Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Archive for the category “Keski-Suomen kirjailijat”

Kyllä tapahtuu

Ensinnäkin kiitokset ihmisille, jotka kävivät täällä mainiota keskustelua goottigenrestä edellisen postauksen kommenteissa! Seurasin keskustelua, oli tarkoitus vastata mutta se venyi ja venyi, kunnes ei enää kehdannut. Toivottavasti valmis goottiantologia aikanaan herättää keskustelua myös!

Blogia en siis ole ehtinyt päivitellä, mutta kyllä täällä silti jotain tapahtuu. Ennen kaikkea olen juuri saanut tehdyksi kaksi asiaa:

Olen lähettänyt ensimmäisen kierroksen palautteet goottiantologian novelleista.

Olen lähettänyt kustannustoimittajalle uuden version syksyllä ilmestyvästä romaanista.

Jee-e! Nämä jutut ovat minun työni ydintä. Parasta ja haastavinta osuutta. (Tai no, ehkä kaikkein paras osuus ja kaikken eniten ydintä on se romaanin ekan version kirjoittaminen ja siihen uppoutuminen. Mutta editointi on, ehkä ja jollain mittapuulla mitattuna, vielä paljon haasteellisempaa.) Viime aikoina olen iloinnut tajutessani, että oikeasti tykkään näistä hommista tositositosi paljon. Toimittamisestakin, vaikka se on minulle uudehkoa.

Seuraavaksi saan nyt sitten jännittää paitsi sitä, mitä kustannustoimittaja sanoo kässäristäni, myös sitä, mitä goottinovellien kirjoittajat tykkäävät omista toimituskommenteistani ja miten novellit muokkautuvat. Jännää! Mutta tekstit ovat tällä erää poissa omista käsistäni. Sekin on oikein mukava vaihe. (Taidankin ottaa kohta herkkuja jääkaapista ja mennä sohvalle löhöämään ja tuijottamaan jotain laulukilpailuohjelmaa aah…)

Ja sitten tiedossa on kaikenlaista muutakin tohinaa. Sitä kirjoittamisen ympärillä tapahtuvaa. Ei ihan ydintä, mutta kivoja hommia kuitenkin. Tapahtumia!

Enää alle kaksi viikkoa on aikaa tähän:

Julisteen on tehnyt Sirpa Varis.

Julisteen on tehnyt Sirpa Varis.

Olen aiemminkin ollut järkkäämässä Keski-Suomen Kirjailijoiden lastenkulttuuripäivää. Nyt homma on viety uudelle tasolle ja tapahtumaa on uudistettu. Tapahtuma toimii nyt otsikolla Olipa kerran… ja järjestetään Jyväskylän kaupunginkirjastolla samaan aikaan Vanhan Kirjan Talven kanssa. Mukana mm. Salla Simukka, Juha-Pekka Koskinen ja Tittamari Marttinen, joita minun olisi tarkoitus haastatella paneelissa! Tapahtumassa on ohjelmaa lapsille, nuorille ja kaikille lanu-kirjallisuudesta kiinnostuneille. Facebook-sivukin löytyy, ja ajankohtahan on la 11.2.

Ja sitten vähän myöhemmin keväällä, jälleen täällä Jyväskylässä: minulla on kunnia olla mukana Kirjailijaliiton 120-vuotisjuhlakiertueella.  Wau! Linkistä pääsee tsekkaamaan kiertueaikataulun: tapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea. Jyväskylässä tällainen ilta tiedossa:

Jyväskylä, keskiviikko 22.3. Pääkirjaston Minnansali klo 18–20
Kirjailijavieraina Katri Alatalo, Pirjo Hassinen ja Riku Korhonen
Jyväskylän kiertueilta Facebookissa

Siinäpä se. Juttuja tehty, ja uusia juttuja tulossa. Apurahahakemuksiakin rustailen kaikki sormet ja varpaat ristissä (No en. En oikeastaan. En usko taikauskohömppään.) Tämä on NIIN sitä, mitä minä haluan tehdä. Kirjoittaa! Toimittaa! Pyöritellä tekstejä! Aiemmin tämä on lähtenyt ennen kaikkea omasta tarpeesta ilmaista itseään jotain kautta; nyt tuntuu, että kun maailma sekoaa ympärillä entistä pahemmin, niin on lohdullista pitää uutissivustot kiinni ja paeta omiin fantasiamaailmoihin. Kyllä. En ole aiemmin oikeastaan ajatellut kirjoittamista tai fantasiaa erityisesti todellisuudesta pakenemisena, mutta nyt huomaan tukeutuvani siihen, jos muuten alkaisi ahdistaa ja pelottaa maailman meno.

Lohtua. Sitä toivon jokaiselle joka sitä tarvitsee. Tulipa se sitten kirjojen tai kirjoittamisen kautta tai mistä vain. Ei jäädä pelkäämään/murehtimaan vaan tehdään itse se mitään voidaan. Jos ei muuta voi tehdä, niin parannetaan sitten maailmaa edes yksi kirja kerrallaan!!

Kirjallisuusfestareilla Ruotsissa

Näin se kevät etenee. Jostain mystisestä syystä viime vuosina eräs asia on toistunut aina maaliskuun tienoilla: matka Ruotsiin. Outoa. Joka kerta syy ja matkaseura on ollut erilainen, mutta jotenkin ihmeellisesti Ruotsin-reissusta on tullut melkeinpä jokakeväinen perinne. (Yksi syistä on ollut se, että pikkusiskoni opiskelee Göteborgissa. Siellä pari vuotta sitten ihastelin mm. scifi- ja fantasiakirjakaupppaa.) Vuosi 2016 jatkoi tutuksi käynyttä sarjaa, ja tällä kertaa vuorossa oli hyvinkin uusi ja opettavainen elämys. 17.-20.3. vietin Uumajan kirjallisuusfestareilla eli Littfesteillä. Matkaseurana olivat runoilija AP Kivinen ja runoilija, läänintaiteilija Vesa Lahti. Ja miten ihmeessä päädyin mukaan tällaiselle reissulle? Yhdistystoiminnan ansioksi tämä täytyy laittaa. Reissun mahdollistivat Keski-Suomen Kirjailijat ja Keski-Suomen Taike yhteistyössä.

Näistä maisemista voisi saada Talvilaaksoon uusia virikkeitä...

