Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Archive for the category “musiikki”

Novellien synty #8: Jos seinät voisivat tuntea

Nyt kun lokakuusta on jotenkin selvitty, niin aloitetaanpas marraskuu reippaasti Novellien synty -sarjan viimeistelyllä. Loppusuoralla ollaan! Jos seinät voisivat tuntea oli viides ja sen myötä viimeinen Kesäsaarten puolelle kirjoittamani novelli. Outoa kyllä: vaikka tuo on yksi tuoreimmista novelleista siis, en muista kauheasti sen kirjoitusprosessista. Piti käydä ihan Portin sivuilla katsomassa, että minä vuonna se pääsi BU-listalle. 2013. No niin, siitä voi olettaa, että novelli tuli varmaan kirjoitettua aika lailla kesällä 2013. (Outoa sekin, että muistin Portin kisan nimimerkkini.)

Muistan kuitenkin pari hyvin keskeistä juttua tästä novellista. Ensinnäkin tämän biisin.

Bastillen Pompeii näyttäisi Googlen mukaan olevan julkaistu vuonna 2013, joten aika täsmää! Novellien kirjoitusprosessit ovat yleensä sen verran lyhyitä, ettei niille ehdi kerääntyä kokonaista soundtrackia. Mutta saattaa tulla oma biisi. Niinpä aina kun kuulen tämän biisin, minulle tulee mieleen Jos seinät voisivat tuntea -novellin nuori nainen Siria, joka saapuu vanhaan ja kauniiseen Homlunin kaupunkiin ja lähtee tavoittelemaan haaveitaan. Siria pestautuu kaupungin wanhaan kirjastoon ja päättää (hyvinkin itsepäisesti) etsiä sieltä oikeaa taikuutta. Juu, aika perinteisiä fantasian elementtejä… Ajatuksena minulla tässä oli se, että Siria kurkottelee vähän liiankin korkealle. Henkilöhahmossa tuli käytettyä omia luonteenpiirteitä (niitä ikävämpiä ja ärsyttävämpiä….) ja paisuteltua niitä. Siinä miten Siria tavoittelee taikuutta on jotain samaa kuin siinä, miten minä olen tavoitellut kirjailijuutta…. Ja halusin purkaa tekstiin jotain siitä, mihin liiallinen kunnianhimo ja itsekkyys voi johtaa.

Ehkä se johtaa asioiden romahtamiseen ja tuhoutumiseen — mistä tuleekin taas mieleen Pompeiji.

Tarinan tapahtumapaikka, Homlunin kirjasto, mainitaan sivulauseessa muuallakin novellikokoelmassani ja myös Mustien ruusujen maa -sarjassa. Tähän liittyykin vielä sellainen jippo, että Sirian tarinaa ei pitänyt alun perin syntyä ollenkaan. Sen sijaan Mustien ruusujen maan 3. osassa piti olla osio, jossa Dinja kumppaneineen matkustaa Homlunin kirjastoon etsimään erinäisiä vanhoja ja salaisia tietoja. Se oli mukana romaanin suunnitelmassa, mutta leikkasin sen sitten pois jo ennen sellaisen matkan kirjoittamista. Onneksi. Onneksi KERRANKIN osasin poistaa juonesta jotain. Muutoin kirjaan olisi tullut varmaan lopulta aika irrallinen sivujuonne ja kokonaispituus olisi paisunut.

Niinpä Dinja ei koskaan matkustanut Homlunin kirjastoon, mutta minua miljöö oli sen verran jo alkanut vaivata, että tuli kirjoitettua tämä novelli. Jos seinät voisivat tuntea ei tosiaan menestynyt Portissa BU-listaa korkeammalle, enkä sitä sitten yrittänyt saada julkaistuksi missään erillisenä. Se löysi paikkansa Älä riko pintaa -kokoelmasta, ja samalla kesänovellien ”kiintiö” tuli tavallaan täyteen.

Onko outoa, että joku biisi muistuttaa vanhasta novellista? Eikö *normaalisti* biisien kuuluisi muistuttaa niin kutsutun oikean elämän tapahtumista???

Ei voi mitään, mutta näin on. Tätä bloggausta kirjoittaessa tuli kuunneltua Pompeii muutaman kerran. Hauskaa palata tarinan fiiliksiin ja muutaman vuoden takaisiin ajatuksiin: musiikki vie sinne tehokkaasti. Ja minulle henkilökohtaisesti Jos seinät voisivat tuntea on tärkeä ja opettavainen novelli.

