle itselleni jo vanhahko. Kirja, johon tehtiin ihan viimeisiä hiomisia vuosi sitten. Kirja, josta olen ylpeä mutta joka on kuitenkin jo menneisyyttä.

Paljon enemmän riipaisee se, kun saa palautetta keskeneräisestä tekstistä. Iik! Viime kuussa osallistuin romaanileirille projekti C:n keskeneräisen kässärin kanssa, ja kyllä. Oli jännittävää. Sain ensimmäistä kertaa kommentteja tekstistä tässä vaiheessa, kun sitä tekstiä oikeasti ON jo (reilut 200 liuskaa) ja tarina on esillä. Ensimmäistä kertaa päästin muut sen äärelle, mitä olen (erityisesti viime kesänä) kirjoittanut yksinäisyydessä ja suljettujen ovien takana. Sain äärimmäisen hyviä kommentteja ja kysymyksiä, joihin täytyy vastata. Silti tässä vaiheessa tuntuu, että palaset ovat vielä vähän hajallaan, kaikki ei toimi niin kuin olin suunnitellut ja haluaisin, jotain puuttuu vielä, ja pelottaa saanko sen kasaan. Sain monia ehdotuksia, joista varmaan osaan tartun ja osaan en, mutta osaanko tehdä oikeat valinnat? Sain sellaisiakin ehdotuksia, joissa fantasiamaailmaa pitäisi jopa perustavalla tavalla miettiä uusiksi. Henkilöiden nimet pitäisi miettiä uusiksi. Apua!! Miten voi vaihtaa nimet, joihin on jo tottunut? (Ai että näitä fantasian kirjoittamisen ”iloja” toisinaan. Miksi ihmeessä en kirjoita jotain sellaista, missä voisin vain antaa henkilöille nimiksi vaikka Kalle ja Joni ja Emilia ja Iida tai jotain.)

Tekeillä oleva teksti on… enemmän vereslihalla kuin jo julkaistu. Se on raaka ja kesken ja samalla tärkeämpi kuin se jo julkaistu. Pystynkö ylittämään itseni, onnistunko tekemään kaikki ratkaisut, jaksanko viedä homman loppuun asti? Tuleeko tästä huonompi kuin edellisestä kässäristä? Joko tästä lähtee alamäki?

Kaikki tämä vaatisi aikaa ja rauhoittumista tekstin ja palautteiden äärelle.

Ryhdyn siihen kyllä vielä. Heti kun sopiva sulattelutauko on pidetty.

Sillä välin voin ilolla lueskella ÄRP:stä kirjoitettuja ihania arvioita. Ainakin Taikakirjaimet-blogissa tuli arvostelu hiljattain, ja Kujerruksia-blogissa myös. Ja olenkohan muistanut tätäkään linkittää: Kirjakko ruispellossa ? Suuren suuret kiitokset kirjoittajille!

 

Mainokset

Ei aina mene niin kuin suunnittelee

Nih. Viimeiset kaksi kuukautta ovat menneet hujauksessa. Yhtäkkiä havahtuu siihen, että kas, vuosi on vaihtunut; pysähtyy ehkä miettimäänkin sitä hetkeksi; ja sitten meno jatkuu. Ainoa tavoitteeni vuodelle 2017 on koettaa hidastaa tahtia edes hiukan. Ihan Oikeasti. Muun muassa kirjoittaminen ei nimittäin pidemmän päälle onnistu, jos ei ikinä muista pysähtyä. Sen huomasin, kun joulun ja uudenvuoden aikaan vietin kaksi viikkoa ihan oikealla lomalla. Kaksi viikkoa ihanaa olemista, löhöilyä ja kirjojen lukemista ihan muuten vain ja viihteen vuoksi, ah. Ja kas kummaa, sen kahden viikon aikana mielessä kehittyi myös uusi romaani-idea. Kun aivoille antaa hetken lepoa ja tyhjyyttä, niin silloin on idealla tilaa tulla.

Mutta mistä kaikesta tämä ”hujaus” nyt on johtunut, ja miten suunnitelmat ovat muuttuneet? No, osa kiireistä on ollut suunniteltua ja odotettua, osa yllättävämpiä. Toimittamaani goottiantologiaan tuli tarjolle 5o novellia (enemmän kuin uskalsin odottaa), ja siitä seurasi paljon lukemista ja vaikeita valintoja. Vielä jossain vaiheessa syksyä minulla oli selvät sävelet mielessä oman kirjoittamisen kanssa: kirjoitan C:n ensimmäisen version loppuun sillä raivokkaalla vauhdilla, johon olin kiihdyttänyt jo toukokuun alusta alkaen. Enää ei puuttunut paljoa, ehkä viitisenkymmentä liuskaa. Se piti saada loppuun vuodenvaihteeseen mennessä! Koska se oli Suunnitelma, ja jos jostain pidän kiinni niin suunnitelmista!!