Näistä maisemista voisi saada Talvilaaksoon uusia virikkeitä…

Matkan ensimmäinen elämys oli herääminen kolmen jälkeen aamulla (työntäyteisen alkuviikon jälkeen). Matka Vaasaan oli jokseenkin puuduttava, mutta päivän kirkastuessa ja kahviannosten hiljalleen vaikuttaessa homma alkoi kääntyä voiton puolelle. Matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni lautalla Vaasasta Uumajaan. Fiilis oli aivan erilainen kuin etelämmässä Tukholman-risteilyillä, kai siksi että päivä sattui olemaan aivan upea ja rannikon lähellä lautta tunkeutui mahtavan jäätikön läpi. Aikamoiset maisemat oli: sinistä taivasta, valkoista jäätä, tummansinistä merta. Tuuli kylmästi. Hienosta kelistä huolimatta vietin 99 % ajasta sisätiloissa ja otin ns. työt esille. Minulla oli nimittäin mukana 505-liuskainen KK:n kässäri ja tavoitteena lukea se tauon jälkeen läpi.

Saavuimme kohteeseen torstaina päivällä. Hotellihuoneessa törmäsin hauskaan ideaan: omat käsipainot huoneessa ja vielä treeni-DVD! Jos kynnys lähteä hotellin kuntosalille on iso, niin kynnys näiden käyttämiseen on jo pienempi. Arvatkaa, montako kertaa reenasin 4 päivän aikana…. No ihan hiukan, edes muodon vuoksi, viimeisen päivän aamuna.

20160317_133022.jpg

Uumaja vaikutti heti sympaattiselta, melko pieneltä ja helposti hallittavalta kaupungilta. Uumaja on väkiluvultaan pienempi kuin Jyväskylä. Mm. siksi meitä hämmästyttikin suuresti heti alusta lähtien, kuinka ihmeessä tähän pieneen pohjoiseen kaupunkiin on saatu järjestettyä niin iso ja toimiva kirjallisuusfestivaali. Ihan oikeasti, nyt tässä on taas jotain mystistä, mutta kyllä vain naapurimaa on monessa asiassa meitä edellä. Siinä missä Suomessa ajatellaan, että ääh ei tämä ikinä voisi toimia, Ruotsissa se toimii jo.

Littfestillä on neljän päivän aikana runsaasti ohjelmaa niin päivällä kuin illallakin. Vieraita saapuu runsaasti kotimaasta ja ulkomailta. Ohjelmassa oli monipuolisesti paneelikeskusteluja, haastatteluja, kirjajulkkareita ym. Monella tapaa tapahtuma muistutti minua Finnconista, mutta festareille ei ollut vapaa pääsy vaan liput — ja ne liput oli loppuunmyyty jo ennen festareiden alkua! Päärakennuksen aulassa oli tussitaulu, johon saattoi ilmoittautua halukkaaksi lippujen ostajaksi tai myyjäksi. Tästä tuli heti fiilis, kuin olisimme saapuneet isompaankin rockkonserttiin. Tapahtumapaikka oli aivan keskustan ytimessä, suurin sali on teatterin ISO pääsali, ja paikalla oli hyvin väkeä nuorista aikuisista eläkeikäisiin. Iltaisin järjestettiin ohjelmaa monessa paikassa, ja väki jaksoi silloinkin tulla kuuntelemaan paneelikeskusteluja / esiintymisiä, ja luonnollisesti iltaohjelman ohessa sai myös nauttia viiniä/olutta/siideriä ja ottaa rennommin. Järjestäjät olivat nuoria ja aktiivisia, kaikki pelasi eikä meidän esiintyjinä tarvinnut stressata mistään.

Yksi pieni yksityiskohta kirjakahvilan sisustuksesta.

Yksi pieni yksityiskohta kirjakahvilan sisustuksesta.

Ihastuimme Uumajassa mm. Bokcafe Pilgataniin, ihan oikeaan kirjakahvilaan, jollaisesta esimerkiksi Jyväskylässä saa vain haaveilla. Paikka oli hieman Tampereen Tulenkantajien kirjakaupan tapainen, mutta esiintymistilaa oli enemmän. Kirjakahvilasta sai kirjoja (Huom! Ihan oikeasti! Suomessa ”Kirjakahvila” varmaan tarkoittaisi kahvilaa, jonka takaosassa myytäisiin koriste-esineitä ja kynttilöitä ja takahuoneesta löytyisi laatikollinen Kaari Utriota tjsp.),  ja samoin tarjolla oli kahvia, lounasta, viiniä ja olutta. Sama tila muotoutui päivällä lounaskahvilaksi ja illalla esiintymispaikaksi esim. runoklubille.

Tove Jansson oli hyvin edustettuna Bokcafen lasten- ja nuortenkirjallisuushuoneessa. Täältä löytyi myös fantasiahylly -- aikuisten puolella en sellaista onnistunut huomaamaan...

Tove Jansson oli hyvin edustettuna Bokcafen lasten- ja nuortenkirjallisuushuoneessa. Täältä löytyi myös fantasiahylly — aikuisten puolella en sellaista onnistunut huomaamaan…

 

AP Kivinen tarttui tilaisuuteen ja esiintyi open micissä heti torstai-iltana Bokcafessa.

AP Kivinen tarttui tilaisuuteen ja esiintyi open micissä heti torstai-iltana Bokcafessa.

Reissu Littfesteille oli siksikin opettavainen, että juuri edellisenä viikonloppuna olin ollut käymässä Jyväskylän kirjamessuilla. Suunnilleen samankokoinen kaupunki (Uumaja pienempi ja pohjoisempi), iso maksullinen tapahtuma, jonka keskipisteessä olivat kirjat… Ja verrattuna toisiinsa nämä tapahtumat olivat kuin yö ja päivä! Jyväskylän messuilla, valitettavasti, olisi kävijämäärissä toivomisen varaa (tämä perustuu mutu-tuntumaan messujen lauantaipäivältä), samoin kustantamoiden ja kirjailijoiden osallistumisessa messuille. Jyväskylän messuilla esimerkiksi paikallista Suomalaista kirjakauppaa ei näkynyt, mutta 2 euron alelaari-osasto toimi vetonaulana. Kirjamessuilla yritetään myydä, mutta jostain syystä porukkaa ei tule paljoa paikalle tai jos tuleekin, pahimmat jonot syntyvät viini- ja juustokojuille.