Se on opetus, jonka olen kirjoittanut itse itselleni.

***

Aiemmat sarjassa:

Susiveli

Narvaranin linnut

Ei poikasi ole kuollut

Rubiinilaiva

Tee minulle syksy

Älä riko pintaa

Kulkija

 

Mainokset

Wien #1: Taiteilijatreffit ja WT

Huhhuh! Ensimmäinen viikko Wienissä alkaa olla takanapäin. Kelit ovat osuneet kohdilleen: sellaiset +27 ja aurinkoa riittää, olen siis ollut kuin kotonani. Olen muistellut Julia Cameronin ohjetta ”taiteilijatreffeistä”. Nämä ovat Cameronin työkalu uuden inspiraation ja ideoiden keräämiseen, kirjailija kun ei voi aina vain tuottaa ja tuottaa, vaan välillä hänen on myös saatava uusia ideoita ja aineksia jostakin. ”Taiteilijatreffeille” Cameron ohjeistaa menemään esim. kerran viikossa. Katsomaan jokin vanha elokuva, eläintarhaan, museoon, mihin tahansa kohteeseen, joka voisi olla jotenkin inspiroiva. Ja Cameron ohjeistaa menemään sinne yksin.

Minusta tuntuu, että koko tämä viikko on ollut yhtä taiteilijatreffiä…

20150603_135316[1]Ensinnäkin olen kävellyt puistoissa. Vihreitä alueita täällä on paljon, ja se helpottaa tällaista maalaiselämään tottunutta. Ja ihan etsimättä ja yhtäkkiä eksyin Mustien ruusujen puutarhaan. Hetkonen, minähän kirjoitin tästä!?!? Tosin ruusuja oli kaikissa muissa väreissä paitsi mustana. Yritin kyllä löytää.wpid-20150603_134952.jpg

Ruusut olivat jättikokoisia. Jokaisen ruusupuun rungossa oli pieni viesti, jossa ilmeisesti oli terveiset sille, kenelle ruusu oli omistettu.

wpid-20150603_135050.jpg

Ruusupuutarhan jälkeen vuorossa oli pienimuotoinen museokierros. Näitähän täällä on varmaan enemmän kuin kukaan jaksaisi kiertää. Itse halusin päästä vilkaisemaan Itävallan kansalliskirjaston ”State Hallia”, jossa pääsi nauttimaan wanhojen kirjojen läsnäolosta.

wpid-20150603_152235.jpgEsitteissä kerrottiin, että State Hallin hyllyillä on n. 200 000 kirjaa, vanhimmat 1500-luvulta. Wow. Tiedän muutaman suomalaisen keräilijän, joilla olisi vielä hiukan tekemistä tällaisen aarteen haalimisessa. Silmään pisti se, että osa kirjoista oli oikeasti todella isokokoisia. Nämä ovat varmaan nyt niitä Aitoja ja Oikeita kirjoja. Tuntui hassulta lähteä kämpille lukemaan tabletilta e-kirjoja tämän jälkeen.

wpid-20150603_150611.jpgSaanhan tällaisen salaoven omaan kirjahyllyyni sitten, kun työhuoneeni joskus rempataan??? Aina parempi, jos sen kautta pääsisi vaikkapa… Meinasin sanoa Westerosiin, mutta sanotaan nyt turvallisuuden vuoksi kuitenkin Narniaan.wpid-20150603_151142.jpgKirja-aihetta jatkaen kävin vierailemassa myös pienessä Papyrus-museossa. Koska… No, Egypti-aiheet kiinnostavat aina.

wpid-20150603_155736.jpg

Tällaisia ne entismaailman ”kirjat” olivat, ja näillä sitten kirjoitettiin:

wpid-20150603_160203.jpgViikon kohokohta oli sitten perjantai ja ooppera rockfestarit. Mainittakoon, että käyn hyvin harvoin festareilla, enkä koskaan ennen ole käynyt festareilla yksin. Enkä todellakaan ulkomailla. Nämä olivat taiteilijatreffit parhaasta päästä.