Mutta ei. Kävikin toisin. Ja tämä ei ollut huono uutinen vaan päinvastoin erinomainen uutinen! Eräs toinen kirjaprojekti nimittäin nytkähti eteenpäin. Tästä lisää myöhemmin!!! Sain ensimmäiset kommentit kustannustoimittajalta. Muistan, kuinka eräällä junamatkalla minun oli tarkoitus kirjoittaa C:tä eteenpäin, oli oikein työskentelyhyttikin sitä varten. Ja kalenteriin merkittynä että tämä ja tämä luku kirjoitetaan nyt, ja nämä ja nämä luvut sitten seuraavalla ja seuraavalla viikolla… Ja nimenomaan näistä suunnitelmista minä pidän aina kiinni, koska muuten mikään kirja ei valmistu. Mutta ei, silloin tuli stoppi. Tajusin, että kaiken muun pikkuhässäkän keskellä en pysty keskittymään näihin kahteen projektiin yhtä aikaa. Kustannustoimittajan kommentit polttelivat mielessä. Oli projekti C:n vuoro jäädä tauolle ja odottamaan parempia aikoja. En oikein osaa kirjoittaa tekstejä päällekkäin, ainoastaan vuorotellen.

(Toisaalta, khrm, mm. parin viikon päästä olen menossa romaanileirille saamaan palautetta C:stä… Ja juuri tänään harhauduin lueskelemaan sitä läpi… Ei sitä täysin osaa syrjään työntää, eikä kai kannatakaan. Se saa pysyä vähän vireillä ja mielessä koko ajan. Editointivaiheessa olevat tekstit aiheuttavat kuitenkin aika paljon tuskaa ja ahdistusta. Tekee hyvää vilkaista välillä C:tä, joka on vielä ihanan kesken ja uusi ja josta ei edes muista, mitä kaikkea siellä lukee.)

Mutta niin. Suunnitelman muutos oli siis lähinnä se, että en saanut C:n ensimmäistä versiota valmiiksi silloin kun olisin halunnut. Big deal. Pitäisi oppia antamaan itselleen vähän anteeksi. On tässä aikaa.

Ehkä C:n ensimmäinen versio valmistuu tänä vuonna.

Ja se toinen kirjaprojekti…. Huh, sen pitäisi ILMESTYÄ tänä vuonna!! 🙂 🙂

Bring it on, 2017, minä olen valmis.

 

Lokakuun hulinat: noin puoliväli

Wuhuu, syksyn hauskuudet (ja kiireet!!) jatkuvat edelleen. Harvassa ovat sellaiset viikot, että sitä vain kaikessa rauhassa olisi kotona. No, ei kai sellaisia kenelläkään ole.

Turun kirjamessut olivat ja menivät. Seuraavaksi vuorossa on ensi lauantaina Jyväskylässä Lokacon, koska nyt on viikko 42. Tällä viikolla Jyväskylän Science Fiction Seura 42 järkkää jälleen perinteisen pienen ja mukavan conin, jossa on ohjelmaa ihan mukavasti. Olen mukana novellikokoelma-paneelissa.

LAUANTAI 22.10.

10.00 Ovet auki
10.15-11.00 World Hobbit Project Survey -debriiffaus
11.00-11.45 Esitelmä: Raita Jauhiainen
11.45-12.15 TAUKO
12.15-13.00 Esitelmä: Juho Salo: Miksi supersankarit ovat tylsiä?
13.00-13.45 Tuonen tahto – kauhuromaani perhekriisistä. Kustannustoimittaja Anni Nupponen haastattelee esikoiskirjailija Hanna Morrea
13.45-14.15 TAUKO
14.15-15.00 Esitelmä: Jukka Särkijärvi: Sad Puppies – The Electric Boogaloo.
15.00-15.45 Pienproosaa pakettiin – kuinka novellikokoelma syntyy? Hanna Morre Matilainen (pj), Erkka Leppänen, Anni Nupponen ja Katri Alatalo

Lokaconin Fb-sivut täällä ja kotisivut täällä. Niin ja paikkanahan on Jyväskylän kaupunginkirjasto.