Littfesteillä taas selvästikään ideana ei ollut myydä – ei ainakaan suoraan ja paljon. Tapahtumassa ihan oikeasti kirjallisuuskeskustelut ja esiintymiset olivat pääroolissa, ja ihmiset tulivat (ilmeisesti?) paikalle hyvän ohjelman ja tunnelman vuoksi. Ehkä sitä kautta epäsuorasti kiinnostutaan myös kirjoista lisää ja ostetaan sitten myöhemmin..? Myyntipöytiäkin tapahtumassa oli, mutta yllättävän maltillisesti. Vähemmän kuin esimerkiksi Finnconissa (missä mielestäni myyntipöytiä ei suinkaan ole liikaa eikä myyminen ole mitenkään ahdistavaa). Littfesteillä jostain syystä myyntipöydät olivat jopa hieman ”piilossa” eli vasta rakennuksen toisessa kerroksessa, ei heti ensimmäisenä aulassa. (Äh ”piilossa” on kuitenkin väärä sana, pöytien ohi kuitenkin mentiin siihen isoimpaan saliin.) Pöydät olivat ilmeisesti esiintyjien myyntipöytiä: pieniä ja yksittäisiä, ja niissä myytiin esimerkiksi muutamia tiettyjä kirjoja, koruja, muistikirjoja tms. Tämä ei siis ollut mikään isojen kustantamojen tai alekirjakauppojen kauppabasaari.

Mistä festari sitten saa rahansa, miten homma pyörii? Ilmeisesti tapahtuma saa hyvin tukia, myös EU:lta. Littfest on aloittanut toimintansa 10 vuotta sitten pienenä tapahtumana, ja se on kasvanut siitä. Vaikuttaa siis siltä, että järjestäjillä on ollut toisaalta malttia aloittaa pienestä, toisaalta kunnianhimoa rakentaa aina isompaa.

Oma heräteostokseni ja matkamuistoni oli kaulakoru. Tässä kaksi vinkkiä projekti C:n sisällöistä: skottiruudut ja "Warrior" :D :D

Oma heräteostokseni ja matkamuistoni oli kaulakoru. Tässä kaksi vinkkiä projekti C:n sisällöistä: skottiruudut ja ”Warrior” 😀 😀

Mihin päivät Littfesteillä sitten hurahtivat, paitsi ihmetellessä festarien meininkiä ja homman toimivuutta? No, pakko myöntää, että yllättävän suureksi osaksi hotellihuoneessa. Kellään meistä ei ollut intoa juosta minuuttiaikataululla ohjelmanumerosta toiseen, joten otimme rennosti, ja koska hotelli sijaitsi kivenheiton päässä ja matkat joka paikkaan olivat lyhyitä, ehdimme levätä hyvin. Onneksi olin ottanut KK:n kässärin mukaan, koska aikaa tosiaan oli sen verran, että sain sen luettua – viimeiset luvut paluumatkalla Vaasan-lautalla. Oli yllättävän mukavaa uppoutua KK:n maailmaan tauon jälkeen – etenkin saamieni positiivisten kommenttien jälkeen! Lisäksi kävimme seuraamassa lähinnä iltaohjelmia, söimme hyvin ja valmistelimme lauantain esiintymistämme, johon kuitenkin liittyi tiettyä extrajännitystä. Paneelikeskustelumme aihe oli ”Polarnatten – Skrivkramp och Inspiration”, ja EI, emme puhuneet ruotsiksi. Kielenä oli englanti, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun olin tällaisessa mukana englanniksi (ja luin tekstiäni englanniksi!!), joten tarpeeksi jännitystä tuli jo siitä.

Oman hotellihuoneen rauha, lasi viiniä ja kässäri. AH! Joskus kirjailijan elämä on juuri näin täydellistä.

Oman hotellihuoneen rauha, lasi viiniä ja kässäri. AH! Joskus kirjailijan elämä on juuri näin täydellistä.

Perjantaina teimme inspiraatioretken paikalliseen ”Kuvamuseoon” (Bildmuseet) Itse museorakennus ja siellä liikkuminen oli jo pieni elämys: ensin kiipesimme ylös kuudenteen kerrokseen, josta oli upeat näkymät joelle ja kaupunkiin (jälleen yksi upea päivä), ja sitten laskeuduimme vähitellen, ja jokaisessa kerroksessa oli erilainen taidenäyttely. Perinteisiä valokuvia ei juurikaan löydetty, mutta mm. kaikenlaisia valoinstallaatioita kylläkin, samoin upeita kuvia juuri palkitusta ruotsalaisesta lasten kuvakirjasta. Ehkä eniten innostuin Nisrine Boukharis -nimisen taiteilijan koostamasta huoneesta, jossa lojui lattialla lyhyitä runonpätkiä aiheesta ”Wanderism”. Näistä sai esimerkiksi etsiä ja järjestellä itselleen sopivan runon. Aihe inspiroi ja sopi senhetkiseen mielentilaan ja viikonlopun teemoihin: kirjoittaminen, vaeltaminen, matkustelu. Tällaisen runon sieltä kokosin:

20160318_115135.jpg

The wanderer is

someone who is walking

awake and asleep

discovering and

creating things,

Being a wanderer means being lonely,

existing in all lost words and

he is not following

anyone or anything.

Hmph, tuohon loppuun en ole ihan tyytyväinen. Oli vaikeaa löytää loppulausetta and-sanan jälkeen.

Lauantaipäivä koitti, esiintymisemme tuli eteen ja meni kai ihan mallikkaasti. Kerroimme hieman itsestämme, omasta kirjoittamisestamme ja kirjailijaelämästä Jyväskylässä. Kerroin Talvilaaksosta/Kesäsaarista ja siitä, miten olen ottanut virikkeitä fantasiamaailmaan näistä meidän pohjoisista vuodenajoistamme. Sitten luin katkelman ”talvinovellista” Narvaranin linnut, joka on tulossa ensi syksynä julkaistavaan kokoelmaan. Tuntui yllättävän kivalta päästä lukemaan pieni pätkä novellista yleisön edessä, ja jopa englanti-osuus siinä oli ihan ok lopulta. Muutama kappale Narvaranin linnuista tuntui jopa ihan luontevalta englanniksi… Mutta silti olen tosi, tosi kaukana siitä, että kääntäisin kokonaisen novellin englanniksi tai kirjoittaisin englanniksi.

Todistetusti esiinnyimme siellä  ja yleisöäkin oli vähintään yksi. :D Kuva: Vesa Lahti.

Todistetusti esiinnyimme siellä ja yleisöäkin oli vähintään kaksi. 😀 Kuva: Vesa Lahti.