wpid-20150605_150347.jpg

Ensimmäisenä päivänä täällä kävelin keskustassa ja satuin huomaamaan mainoksen Rock in Vienna -festarista. Juuri sopivasti seuraavana viikonloppuna. Monet bändit olivat minulle vieraampia, mutta pääesiintyjät olivat aika kovia nimiä (Metallica, Muse, Kiss). Valitsin Muse-päivän, mutta minulle henk. koht. illan pääesiintyjä oli Within Temptation, jonka biisit ovat monesti olleet inspiraatiobiisejäni kirjoittamisessa. Enkä tosiaankaan koskaan ennen ollut nähnyt bändiä livenä. Oli siis pakko hommata saman tien lippu, olihan tämä sen verran hieno sattuma.

wpid-20150605_162232.jpgTapahtumapaikkana oli Donauinsel, pitkittäinen saari Tonavan keskellä. (Oikeesti. Mikä voisi olla siistimpää??) Päivä oli hieno, paikka kiva ja kaikki toimi erinomaisesti. Tunnelma oli rento. Kukaan ei läikyttänyt kaljaa päälle, enkä juopporähinöitäkään bongannut, vaikka toki olut itävaltalaisillekin maistui. Sillä lailla sopivasti. Erillisiä anniskelualueita tms. hankaluuksia ei todellakaan ollut, vaan juoman sai ottaa mukaansa kojuilta minne vain. Muovisesta tuopista piti maksaa aina euron pantti, jonka sai takaisin sitten palauttaessa. Hyvin toimi.

wpid-20150605_182809.jpgPerjantaina tuli sellainen fiilis (ja se fiilis on jatkunut siitä asti), että KAIKKI viime lukuvuoden kiireet ja työstressit olivat pyyhkiytyneet pois. Noin vain. Nyt jo!

wpid-20150605_181626.jpgItse Within Temptationin keikka oli lopulta isohko pettymys. Bändi ei nimittäin soittanut yhtäkään biisiä The Silent Force -levyltä (2005), joka minulle olisi ollut just se juttu. Jilliania en uskaltanut toivoakaan, mutta olisin nyt odottanut Stand my Groundia tms… Uudempia ja muuten vain vähän oudompia riitti. Hyvän kuuloisia nekin, ja meininki oli kyllä tosi hyvä, mutta… Noh.

wpid-20150605_182428.jpgLohdutin itseäni cuba librellä ja über-hyvällä pannupizzalla. (Ja myöhemmin vielä nutella-crepesillä. Urrgh, festariähky.) Ja onneksi on Youtube.

Illan pimentyessä väkeä alkoi sitten kerääntyä paikalle kiitettävästi. Musen keikka oli tosi tosi TOSI hyvä. Ei siitä sen enempää.

Kiitos Wienin aurinko. Ei ahdista enää yhtään.

Maaginen askel

Viimeisten muutaman päivän aikana on tapahtunut jotain sellaista, mikä on hyvin pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri minulle. Olen kirjoittanut ensimmäiset liuskat jatkoa KK:n kässäriin. Siis ensimmäiset vuoden 2011 jälkeen.

Tällaisessa ajassa kirjoittamisen jatkamiselle oli muodostunut jo kunnollinen kynnys. Täytyy myöntää, että minun täytyi ottaa kaikki keinot käyttöön, jotta sain astuttua tuon kynnyksen yli. On ollut käytössä niin musiikki, inspiroivat kuvat (uusi tietokoneen taustakuva muun muassa) kuin aiheeseen liittyvät kirjat ym. ym. Hain rohkaisua kirjoittamiselle romaanileiriltä, jossa sain kullanarvoista palautetta tekstistäni. Ja kaiken huipuksi nyt on hiihtoloma, ja olin jo hyvissä ajoin päättänyt, että hiihtolomalla alan kirjoittaa, oli mikä oli. Erinäisen vetkuttelun, siivoamisen yms. jälkeen sain sunnuntaina tehtyä ekat sivut, ja tänään lisää.

Olen superonnellinen, ja stressitasoni on laskenut noin 95 %:lla. Nyt, kun tämä askel on otettu, tiedän että pystyn jatkamaankin. Ihan kuin jokin kirous olisi poistunut kässärin yltä.