Viikon päästä siitä taas täytyy käväistä Helsingin kirjamessuilla. Omalla kohdallani tässä on kaksi olennaista juttua. Ensinnäkin Stk:n syyskokous Pasilan kirjastossa messulauantaina klo 13. Lämpimästi tervetuloa sinne kaikki spefityypit!! Ja toiseksi minulla on elämäni ensimmäistä kertaa esiintyminen Helsingin messuilla. Perjantaiaamuna. Jospa paikalle eksyisi vaikkapa äikänopettajia tai muita kiinnostuneita? Harmillisesti samaan aikaan menee kyllä päällekkäin yksi toinenkin spefiaiheinen keskustelu, mutta aina ei voi voittaa.

Kirjallisuudenopetus ja vaihtoehtoiset maailmat

Spekulatiivinen fiktio, esimerkiksi fantasia- ja tieteiskirjallisuus, paitsi ruokkivat mielikuvitusta, myös tarjoavat vaihtoehtomaailmoillaan loputtomasti pohdiskeltavaa ja vertailukohtia nykymaailman ilmiöihin. Miten tätä potentiaalia voisi entistä paremmin hyödyntää kirjallisuudenopetuksessa? Kirjailija-opettajat Taru Kumara-Moisio, Katri Alatalo ja Hanna Matilainen avaavat näkökulmia sekä spefi-kirjallisuuden erityispiirteisiin että kirjallisuudenopetukseen.

Aika 28.10.2016, 10.30. Paikka Minna Canth

Hetki sitten tuli käväistyä Helsingissä myös Nuorisokirjailijoiden 70-v. juhlilla. Juhlapaikkana oli Teatterimuseo, jonka varaston uumenista löytyi kaikkea kummallista päälle pantavaa, kuten kuvista näkyy. Kivaa oli ja se(kin) päivä meni nopeasti.

161008-13

Magdalena Hai, Anne Leinonen ja minä. Kuva: Petri Jauhiainen

161008-9

Elisabet Aho, minä ja Marjut Hjelt. Kuva: Petri Jauhiainen

Joo. Kaikesta tästä voisi päätellä, että menohan on pelkkää juhlaa koko ajan. No ei nyt ihan niinkään. Oikeasti tuntuu, että välillä viettäisi taas mieluusti enemmän aikaa kotisohvalla ja vähemmän junassa. Ehtisi esimerkiksi välillä siivota tai käydä koiran kanssa lenkillä tai jotain yhtä normaalia. Messuhulinat ovat kuitenkin kohta taas onneksi ohi. Ilokseni voin todeta, että muiden kiireiden seassa projekti C on kuitenkin edennyt. Puuttuu enää muutama luku, ja nyt kirjoitan jonkinlaisella loppukiri-meiningillä, haluan vain saada homman kasaan, jotta kässäri on jollain lailla ehjä kokonaisuus ennen joulua. Luonnostelen siis. Todellakin kerrankin luonnostelen. Jos muu ei auta, niin projektin oma soittolista soimaan tai pomodoro-ajastin päälle tai ihan mitä vain. Kaikki keinot ovat sallittuja sodassa ja rakkaudessa ja kirjoittamisessa.

Se biisi, josta kaikki melkeinpä lähti liikkeelle, tai no tärkein inspiraatiobiisi, on muuten tämä. Kolahti joskus kovaa ja iskee edelleen. Nyt on vain puskettava eteenpäin ja loppuun. Näissä fiiliksissä. Vaikka jo vähän väsyttäisi / kyllästyttäisi / ei ole enää ihan niin helppo saada kiinni siitä alkuinnostuksesta, jolla tähän tarinaan aikoinaan lähti. Jotenkin tämä on vain jaksettava, ja sitten pääsee toivottavasti pian luetuttamaan esilukijoilla ja kuulemaan heidän tuomionsa.

 

Tauko on parasta aikaa

Toisinaan tauko on kirjoittamisen parasta aikaa. Tauko on se, mikä tuo kirjaan viimeisen silauksen tai selkiyttää kaaosmaista kässäriä. Tauko on juuri se, mitä kipeästi tarvitaan. Mitä kässäri suorastaan vaatii. Superhypertehokkuusnopeus-maailmassa sitä ei aina muista. Jos erehtyy kuvittelemaan, että kaiken pitää tapahtua tappotahdilla ja heti. Viime aikoina olen ensinnäkin alkanut merkitä kalenteriin sanoja ”vapaapäivä” ja ”lepo”. Näiden merkitsemisen pitäisi olla täysin loogista, koska lukeehan kalenterissa myös kaikki se, mitä pitää tehdä. Viime kevään opetus- ja kirjoitushulina opetti, että myös vapaalle pitää ihan oikeasti varata aikaa, tai muuten homma sortuu ennemmin tai myöhemmin. Koko ajan tämä ajankäyttö on opettelemista ja tasapainottelua. Kun vain haluaisi tehdä niin paljon!!! Etenkin kirjoittamisen alueella.