Kun esiintyminen oli hoidettu, vaihdoimme vapaalle. Lauantai-iltana Littfesteillä löytyi ohjelmaa moneen makuun. Ajauduimme jälleen jo tutuksi tulleeseen kirjakahvilaan, missä kuuntelin mielenkiinnolla mm. slovenialaisen kirjailijan kokemuksia kotimaansa kirjapiireistä. Sloveniassa väkeä on vielä vähemmän kuin Suomessa, kielialue vielä pienempi, mutta kirjoittajia ja kirjoja kyllä riittää. Suurin osa on omakustanteita, jotka eivät löydä lukijoita — ja apurahoja on, mutta ne menevät enemmän vanhoille konkareille (vaikka eivät olisi tehneet aikoihin mitään uutta) kuin uusille tekijöille, jotka oikeasti olisivat tekemässä jotain nyt. Tämän verran ymmärsin — ja sitten vähitellen alkoi kieliähky iskeä, samoin kummallinen väsymys, joka oli varjostanut reissua vaikka puolet ajasta OLIN vain levännyt enkä ollut hössöttänyt tapahtumien seuraamisen kanssa. Aivokapasiteettia vieraskielisten runojen tai paneelikeskustelujen kuuntelemiseen ei todellakaan enää ollut.

Ilta huipentuikin meidän osaltamme tapahtumaan, joka ei ollut mitenkään Littfestiin kytköksissä. Hotellimme nurkilla sattui nimittäin olemaan myös kitaramuseo ja siellä sattui olemaan aika kiva baari ja illalla esiintymässä Neil Young -tribuuttibändi. Ei minulle tutuin artisti todellakaan, mutta kyllä näitä covereita kuunteli enemmän kuin mielellään.

20160319_234327.jpg

Tyypit vetivät sen oloisesti, että tunsivat Neil Youngin tuotannon läpikotaisin ja olivat sitä muutaman kerran reenanneetkin. Tunnelma oli kohdillaan, tämä oli oikeaa rokkia, jotenkin tosi aitoa musiikkia. Jep, se sana ehkä kuvaisi parhaiten: aito. Mieleen jäi useampi kuin yksi korvamato, ja näihin biiseihin voisi palata toistekin. Tästä biisistä bändi soitti muistaakseni sellaisen menevämmän version:

Huh, siinäpä tämä reissuraportti kokonaisuudessaan. Sunnuntaina oli jäljellä enää herätys (EI aikainen), viimeinen aamupala (liikaa makeaa) ja paluumatka (KK:n viimeiset sivut). Mietittävää ja pureskeltavaa riitti kotimatkallekin. Kuka järjestäisi jotain tällaista Suomeenkin? Ja jos järjestäisi, niin tärkeää olisi saada ns. pienet piirit kokoontumaan yhteen ja tekemään yhteistyötä. Finncon on meillä iso hieno tapahtuma, ja vähän samaan tyyliin voisi olla jotain myös valtavirran puolella ja ”kaikille”. Uumajan esimerkki on myös erinomainen muistutus siitä, että juna (tai bussi, tai lautta) kulkee ihan yhtä hyvin etelästä pohjoiseen kuin toisinkin päin. Suomessakaan kirjallisuusfestareiden ei siis tarvitsisi sijaita automaattisesti Helsingissä!

Jos kansainväliset kuviot/esiintymiset kiinnostavat, niin Uumajan Littfestiä voin kyllä suositella lämpimästi kaikille.

Lämmin kiitos matkaseuralle, KS Kirjailijoille sekä paikalliselle Taikelle.

 

Höpinöitäni radiossa

Paikallinen Radio Jyväskylä on jo syksystä asti tuonut  kivasti esille paikallisia kirjailijoita. Joka keskiviikkoaamu on ollut vieraana keskisuomalainen kirjailija, ja jutut ovat tulleet myös nettiin kuunneltaviksi. Pääsin itsekin mukaan viime keskiviikkona… Haastattelu on kuunneltavissa täällä.

Itse säästän itseäni sen verran, että en kuuntele. 😀

Täytyy sanoa, että radiohaastattelu meni kyllä top 5 -listalle jännittävimmissä ja hermostuttavimmissa esiintymiskokemuksissa. Pitäisi puhua ja selvitä pelkällä puhumisella (inhoan esim. puhelimessa puhumista) ja suorassa lähetyksessä… Huh. Esiintyminen jännittää minua aina. Se on jonkin verran helpottanut kokemuksen myötä. Pystyn esiintymään jännityksestä huolimatta, ja se on minulle se tärkein juttu. Tilaisuuden odottaminen ja etukäteen miettiminen vain on enemmän tai vähemmän tuskallista. Sitten kun se on ohi, tulee hyvä fiilis. Joskus mietin, miksi vaivaudun. Olisi paljon helpompaa pysytellä mukavuusalueella, ottaa rennosti, jättää esiintymiset väliin.

Mutta kun kerran kysytään, en halua kieltäytyä. En ainoastaan siitä syystä, että jännittää. En halua antaa jännitykselle periksi. Kaipa tässä asiassa tietynlainen itsepäisyys auttaa. Eikä aina ole kyse siitäkään, että minua kysyttäisiin. Jopa ihan vapaaehtoisesti olen suunnitellut juttuja oman pääni menoksi ja hakeutunut esiintymistilanteisiin. Koska en halua jättää mitään kiinnostavaa juttua / kokemusta väliin vain siksi että jännittää. Ja kai siksi, että haluan haastaa itseäni… Joskus kuulin sellaisen viisauden, että kaikki kiinnostava tapahtuu nimenomaan mukavuusalueen ulkopuolella.

Millainen kokemus radiohaastattelu sitten lopulta oli? Noh, kuten yleensä, niin noin 95 % etukäteishermoilusta oli täysin turhaa. Haastattelija hoiti homman loistavasti, minun tarvitsi vain koettaa heitellä vastauksia. Näissä tilanteissa haastattelijan ammattitaito siis pelastaa kyllä ihan kaiken. Hyvä maku jäi hommasta.

Siispä, jos uudestaan kysytään, lähden kyllä. Jännitän etukäteen (turhaan), mutta lähden.

Lastenkulttuuripäivä

Hmmm, mihin on taas kulunut sellaisen puolitoista kuukautta ilman blogin päivitystä… No, ainakin tällaisen lastenkulttuuripäivän järkkäilyyn. 🙂

Bloggaustauko jatkukoon. Välillä on sellainen olo, että hyviä kirjailijablogeja on jo miljoona, ja niissä kirjoitetaan hienosti vaikka mistä ajankohtaisistakin aiheista, joten mitä uutta tai lisää minulla nyt olisi sanottavaa. Koetan kuitenkin pitää blogia ei-täysin-kuolleena kotisivuna, joka toimii juuri tiedottamiskanavana, jos ei muuna juuri nyt.