Eikä siinä vielä kaikki. Inspiraatiomusiikista puheen ollen — tänään saapui uutinen, että ensi kesänä Linkin Park esiintyy suurin piirtein tuossa naapurissa. Sinne on pakko päästä! Mustien ruusujen maata kirjoittaessa soi mm. tämä:

Mustien ruusujen maa -soundtrack

Menevää (ja toisinaan vähän rauhallisempaakin) fiilistä, joitakin osuvia sanoituksia tai sitten vain johonkin hetkeen osuvaa tunnelmaa. Kirjoitusmusiikki on ollut itseäni varten, enkä tiedä antaako lista välttämättä paljoa muille… Mutta tässä tämä listaus kuitenkin. Kaipa tämä on osa surutyötä ja sarjasta irti päästämistä. Ja ei, tästä en voinut enää yhtään tiivistää. Olkaapa hyvät:

Kaikki lähti liikkeelle talvisesta tunnelmasta…

…Ja vuorista.

Linkin Park on ollut yksi suosikeista. Boyce Avenuen versio biisistä Shadow of the Day on aaaaivan ihana.

Kirjoittajakin tarvitsee voimabiisejä. Kuten Bullet for my Valentinen Hearts burst into fire.

Seuraavana elementtinä Meri.

Hempeilyä tällä listalla riittää… Sori, siirappivaroitus!

Jokainen meistä kaipaa joskus pelastusta.

Ja viimeisenä ja tärkeimpänä Nightwish, jonka musiikki on minusta aina yhtä inspiroivaa ja maagista… Ja Ghost Love Score ehkä Maailman Paras Ikinä.

 

 

 

 

 

Kritiikkiä

Ensinnäkin täytyy sanoa, että on tämä hienoa, että meillä on Suomen spefi-kentällä sellaisia lehtiä kuin Portti ja Tähtivaeltaja. Sanomalehtien kirja-arvostelut ilmeisesti vain vähenevät, eikä minunkaan kirjoistani ole ilmestynyt kuin yksi sanomalehtiarvio (LKS:n arvostelu Keskisuomalaisessa). Mutta onneksi ovat ihanat kirjablogit – ja sitten nämä alan pienet lehdet. Esimerkiksi Portissa ilmestyy tosi kattavasti arvosteluja spefiteoksista. Oli ilo avata taas uusi lehti ja bongata sieltä paitsi oman, myös muutamien tuttujen kirjojen arvioita. Hienoa, hienoa.

Mitä oman kirjani kritiikkiin tulee, niin aika kriittinenhän se on. Ja saa ollakin. Jokainen kriitikko kertoo kirjasta omasta näkökulmastaan, ja eri näkemykset täytyy hyväksyä. Wideniuksen arvio Karnin labyrintista ei myöskään ollut mikään ylistävä, mutta kuitenkin arvioija tuo esille sekä hyviä että huonoja puolia. Tämän arvostelijan mielestä kirjani ovat suht kaavamaista nuortenfantasiaa, eikä tämä toki ole tuulesta temmattu väite. Sellaista ”perinteistä fantasiaa” olen tosiaan kirjoittanut. Mukavaa kuitenkin, että vedenalaisen maailman kuvaus saa kehuja, se oli minulle yksi tosi tärkeä juttu kirjoittaessa. Kiva myös, että kirja tuntuu kohdeyleisölle sopivalta.

LKS portti Toivottavasti kuvasta saa (suurennettuna) selvää.

Sellaista. En voi liikaa korostaa, miten hyvältä tuntuu että kirjat ylipäätään saavat arvioita, olipa kyseessä sitten alan lehdet, blogit, kaverien lyhyet kommentit tai ihan mikä vain… Jokaisesta pienestäkin kommentista tulee sellainen fiilis, että kirja on oikeasti olemassa!

Toisaalta se, mikä on jo kirjoitettu ja julkaistu, tuntuu jo yllättävän kaukaiselta menneisyydeltä. Trilogia alkaa vähitellen valmistua, ja ajatukseni ovat hiukan jo muualla – ehkä siksi negatiivisetkaan kommentit Karnin labyrintista ja LKS:sta eivät enää kirpaise niin paljon kuin joskus aiemmin? Mutta kyllä mieli palaa välillä Dinjankin maailmaan, etenkin kun sattuu kuulemaan biisejä, jotka yhdistän siihen. Tässä yksi, joka aikoinaan vei minut aaltojen alle…

Tehtyjä ja tekeillä olevia

Klik, klik. Tiedätte varmaan tunteen, kun joskus tuntuu niiiin hyvältä painaa ”Lähetä”-nappia. Esimerkiksi nyt, kun olen palauttanut oppimistehtäviä oikein urakalla. Ah, sinne menivät! Vapaus! Joululoma! Kirjoittaminen!