Mutta tauko, niin. Nyt elokuussa en ole pitänyt kirjoittamisesta taukoa, mutta olen pitänyt taukoa kässäristä C. Jätin sen kuukaudeksi lepäämään ja kesktyin ihan muihin juttuihin eli lähinnä urbaanifantasiahässäkkään, jota varovaisesti voisi kutsua nimellä projekti M. Siitä lisää toivottavasti ihan pian. (Naurettavaa tämä kirjainkoodien käyttö, ehkä joo!???! Mutta kun ei vain jotenkin pysty julkistamaan tiettyjä asioita. Silloin kun itse vielä hahmottelee ja haahuilee.)

No, ”projekti C” hyötyi tauosta mainiosti. Kirjoitin sitä oikeastaan hullun lailla, tappotahdilla toukokuusta heinäkuun loppuun. Lähes 200 liuskaa. Vielä kesken, mutta selkeästi voiton puolella. Luin tekstin läpi nyt tauon jälkeen. Huikeaa lukea omaa tekstiään, kun ihan oikeasti ei edes muista, mitä siellä tarkalleen on. Nyt ollaan vielä niin ihanan kaukana siitä viimeistely- ja oikolukuvaiheen tuskasta, kun jokaisen sanan suunnilleen jo tietää ja hohhoijaa!!!! Nyt on vielä vapautta ja yllätyksiä. Intensiivisen kirjoitusjakson aikana aloin tuskastua ja kyllästyä koko juttuun. Mutta nyt tauon jälkeen, no, tekstihän vaikuttaakin ihan OK:lta. Tämä saattaa olla vain harhaa, joka korjaantuu taas seuraavalla lukukerralla kun teksti yhtäkkiä tuntuukin surkealta. Mutta nyt, tämä lukukerta oli oikein kiva. Tuli merkkailtua kässäriin tällaisia autenttisia kommentteja 😀

Ps. Tämä ei ole surkeaa. (sivulla 28)

Sä OOT saanut tähän aitoa TUNNELMAA (sivulla 38)

Kieli EI ärsytä ainakaan vielä. (sivulla 46)

KÄYKÖ TYLSÄKSI? (sivulla 150)

Ehkäpä siis tiivistämisen varaa (sivulla 167)

Hehee. Sellaista keskustelua oman kässärin kanssa tällä kertaa. En ryntää tekemään muutoksia enkä kirjoittamaan jatkoa heti huomenna, mutta herättelen ajatuksia taas vähitellen. Tauon jälkeen täytyy orientoitua uudestaan. Täytyy kääntää taas joku vipu off-asentoon ja toinen päälle. (Miten tämä postaus alkaa kuulostaa koko ajan vain häiriintyneemmältä. Että siellä se tyyppi keskustelee itsensä ja kässärinsä kanssa ja kääntelee vipuja päässään. Mutta joo.) En kirjoita eri projekteja rinnakkain vaan nimenomaan lomittain, vuorotellen, ja yleensä tarkan suunnitelman mukaan että mitä milloinkin.

Syksyssä ei harmita mikään muu kuin se että läheskään kaikille projekteille ei ole aikaa.

Tästä lähtien C on taas top priority ja on niin kauan että kässärin eka versio on valmis!!

Keskisuomalaisessa 26.8. on arvioitu Älä riko pintaa, löytyy myös verkkoversiosta, jee!

 

Finncon-fiiliksiä ja tekstiä pukkaa

Täällä se taas on, Finncon nimittäin, Tampereella tänä viikonloppuna. Aina yhtä upean ohjelman voi tsekkailla täältä. Sitten vain tekemään vaikeita valintoja siitä mitä kerkeää nähdä, unohtamatta myyntipöytien & kirppiksen kiertelyä.

Itse olen Finnconissa mukana aiempaa tiiviimmin yhdistystoiminnan kautta. Olen nimittäin vetämässä Mia Myllymäen kanssa Stk:n miittiä sunnuntaina klo 16-17. Saa tulla mukaan!

Samoin saa tulla moikkaamaan Vaskikirjojen myyntipöydälle la klo 11-12 ja sunnuntaina klo 11-12.

Perjantai-iltana täytyy suunnistaa Julkkarikvartettiin Vihtorin kirjastoon klo 18.30. Siellä Kuoriaiskirjat ja Osuuskumma julkaisevat kokonaiset 4 kpl uutuuskirjoja, ja omalta osaltani juhlistan Stepanin koodeksi -antologiaan osallistumistani.

Muina aikoina minua voi bongata Stk:n pöydästä, Osuuskumman pöydästä tai hortoilemasta päämäärättömästi. Myös yllätykset mahdollisia… Noh, sen näkee sitten!