Lastenkirjallisuus juliste

En pysy housuissani

Viime aikoina on tapahtunut sen verran jänniä juttuja (ja lisää jänniä juttuja on tulossa), että alkaa olla aika katkaista blogihiljaisuus. Blogi (ja myös blogien seuraaminen!) on jäänyt tässä kesällä vähäiseksi, mutta onneksi kunnollisista syistä: olen kirjoittanut. Kirjoittaminen on ollut raivostuttavan vaikeaa välillä, ja olen moneen kertaan kironnut itselleni asettamia haasteita, mutta olen kuitenkin rämpinyt eteenpäin. Ei siis nyt enempää tuosta raivostuttavuudesta. Otetaan ne kivat jännät jutut:

  1. Netistä löytyy nyt tuotoksia Wienin-reissulta, nimittäin haastatteluni ja lukunäyte Mustien ruusujen maasta. Saksankielisillä tekstityksillä. Kuvauspäivä oli jännittävä. Hassuinta oli, että puhuessani minusta tuntui kuin en olisi osannut puhua suomea. Kysymykset kysyttiin minulta englanniksi (Huom. tiesin ne etukäteen ja olin ehtinyt miettiä), eikä huoneessa haastattelun aikana ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt suomea. Hyvin outo puhetilanne. Tässä nämä nyt sitten ovat, haastattelu:

    Ja lukunäyte:

  2. Tiistaina 8.9. järjestetään eri puolilla Suomea Minäkin luen! -mielenilmaus lukemisen puolesta. Ideana on, että porukka kokoontuu kaupungille (tai kylälle :)), asettuu pitkään jonoon ja lukee yhdessä. Näin muodostetaan ”lukutoukkia”. Ota mukaan lempikirjasi ja lähde mukaan! Hakusanalla ”Minäkin luen!” löytää Facebookista tapahtumasivut joka paikkakunnalle, olipa paikka sitten Jyväskylä, Savonlinna, Rovaniemi tai vaikka Alahärmä. Fb:n mukaan näyttäisi, että mukana on jo 20 paikkakuntaa!Minäkin luen! kuva
  3. Parhaan säästin tietenkin viimeiseksi. Johan tätä on ehditty hehkuttaa monta päivää, mutta vielä kerran…. Worldcon. Tulee. Suomeen. Wow!!! En ole tainnut ikinä suunnitella näin tarkkaan, mitä olen tekemässä kahden vuoden päästä. Nyt on ainakin varmaa se, että 9.-13.8.2017 ollaan Helsingissä ihmettelemässä kansainvälisen spefitapahtuman meininkiä!! http://www.worldcon.fi/ Siellä nähdään!

Kauhujen Yö

Kun kerran edellinen postaus oli tapahtuma-aiheinen, jatketaanpa samalla linjalla. Itse asiassa tästä on ollut tarkoitus kirjoitella jo aiemmin, mutta vielä ehtii. Tämän viikon lauantaina 16.5. on nimittäin tarjolla hyytävää herkkua: kauhukirjallisuutta Yläkaupungin Yössä.

Yläkaupungin Yö

Yläkaupungin Yö täällä Jyväskylässä on vuotuinen iso kultturitapahtuma, jossa ohjelmaa riittää koko lauantaipäivän sekä -yön ajaksi. Keski-Suomen Kirjailijat järjestää Yössä tuttuun tapaan ohjelmaa, tällä kertaa Galleria Hopassa. Klo 20 alkaen on ohjelmassa Nokturno-runoklubi, jossa esiintyvät Mikael Brygger, Panu Hämeenaho, AP Kivinen, Satu Erra, Katariina Vuorinen ja Marko Niemi.

Illan pimentyessä on sitten kauhun vuoro. Ilokseni voin sanoa, että (kauhu)kirjailijat Jussi Katajala ja Samuli Antila saapuvat Jyväskylään keskustelemaan kauhun olemuksesta sekä lukemaan kauhunovellejaan. Lukeminen on pääosassa, mutta sitä ennen minä haastattelen kaksikkoa ja kyselen vähän kauhun kirjoittamisesta. Kauhuohjelmamme alkaa klo 23, ja sopivasti puolenyön tienoilla on sitten novellien lukeminen vauhdissa. Tervetuloa kuuntelemaan!

Ps. Nyt alkaa lähtölaskenta…. 19 yötä Wieniin!

Kirjailijana Kreikassa

Kirjailijan toimeentulo on puhuttanut paljon viime aikoina. Esimerkiksi Kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Jyrki Vainonen puhui juuri Helsingin Sanomissa kirjailijan työstä ja painotti mm. sitä, että kirjailijan kuuluisi aina saada palkkio työstään. Kirjailija Juha-Pekka Koskinen taas on raportoinut mielenkiintoisesti kirjailijan tuloista jo puolen vuoden ajan blogissaan. Tällaisia pohdintoja on kiinnostava lukea. Entä millaistakohan kirjailijan elämä ja toimeentulo on muualla maailmassa?

Olen käynyt kirjallisissa tapahtumissa raivostuttavan vähän viime aikoina, mutta viime viikolla sain aikaiseksi osallistua erääseen melko harvinaislaatuiseen iltaan. Jyväskylässä Kirjailijatalolla oli vierailulla viisi kreikkalaista kirjailijaa, ja Keski-Suomen Kirjailijat oli mukana tapahtumaa järjestämässä. Illan aikana kreikkalaiset keskustelivat kirjoittamisesta, kirjailijan elämästä ja Kreikan tilanteesta Oskari Rantalan johdolla, ja sitten saimme kuulla jokaisen tekstejä luettuna niin kreikaksi kuin suomennettunakin. Seuraavassa lyhyttä, muistiinpanoihin pohjautuvaa mutta ei todellakaan aukotonta raporttia paneelikeskustelusta. Mahdollisista virheistä saa syyttää hidasta ajatuksenjuoksuani ja putteellista englannin kielen ymmärrystä.

Ensinnäkin ”kirjailija” ei ole Kreikassa laillisesti ammatti, vaan kirjailijalla täytyy olla jokin muu ammatti, jotta hänellä on oikeus esim. sosiaaliturvaan. Muiden töiden tekeminen on ollut välttämätöntä, ja nämäkin kirjailijat ovat toimineet ja toimivat mm. kääntäjinä, toimittajina sekä opettajina (kuulostivat varsin ahkerilta ja tuotteliailta). Mutta nyt, kun maassa on talouskriisi, näiden oheistöiden saaminen on muuttunut hyvin vaikeaksi. Eräs kirjailijoista kertoi tehneensä toisena työnä maalaamista, mutta vuodesta 2010 alkaen kukaan Kreikassa ei yksinkertaisesti ole ostanut maalauksia. Jos taas toimii kääntäjänä, voi olla, että teet jonkin käännöksen, kustantamo menee nurin etkä koskaan saa palkkiota.