Aloitin siis syksyllä uudet opinnot: suomi toisena ja vieraana kielenä -aineopinnot avoimessa yliopistossa. Tarkoitus olisi saada itselle hiukan monipuolisempaa pätevyyttä opettamiseen. Jospa joskus saisi töitä S2-opettajana. Lähdin opiskelemaan innolla, joka on melko hyvin kantanut tähän asti. Olen saanut palautettua jo useamman kurssin tehtävät. Tässä nyt sitten odotellaan uusia suoritusmerkintöjä ja palautteita! Harvinaisen mukavaa.

Ja vaikka itse sanonkin, niin ei tämä ihan ilmaiseksi tullut. Tehtävät eivät olleet helppoja eikä niitä saanut hutaistua parissa päivässä. Olen lukenut, työstänyt teoriaa mielessäni, soveltanut, kirjoittanut… Marraskuussa iski taisteluväsymys ja pimeysahdistus. Aaaaarg, ei jaksa ei jaksa ei jaksa. Kävin tekemässä pientä opetusharjoitteluakin: opintoihin kuuluu tutustumisjakso, jossa käydään seuraamassa S2-opetusta kolmessa eri paikassa ja tehdään omia opetuskokeiluja. Teki erittäin hyvää käydä ihmisten ilmoilla ja lähes oikeissa töissä taas. Ja kuinka monipuoliset tutustumispaikat löysinkään! Oli päiväkoti-ikäisiä lapsia, oli lukiolaisia, oli aikuisia amk:n vaihtareita. Kiitokset vain ystäville ja tutuille, jotka tämän mahdollistivat.

Eikä S2-opiskelu muuten ole ollut turhaa oman kirjoittamisenkaan kannalta. Kun tarkastelee kieltä toisen kielen oppijan näkökulmasta, siinä joutuu kiinnittämään huomiota ihan uusiin asioihin. Tosiaan, miksi suomen kielessä sanotaankin näin tai näin, miksi valitaan vaikkapa tietty sijamuoto? Miksi vesi taipuu veden, mutta lasi taipuu lasin? Voi kuulostaa kuivalta kieliopin tarkastelulta, ja sitä se todellakin välillä on ollut (olen erityisen ylpeä siitä, että sain suomen kielen rakenteeseen liittyvän kurssin suoritettua ja vieläpä ihan ok:lla arvosanalla).

Mutta tuskinpa kirjoittajalle on koskaan haittaa kielen tutkimisesta ja sanojen pyörittelystä. Paitsi ehkä siinä mielessä, että mitä enemmän tekee tällaisia kieliopintoja, sitä enemmän lukiessakin takertuu kaiken maailman kielioppiasioihin ja pilkunviilaamiseen. Ainakin minulle joskus käy näin. Etenkin sen jälkeen, kun on syynännyt ja hionut omaa romaantekstiään sen viisikymmentä kertaa ennen julkaisua… Onko jotenkin vaarallista ja outoa, jos sellainen ”tarkkaluku” jää päälle?

Mutta nyt. Seuraavaksi. On aika laittaa opiskeluhommat hetkeksi syrjään; juuri tätä varten tein niitä nopeammin kuin ehkä olisi tarvinnutkaan. Ainakin muutaman viikon ajan siirrän huomioni Mustien ruusujen maa 3:een. Kunpa teksti nyt lähtisi oikein kunnolla liikkeelle. On sitä jo odotettukin.

Piristi kovasti, kun ihan sattumalta kiinnitin huomiota Sunrise Avenuen uuteen biisiin. Yhtäkkiä sanat tuntuivat kertovan Dinjasta ja Eräästä Hyvin Tärkeästä Henkilöstä… Lähes täydellisesti. Tällaisia biisejä haluan. Sellaisia, jotka löytyvät juuri oikealla hetkellä. Ja jos kuulen ne vuosien päästä, muistan tämän tarinan.

Ps. Karnin labyrintista on ilmestynyt arvostelu Vinttikamarissa-blogissa. Kiitos bloggaajalle!

Post Navigation