Viikonloppua odotellessa olen ollut uppoutuneena projekti C:hen, ja itse asiassa paluu todellisuuden tapaiseen ympäristöön ja ihmisten ilmoille tuntuu juuri nyt aika hankalalta. Olen kirjoittanut parhaimmillaan sellaista 5-10 liuskan päivävauhtia, mikä on minulle PALJON. Mutta kirjoitankin C:tä itselleni epätyypillisen raakatekstityylillä, eli antaa tulla vaan ja tärkeintä on päästä eteenpäin. Jos ei muuten, niin vaikka inspiraatiomusiikin kanssa ”pakottamalla”. Haluan kerrankin saada ekan version kirjoitettua mahdollisimman nopeasti alusta loppuun, kokonaisuudeksi, jota sitten voi ihmetellä ja muokkailla. En vielä tiedä, mitä ”mahdollisimman nopeasti” tarkoittaa, mutta katsotaan nyt kuinka nopeasti oikeasti onnistun kesän aikana etenemään. Vielä on heinäkuu aikaa, mutta heinäkuussa on tarkoitus viettää myös lomalomaa.

Kirjoitan, vaikka fantasiamaailma EI ole valmis, vaikka en tiedä sitä enkä tätä enkä tuota. Keskityn päähenkilön sisäiseen maailmaan ja hänen tarinaansa. Ympäristöön liittyvät kysymykset toivottavasti ratkeavat myöhemmin. Saa nähdä, mihin tämä tällainen lopulta johtaa.

Tekstin tyylikin on erilainen kuin aiemmissa pitkissä teksteissäni. Välillä tyyli kyllästyttää ja päähenkilökin kyllästyttää. Joka toinen päivä kirjoittamani teksti tuntuu ihan hyvältä, joka toinen päivä hirveältä sonnalta joka on vain puserrettu ulos koska itse asettamani aikataulu sanoo niin. Joskus ei jaksaisi ajatella kässäriä ja puuttuvia paloja ollenkaan, joskus taas ei saa illalla unta kun mieli käy ylikierroksilla ja ideoita pukkaa nopeammin kuin niitä ehtii kirjoittaa muistiin. Välillä on sellainen fiilis että olen C:n kanssa ottanut liian ison harppauksen pois omalta mukavuusalueeltani (juonivetoisesta henkilövetoiseen, perinteisestä maailmaa kuvailevasta fantasiasta luonnosmaisempaan tunnelmointiin, suoraviivaisesta tekstistä runollisempaan)…. Mutta se on ainakin varmaa, että tällä hetkellä aika iso prosenttiosuus minusta asuu ja elää C:n tarinassa.

Finncon-reissuun en ota läppäriä mukaan!!!

Mutta jos muistikirjan….. ja vaikka tulostettuna tähänastisen tekstin kuitenkin……

Mukavaa con-viikonloppua kaikille, jotka olette tulossa! 🙂

Ja tähän loppuun vielä yksi pikku uutinen joka on unohtunut mainita: Radio Jyväskylän sivuilta löytyy viikko sitten tehty haastattelu, jossa aiheena oli erityisesti Älä riko pintaa -novellikokoelma.

Liebster award

Jeah! Kesä ja kirjan kirjoittaminen sopivat yhteen, eikö vain. Ihmeellinen on tämä kirjoittajaa piinaava vimma, kun aina pitää tarttua johonkin uuteen (tällä hetkellä Se Uusi Juttu on nimeltään projekti C), kun vasta on hädin tuskin saanut jotain edellistä valmiiksi. Kai se on jonkinlainen suojautumiskeino, johon on oppinut jo kauan sitten lähettäessä ensimmäisiä kässäreitä kustantamoihin. Kun on kirjoittanut valmiiksi jotain (mistä odottaa esilukijan mielipidettä, toimituskommentteja, kirja-arvosteluita tai ylipäätään mitä tahansa ulkopuolista arviota), on turvallisinta ryhtyä kirjoittamaan jotain uutta ja keskittää voimansa siihen. Uuden aloittaminen nopeuttaa etääntymistä edellisestä jutusta… Ja valmistaa tuleviin kritiikkeihin, hylsyihin, koko homman uusiksi laittaviin toimituskommentteihin jne.

Hienoa, projekti C on siis laastarisuhde, mutta niin kaikki muutkin kirjoitusprojektini!