Apurahoja kirjailijoille ei ole oikein koskaan ollutkaan, joten ei voi sanoa, että tilanne olisi tässä asiassa huonontunut – se on ollut huono aina. Esittäviä taiteita, kuten elokuvia, on kyllä tuettu, mutta jostain syystä kirjoittamista ei.

Katsojia kiinnosti kovasti se, miten kirjailijat (ja ihmiset muutenkin) käytännössä selviävät Kreikassa. Tästä tulikin yleisöltä kysymyksiä. Kreikkalaiset vieraat tiivistivät, että käytännössä nykyään ihminen tekee Kreikassa samaa työtä kuin aiemmin, mutta palkka on aiempaa pienempi – tai sitten työtä ei ole lainkaan. Monet muuttavat pois maasta tai esim. nelikymppisenä takaisin vanhempien luokse asumaan.

 

wpid-20150131_194231.jpg

Kreikkalaiset kirjailijat Vasilis Amanatidis, Petros Golitsis, Dimitra Kotoula, Katerina Iliopoulou ja Christos Chrysopoulos sekä haastattelijana Oskari Rantala.

 

Luonnollisesti paneelissa pohdittiin myös sitä, onko Kreikan kriisi vaikuttanut kirjailijoiden omaan tuotantoon. Tähän ei ehkä ihan selkeää vastausta tullut. Keskustelijat totesivat, että heidän on vielä vaikea kirjoittaa tai kertoa kriisistä, koska he ovat sen sisällä ja elävät sitä juuri nyt. Esimerkiksi nuorilla kirjoittajilla Kreikassa kriisin vaikutus kuitenkin jotenkin näkyy teksteissä. Ehkä esimerkiksi 10 vuoden päästä osataan selkeämmin sanoa, miten talouskriisi vaikutti omiin teksteihin vai vaikuttiko. Vasilis Amanatidis kertoi, että hänen kohdallaan Kreikan talouskriisi on vaikuttanut omaan kirjoittamiseen siten, että hän ryhtyi kirjoittamaan omasta suhteestaan äitiin ja perheeseen (ja sitä kautta Kreikkaankin). Hänen uudessa runokokoelmassaan (2014) aiheena on juuri äiti.

Ehkä runouden keinot käsitellä yhteiskunnan muutoksia ovat usein tällaisia epäsuoria ja hyvin henkilökohtaisia? Aloin myös miettiä, tarvitseeko kenenkään kirjailijan tuotannon ylipäätään kommentoida oman valtion kriisejä, vaikka kuinka suuriakin. Eihän minuakaan kiinnosta (ainakaan tällä hetkellä) kirjoittaa suoraan yhteiskunnallista tekstiä Suomen tilanteesta vuonna 2015.

Paneeli loppui mukavasti ja positiivisesti pohdintoihin siitä, voisiko kriisissä olla jotain hyvääkin. Yllättäen hyviä puolia nimittäin löytyi. Kirjailijat (siis käytännössä kaikki kreikkalaiset kirjailijat) ovat marginaalissa, mutta samalla he ovat vapaita. Apua ei tule instituutioilta tms. ulkoapäin, mutta juuri siksi kreikkalaiset kirjailijat ovat oppineet saamaan asioita aikaiseksi itse. ”Make things happen on their own.” Nyt talouskriisin keskellä on syntynyt mm. uusia kollektiivisia taiteilijoiden ryhmiä sekä pieniä kirjallisuuslehtiä. Kaikkeen tällaiseen pystyy marginaalissa oleva suomalainenkin kirjoittaja samastumaan. Miltäs tämä kuulostaa verrattuna esimerkiksi spefin kirjoittajien toimintaan Suomessa?

Kiinnostava (ja Suomesta poikkeava) havainto oli vielä se, että Kreikassa ei ole enää isoja kustantamoja. Ala on tavallaan romahtanut niin pahasti. Mutta  tästä seuraa oudolla tavalla jotain hyvää niille ihmisille, jotka ovat muutenkin marginaalissa. Kun isoja kustantamoja ei ole, kaikki kustantamot ovat pieniä. Kaikki tekijät ovat enemmän samalla viivalla, ja nyt pieni toimija voi selvitä aivan yhtä hyvin kuin muut. (Tai olla selviämättä.)

Onhan Suomessakin putkahtanut esille paljon uusia pieniä kustantamoja, osuuskuntamuotoisia kustantamoja jne. Onko mahdollista, että suurten kustantamojen ”suuruus” joskus murenisi täysin, ja mitä hyviä ja huonoja seurauksia sillä olisi?

wpid-20150131_210813.jpg

Laura Lindstedt lukee Petros Golitsisin runoja suomeksi.

Loppuilta kului runoja kuunnellessa. Kun runoja luettiin, tunnelma Kirjailijatalolla oli tavanomaiseen tapaan tiivis ja keskittynyt. Yleisöltä tuli kiittävää palautetta, ja ilmeisesti myös kreikkalaiset vieraat viihtyivät. Minäkin uppouduin kuuntelemaan runoja ja mietin, kuinka eri tavalla runot ylipäätään taipuvat esitettäväksi kuin proosa (ainakaan pitkä sellainen) ja kuinka kiehtovaa oli kuulla kirjailijan esittävän tekstejä kielellä, jota itse en ymmärtänyt. Kirjailijat itse pitivät siitä, että saivat tällaisessa tilaisuudessa tarkkailla lukijoiden reaktioita omiin teksteihinsä, kun niitä luettiin suomeksi. Yleensä, jos itse lukee ja esittää tekstiään, ei niinkään ehdi katsomaan yleisöä ja saamaan sillä tavalla palautetta omasta tekstistään.

Mukaan tapahtumasta tarttui vielä Nuoren Voiman uusin numero, jossa on suomennettuna tekstejä kaikilta kreikkalaisilta vierailta – niin illan aikana kuultuja tekstejä kuin vielä lisääkin. Suosittelen vilkaisemaan, jos kiinnostaa, mitä siellä Kreikassa tällä hetkellä tosiaan kirjoitetaan.

Nuori Voima 5/2014 esittelee kreikkalaisten kirjailijoiden tekstejä.

Nuori Voima 5/2014 esittelee kreikkalaisten kirjailijoiden tekstejä.

 

 Lohduttaudun ajatuksella, että ainakin on

niin paljon asioita joista emme tiedä ja joita emme osaa edes aavistaa.

(Vasilis Amanatidis: Puolustuspuhe, suom. Reija Tanninen)

 

 

 

Mustia ruusuja puutarhassa

puutarhataide

Vaikka on syksy ja työt alkoivat, on yhä aikaa fiilistellä hiukan kesää. Olisiko 30.8. virallisesti kesän viimeinen päivä? Silloin Keski-Suomen Kirjailijatalolla Jyväskylässä tapahtuu jälleen: tällä kertaa vuorossa on koko perheen puutarhataide-festivaali. Monenlaista ohjelmaa koko päivän, mm. runoutta, lyhytelokuvia, musiikkia, piknik sekä runoennustaja ennustamassa tulevaisuutta. Itse olen mukana lukemassa tekstikatkelmia – mustien ruusujen puutarhasta tietenkin. Koko ohjelma on näkyvissä tapahtuman Facebook-sivulla.

Tervetuloa mukaan katsomaan, mitä kaikkea kummallista puutarhasta löytyy.

 

Kirjailijatalon Yö

Eli mitä kaikkea eilen sitten tapahtuikaan?

Kirjailijatalon ohjelma alkoi klo 15.00 Yövieraat-historiikin julkaisulla. Teatteriryhmän värikkäistä vaiheista kirjoittanut Juha Mäkinen haastatteli seurueen vanhoja jäseniä. Monenlaisia sattumuksia oli matkan varrelle mahtunut... Vinkki: ei kannata mennä salakalastamaan järvelle, jos poliisien virkistysmökki sijaitsee vastapäätä.

Kirjailijatalon ohjelma alkoi klo 15.00 Yövieraat-historiikin julkaisulla. Teatteriryhmän värikkäistä vaiheista kirjoittanut Juha Mäkinen haastatteli seurueen vanhoja jäseniä. Monenlaisia sattumuksia oli matkan varrelle mahtunut… Vinkki: ei kannata mennä salakalastamaan järvelle, jos poliisien virkistysmökki sijaitsee vastapäätä.

AP Kivinen toimi illan aikana mm. Tarinaniskennän SM-karsinnan juontajana ja tuomarina, esiintyvänä lauluntekijänä, äänimiehenä ja yleisenä järjestäjänä.

AP Kivinen toimi illan aikana mm. Tarinaniskennän SM-karsinnan juontajana ja tuomarina, esiintyvänä lauluntekijänä, äänimiehenä ja yleisenä järjestäjänä.

Minäkin päädyin tuomaroimaan Tarinaniskentää. Oli mukava huomata, että tällainen perinteinen tarinankerronta on vielä voimissaan. Voisiko kenties nuorempikin ikäpolvi tästä innostua? Neljästä erilaisesta ja erittäin mieleenpainuvasta esityksestä oli vaikea valita vain yksi jatkoon. Tuomarointi aiheutti siis paineita. Huomaa tuomaritoveri Osmo Kankaan paidan teksti, joka kuvastaa sopivasti alkuiltapäivän jännitystä.

Minäkin päädyin tuomaroimaan Tarinaniskentää. Oli mukava huomata, että tällainen perinteinen tarinankerronta on vielä voimissaan. Voisiko kenties nuorempikin ikäpolvi tästä innostua? Neljästä erilaisesta ja erittäin mieleenpainuvasta esityksestä oli vaikea valita vain yksi jatkoon. Tuomarointi aiheutti siis paineita. Huomaa tuomaritoveri Osmo Kankaan paidan teksti, joka kuvastaa sopivasti alkuiltapäivän jännitystä. (Kuva: Marko Niemi)

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa Laulun tekijä -klubi. Siinä missä ulkoa kuului esiintymislavojen jyske ja jumputus, meillä oli hiukan erilainen, intiimimpi tunnelma. (Ja välillä harmillisen huono ilmanvaihto; ovia ja ikkunoita koitettiin pitää mahdollisimman paljon auki, mutta koko ajan ei voinut, juuri ulkoa tulevien äänien vuoksi. Mutta joo, asiaan: erityisesti Laura Vähä-Ruona teki minuun vaikutuksen ihanan pirteillä lauluillaan ja välittömällä esityksellään.

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa Laulun tekijä -klubi. Siinä missä ulkoa kuului esiintymislavojen jyske ja jumputus, meillä oli hiukan erilainen, intiimimpi tunnelma. (Ja välillä harmillisen huono ilmanvaihto; ovia ja ikkunoita koitettiin pitää mahdollisimman paljon auki, mutta koko ajan ei voinut, juuri ulkoa tulevien äänien vuoksi.) Mutta joo, asiaan: erityisesti Laura Vähä-Ruona teki minuun vaikutuksen ihanan pirteillä lauluillaan ja välittömällä esityksellään.

Enkä ollut ainoa yleisössä, joka viihtyi.

Enkä ollut ainoa yleisössä, joka viihtyi.

Myös Johanna Tuomiston ja Keijo Koskenharjun esitys oli kiinnostava. Dystopiatunnelmaa oli kappaleessa, jossa laulettiin siitä, kuinka ilmastonmuutoksen myötä meistä kaikista tulee pakolaisia...

Myös Johanna Tuomiston ja Keijo Koskenharjun esitys oli kiinnostava. Dystopiatunnelmaa oli kappaleessa, jossa laulettiin siitä, kuinka ilmastonmuutoksen myötä meistä kaikista tulee pakolaisia… Huomasin uppoutuvani musiikkiin. Yläkaupungin Yö on tapahtuma, jossa on kaikenlaista taidetta, ja on kiva että Kirjailijatalonkin ohjelmassa oli muutakin kuin tiukasti kirjallisuutta.

Eeva-Maija Vehviläinen ja Sanna Natunen loivat esityksellään käsinkosketeltavan tunnelman. Wow.

Eeva-Maija Vehviläinen ja Sanna Natunen loivat esityksellään käsinkosketeltavan tunnelman. Wow.

AP Kivinen ja Sami Mäkinen lopettivat show'n hiukan vauhdikkaammissa tunnelmissa.

AP Kivinen ja Sami Mäkinen lopettivat show’n hiukan vauhdikkaammissa tunnelmissa.

Sillä välin ulkona. Olisihan tämän päivän tietty voinut auringossakin viettää. No, kävin sentään syömässä kesän ekan jäätelön.