Noh, ei nyt laastarisuhteista sen enempää, koska päivän tavoitteena minulla on vastata mainioihin Liebster award -kysymyksiin, jotka Maria teki jo pari viikkoa sitten. Kiitokset haasteesta! Olen kerran aiemminkin vastannut tähän haasteeseen, mutta siitä on jo aikaa, joten tokihan täytyy koettaa kaivella taas mielestä järkeviä tai ei-niin järkeviä vastauksia.

liebsteraward-471x420

1. Mihin käyttäisit yhtäkkiä saamasi 1000 euroa, jos sinun pitäisi käyttää se ”turhuuteen”? (Ei siis arkielämään, perusvaatteisiin, terveyteen, jne.)
Matkustamiseen, yksinkertaisesti. Se on aina inspiroivaa ja sellainen juttu, johon erittäin mielelläni tuhlaan kaikki ”ylimääräiset” tulot. Kohde voi olla perinteinen etelän lämpö (tätä Suomessa asuva Kesäihminen todella kaipaa silloin tällöin), jokin kaupunki, jokin uusi paikka, tai tällä hetkellä varmasti Skotlanti. Koska projekti C suorastaan huutaa Skotlannin-matkaa. (Ehkä ensi vuonna….)

2. Minkä vitsin kerrot jos on pakko?
Apua, en minä kerro vitsejä. Osaan sanoa jotain humoristista vain silloin tällöin, jos keksin jotain tilanteeseen sopivaa, ja sitten se joko saa ihmiset nauramaan tai ainoastaan vaivautumaan. Öööh? (Tämä ei nyt mene ihan putkeen, kun kysymys 2 osoittautui jo näin vaikeaksi.)

3. Mikä on ärsyttävintä kesässä?
Se ettei oikeasti ole lämmintä!! +25 ja aurinkoa kiitos!!!

4. Mitä laulat karaokessa? Kyllä, kyllä, mikrofoni on jo tungettu käteesi ja innokas humalainen yleisö odottaa. Mitä laulat?
No vaikkapa Kaija Koon Tinakenkätyttö tai sitten Indicaa. Kyllä tätä on tullut harrastettua joskus aikoinaan, mutta valitettavasti se vaatii kyllä sellaista humalatilaa, että nykyään ei jaksa sellaista tilaa enää hankkia, koska krapula olisi ihan liian vaivalloista.

5. Kuinka pukeudut/pukeutuisit Pride-kulkueeseen?
Olen tosi huono pukeutumaan yhtään mihinkään. Elämäni aikana olen lähinnä pari kertaa pukeutunut Halloweenina, kun kaikki muutkin kaverit pukeutuivat. Olen myös todella huono lähtemään tällaisiin kulkueisiin tai mihinkään tällaiseen yleisötapahtumaan täältä periferiasta. No, jos jonain päivänä menisin, niin kai pelkkä tavallinen kesämekko ja vaikka joku tavallinen sateenkaarilippu riittäisi?

6. Mikä oli viimeksi noloa? Edes pikkuisen noloa?
Se, että olin kirjoittanut tietämättömyyksissäni yhden aika epämääräisen kommentin yhteen novelliini. Itse asiassa vähän just noihin sateenkaarijuttuihin liittyen, joten siksi se tuli tässä mieleen. Toimittaja kuitenkin huomautti mokasta, joten se ei päädy painoon asti. Suuren suuri hatunnosto kaikille tarkoille toimittajille, jotka estävät kirjailijoita nolaamasta itseään!

7. Uudessa ylioppilaskokeessa eteen tulee suullisia tehtäviä kielikokeessa. Osaisitko neuvoa ruotsiksi reitin lähimpään apteekkiin?
Sanotaanko näin, että kunpa osaisinkin! Harvemmin jälkeenpäin kaduttaa se, että on oppinut jonkin kielen. Enemmänkin se, että ei oppinut. Minulla on ollut erinomaiset mahdollisuudet oppia ruotsin kieli hyvin (mm. olin yhden kesän hevostallilla töissä Ruotsissa ja kirjoitin omissa ylppäreissäni ruotsista E:n). Mutta kieli unohtuu ihan totaalisesti, kun sitä ei vuosikausiin käytä. Kyllä varmaan ruotsin kieli olisi ns. kaiveltavissa päästäni, mutta ihan tästä vain ei kyllä lähde.

8. Mikä on oudoin paikka, josta olet herännyt?
Hm, eipä niitä kovin outoja ole ollut. En kauheasti huitele oudoissa paikoissa. Mutta ekan kysymyksen matkustusteemasta innostuneena vastaan nyt että Stanstedtin lentokentän lattia Lontoossa. Silloin köyhänä nuorena opiskelijana kun lähdettiin reissuun niin että suurin osa öistä nukuttiin joko lentokentällä ta bussissa. Ja huonosti nukuttiinkin.

9. Mitä ostit viimeksi?
Uudet kesäsandaalit ja Lauren Beukesin Zoo cityn. (Tosin oikeasti ostin vielä niiden jälken ruokakaupasta ruokaa, mutta se olisi paljon tylsempi vastaus!)

10. Millaisia mattoja on asuntosi lattioilla?
Enimmäkseen anopin tekemiä sellaisia ihan perusmattoja.

11. Haluaisitko lemmikiksi mieluummin pienen lohikäärmeen vai kerberoksen pennun?
Pienen lohharin tietty, koska fanitan Daenerysia.

Huh, siinäpä se, ja ainoastaan vitsikysymys ylitti mielikuvituskykyni. Hyviä ja erilaisia kysymyksiä nämä!

Minun pitäisi myös haastaa uusia ihmisiä ja laatia uusia kysymyksiä, mutta koska olen muutenkin niin epätäydellinen ja epäesimerkillinen bloggaaja, skippaan tämän vaiheen. Sen sijaan haastan kaikki tämän lukijat nauttimaan Suomen kesästä, niin kauan kuin sitä vain kestää — ja satoi tai paistoi! Aina on hyvä sää lukea ja kirjoittaa. Ja vielä erityishaaste kaikille niille jotka saavat lomailla kesällä: nauttikaa lomasta, rentoutukaa, muistakaa olla ”suorittamatta” lomaa.

(Huom. tämä ohje on laadittu perinteisellä ”älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon” -periaatteella…)

Fokus

Viime aikoina on tapahtunut niin paljon, että en edes tiedä mistä aloittaisin. Kerrotaan nyt tärkein uutinen: Minut on juuri vähän aikaa sitten hyväksytty Osuuskumman jäseneksi! En vielä osaa ajatellakaan, mitä kaikkea tästä mahdollisesti ja toivottavasti seuraa, mutta aika näyttää. On mahtavaa päästä mukaan osuuskuntaan ihmettelemään tätä kirja-alaa taas uusista näkökulmista.

Aikaa ei vielä ole ehtinyt kulua osuuskunnan jutuissa vaan enemmänkin päivätöissä ja yhdistyskuvioissa. Projekti C:n taustatyö on myös edennyt melko syvällisiin sfääreihin ja laajentunut fantasialle sopivasti eeppisiin mittasuhteisiin…ehkä liikaakin — tästä edempänä. Lisäksi ohjelmassa on tai ainakin pitäisi olla tekstien editointia. Tähän kun lisää muutamat kirjamessutohinat tms. pikkureissut, niin soppa on valmis… Hommat uhkaavat levitä joka suuntaan, ja fokus unohtuu. (Vähän niin kuin rönsyilevässä kirjoitustyylissänikin.) Oikeasti, nautin siitä että on monta rautaa tulessa ja uusia juttuja vireillä. Nämä OVAT kivoja juttuja, ja on tapahtunut muutakin mahtavaa kuin Osuuskumman jäsenyys. Sain KK:sta ensimmäisen lukijapalautteen, joka oli !!!!!!!! Mahtavin ikinä. Siis varmaan positiivisin palaute, mitä olen koskaan saanut mistään tekstistä. Tai ehkä osittain sen positiivisuus korostuu siksi, että KK on minulle itselleni niin tärkeä. Osa minusta haluaisi karata jonnekin autiolle saarelle KK:n kässärin kanssa editoimaan sitä just nyt. Mutta. Yhden kokonaisen päivänkin varastaminen alkaa olla haasteellista.

On vain nyt niin helppo unohtua järkkäilemään jotain yhdistysasiaa, jäädä lukemaan sähköposteja ties kuinka pitkäksi ajaksi, innostua kirjoittelemaan jotain kolumnia tms. äkillisen inspiraation vallassa, suunnitella opetustunteja (kun siinä hommassa pääsee flow-tilaan, tietenkin täytyy ottaa ilo irti!! Enkä opettajan hommissa ole ikinä tuijottanut kelloa, voin yhtä hyvin tehdä töitä seitsemältä aamulla kuin yhdeksältä illalla ja seitsemänä päivänä viikossa).

Se oma kirjoittaminen uhkaa kuitenkin unohtua. Se, jonka nyt pitäisi kai kuitenkin olla tietynlainen punainen lanka, joka yhdistää kaikkia näitä muita touhujani.