Sillä välin ulkona. Olisihan tämän päivän tietty voinut auringossakin viettää. No, kävin sentään syömässä kesän ekan jäätelön.

Myöhemmin illalla vuorossa oli Nokturno-klubi: yhdistelmä vähän kaikenlaista runoa, proosaa ja muuta. Esiintymässä oli pari julkkistakin, mm. sekä poliitikkona että kirjalijana tunnettu Rosa Meriläinen.

Myöhemmin illalla vuorossa oli Nokturno-klubi: yhdistelmä vähän kaikenlaista runoa, proosaa ja muuta. Esiintymässä oli pari julkkistakin, mm. sekä poliitikkona että kirjalijana tunnettu Rosa Meriläinen.

Dirk Huelstrunkin ja Milla Koistisen esitystä on vaikea kuvailla sanoin tai pelkällä valokuvalla, video olisi pitänyt ottaa. Äänirunoutta, tanssia, joka tapauksessa hyvin kiehtovan kuuloista ja näköistä. Harmi kyllä tässä vaiheessa iltaa alkoi olla sen verran hässäkkää, etten ehtinyt kunnolla seurata koko esitystä.

Dirk Huelstrunkin ja Milla Koistisen esitystä on vaikea kuvailla sanoin tai pelkällä valokuvalla, video olisi pitänyt ottaa. Äänirunoutta, tanssia, joka tapauksessa hyvin kiehtovan kuuloista ja näköistä. Harmi kyllä tässä vaiheessa iltaa alkoi olla sen verran hässäkkää, etten ehtinyt kunnolla seurata koko esitystä. Yritin mm. opastaa ihmisiä Kirjailijatalon saunaan, missä taas oli meneillään teatteriesitys, jossa Kekkonen ja Mannerheim saunoivat yhdessä. En kehdannut käydä saunassa kuvaamassa…

Kuvat loppuivatkin siihen, mutta ilta ei. Ihan viimeisenä, keskiyöllä, oli vuorossa oma ohjelmani eli kauhunovellien luentaa yhdessä Juri Joensuun ja Kirsti Beckerin kanssa. Yön hämärtyessä aloin epäillä, ettei kukaan kenties saapuisi kauhunovelleihin, ehkä kaikki olivat jo siirtyneet kotiin tai baariin, mihin kukakin… Mutta kuinka väärässä olinkin! Talohan tuli täyteen, porukkaa oli ennätysmäärä!! Kauhutarinoiden lukeminen ei siis ollutkaan mikään pöllömpi idea, ja kenties tällaista tekstien ääneen lukemista voisi jatkossa järjestää lisääkin. Myös oma esiintymiseni meni ihan hyvin, ja olin taas etukäteen hermoillut asiaa ihan turhaan. Ehkä omaa esiintymistä helpotti se, että koko päivän oli nähnyt miten ihmiset rohkeasti heittäytyivät esiintymään, olipa kyse sitten henkilökohtaisen tarinan kertomisesta tarinaniskennässä, intiimistä musiikista tyylillä ”mies ja kitara” tai jostain muusta. Kyllä tuo rohkeutta vaatii… Ihan jokaiselta.

Kun kaikki oli onnellisesti ohi, minun iltani jatkui edelleen jännittävissä merkeissä… Ajelin nimittäin kotiin sitten vielä kahdelta yöllä, tietenkin väsyneenä ja ajatukset päivän tapahtumissa ja just sillä fiiliksellä, että voi kun olisi jo kotona… Ja sitten: hirvi ja kaksi vasaa tiellä. ONNEKSI oli hyvä keli, hyvä näkyvyys, ja olin sittenkin sen verran hereillä ja tilanteesta selvittiin. Mieli entistä järkkyneempänä ja väsyneempänä ajoin kotiin ja huokaisin helpotuksesta… Siinä Yläkaupungin Yö minun osaltani.

 

 

Yötön yö lähestyy…

Enää kaksi viikkoa… Olen mukana järjestämässä erästä pientä tapahtumaa viikonloppuna, jolloin Jyväskylä on tapahtumia pullollaan. Kyseessä on Yläkaupungin yö lauantaina 17.5. Tämä yhden vuorokauden mittainen kaupunkifestivaali tarjoaa taidetta, liikuntaa, kaikenlaisia performansseja, oikeastaan kaikkea mahdollista, ja kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tässä on nyt siis yksi todiste siitä, että kyllä täällä Jyväskylässäkin sentään välillä tapahtuu.

Yön (ja edeltävän illan) aikana minut voi bongata norkoilemassa Kirjailijatalolla enemmän tai vähemmän tiiviisti, seurailemassa ohjelmaa. Sitten kun keskiyö koittaa, on aika kauheiden tarinoiden....

Kirjailijatalon illan päätteksi Keski-Suomen Kirjailijat esittävät Yön hyytävimpiä kauhutarinoita. Luvassa on niin kotimaista kauhua kuin H.P. Lovecraftinkin tuotantoa. Näiden tarinoiden jälkeen edessä ei voi olla muuta kuin yötön yö – tai ainakaan emme ota vastuuta mahdollisista painajaisista… Karmivasta tunnelmasta vastaavat Kirsti Becker, Juri Joensuu sekä Katri Alatalo.

yy2014logo_karuselli_pieni_16x153-1024x979

Yläkapungin yön koko ohjelma on näkyvillä täällä, ja Facebookistakin tapahtuma luonnollisesti löytyy.

Kirjailijatalolla ohjelma näyttää kokonaisuudessaan tältä:

15.00 Yövieraat-historiikin julkaisu

16.00 Tarinaniskennän SM (vink vink, osallistujia kaivataan ja ilmoittautua saa vaikka vasta paikan päällä!)

17.30 Laulun tekijä -klubi: Olli Moilanen, Laura Vähä-Ruona, Johanna Tuomisto, Petrus Piironen, AP Kivinen, Eeva-Maija Vehviläinen & Sanna Natunen

19.30 Riimi & Draama, Jyväskylän kansalaisopiston lausunnan ja puheilmaisun ryhmä

20.30 Keski-Suomen Kirjailijoiden Nokturno-klubi

21.00, 21.30 ja 22.00 Helmikuun 30. päivän teatteri esittää: ”Lauteilla”. (Jotakin tapahtuu Kirjailijatalon saunassa. Pakko olla hyvä.)

22.30 Irja Rane: ”Satu juuri sinulle”

00.00 Kauhunovelleja

Iik! Nyt alkaa kyllä jo vähän jännittää…

Post Navigation