Olen nyt muutaman kerran saanut itseni kiinni lukemasta jotain taustatyötekstiä aiheesta X tai katsomasta YouTubesta viidettä videota samasta aiheesta, ja olen miettinyt: Onko tässä enää mitään järkeä? Saanko oikeasti lisää tietoa, hyödyllistä tietoa, sellaista jota aion kirjassa käyttääkin? Onko tämä kirjoittamiseen valmistautumista vai kirjoittamisen välttelemistä? Se on kai se ydinkysymys. Kaikki palautuu just tähän. Mikä on laiskuutta, mikä tarpeellista kypsyttelyä, mikä on kiireettömyyttä ja huolellisuutta, mikä tosiasioiden kieltämistä. Tosiasioilla tarkoitan jotain tällaista: ”Writers write. Tuon piti olla mottosi. Kirjoita hölmö.”

Tieteellisessä tutkimuksessa ”saturaatiopiste” tarkoittaa sitä hetkeä, kun aineistoa, esim. haastatteluita on kerätty niin paljon, ettei uutta tietoa enää saada. Aineisto alkaa vain toistaa itseään, ja voidaan todeta, ettei enempää aineistoa tarvitse kerätä. (Hehehee, hienoa miten tieteellisen kirjoittamisen opettaminen alkaa vaikuttaa omaan ajatteluuni. Täältä nämä esimerkitkin näköjään jo tulevat!) Ehkä pitäisi myöntää, että myös romaanin taustatyössä voi käydä näin. Tietysti aina voi perehtyä tarkemmin ja lukea joka ikisen vielä tarkemman historiankirjoituksen ja katsoa jokaisen aiheesta ikinä tehdyn elokuvan, mutta. Tässäkin hommassa unohtuu fokus eli se oma tarina ja fantasian tapauksessa oma maailma. Taustatyö antaa aineksia, mutta ei todellakaan kaikkea. (Vähän niin kuin lähteiden käyttö tieteellisessäkin kirjoittamisessa…. Aargh, taas tulee tällaisia mieleen! :D)

Pitäisi siis kai ryhtyä kirjoittamaan, mutta en vain kykene. Olen kyllä kirjoittanut pari sivua ikään kuin vahingossa, ja 13 sivun mittaisen synopsiksen, mutta siinä se. Odotan… jotain. Parempaa aikaa. Vähempiä päivätöitä. Kesää. Joidenkin aiempien projektien loppuunsaattamista. Jotain. Ei voi mitään, mutta odotan. En ole oikeastaan kirjoittanut uutta fiktiivistä tekstiä kohta kolmeen kuukauteen. Paitsi siis vahingossa sen pari sivua.

Toisaalta: viime syksynä kirjoitin aivan hulluna. Nyt kun miettii, olin toooodella uppoutunut KK:n maailmaan. Eikä vain syksyllä vaan käytännössä kesäkuusta joulukuuhun. Kai joskus on sitten vastapainoksi pidettävä taukoa!?!? Mutta mistä voin tietää — voi kun voisikin tietää — että se tauko loppuu taas, että pystyn aloittamaan taas, että onnistun TAAS viemään loppuun sen mikä aluksi on pelkkä epämääräinen alkukuva ja haave…

(Ja mitä nyt ”loppuun viemisellä” tarkoitetaan. Tällä hetkellä tiedostoissa ja mielessäni roikkuu monta lyhyempää ja pidempää tekstiä, jotka eivät vielä ole loppuun vietyjä vaan jossain siellä matkalla, odottamassa tai toivomassa julkaisua.)

Jännä ilmiö on tullut esiin tässä kiireisten viime viikkojen keskellä. Olen jo useamman kerran nähnyt unta, jossa on ollut suht selkeä ja yksityiskohtainenkin tarinaidea. Olen jopa muistanut unen aamulla, olen kirjoittanut hieman ylös näitä ideoita, JA ne eivät edes tunnu jälkeenpäin täysin järkyttäviltä. Ehkä monelle kirjoittajalle tämä on normaalia, mutta ei minulle. Olen aiemmin kirjoittanut ainoastaan yhden novellin unen pohjalta: se oli ”Ei poikasi ole kuollut”, joka on julkaistu Usvassa. Muuten uni-ideat ovat olleet todella vähäisiä, kuten uudet ideat muutenkin. Mistä ihmeestä näitä nyt putkahtelee, kun monta tekstiä on tosiaankin kesken ja vaiheessa eikä ihan uusille ole tilaakaan? No, kirjoitan hämärätkin uni-ideat nyt onnellisena muistiin. Nämähän ovat suorastaan lahjoja. Tulevat ihan tyhjästä. Yrittääkö alitajunta sanoa, että sittenkin minulla olisi nyt käyttämätöntä luovuutta, jolla pitäisi tehdä jotain?

Nämä pohdinnat mielessä on varmaan hyvä lähteä nukkumaan ja toivoa parasta.

Post Navigation