Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Loppuja, alkuja

Hei sinä satunnainen blogiini eksyvä ihminen! Tiesithän, että juttujani pääsee tätä nykyä parhaiten seuraamaan Twitterissä (http://twitter.com/KatriAlatalo) sekä Käärmeiden kaupungin Facebook-sivulla. Blogi toimii lähinnä isompien juttujen ilmoituskanavana. Ja ajattelin, että tänään voisin kirjoittaa tänne pienen viestin, koska on meneillään itselläni jännä aika kirjoittajan elämässä. Se hetki, kun uutta kässäriä on tekeillä tasan nolla sivua.

Minä rakastan eeppisiä juttuja, pitkiä projekteja, laajoja kirjoitushommia. Tai no myös vihaan niitä, mutta olen todennut, ehkä ehkä ne vain ovat minun juttuni. Raapaleita en osaa kirjoittaa, sellaisiin ei minulla riitä ideoita. Sen sijaan minulle tulee ideoita harvoin, ja vuosien aikana niistä sitten paisuu kaikenlaista ja ehkä joskus valmistuu jotain. Projektien pituus tekee sen, että yleensä jokin kässäri on siis aina tekeillä. Käytännössä yleensä joku teksti on muokkauksessa, joku suunnittelussa, ja joku siinä mulle tärkeimmässä ja intensiivisimmässä vaiheessa eli ekan version kirjoituksessa. Käärmeiden kaupungin ekat sivut (prologin) kirjoitin kesällä 2009, ja kirja ilmestyi tänä syksynä. Kässärin eka versiokin oli siis pitkään kesken ja tekeillä. Vaiheessa, kyspymässä, muhimassa, tauolla, mitä milloinkin. Mutta aina kesken.

Nyt olen juuri lähettänyt muutamalle luottolukijalle luettavaksi uuden kässärin ekan version. (Projekti C). Sain sen räävittyä kasaan, vaikka se olikin loppuvaiheessa sen verran tuskallista, että en jaksa koko kässäristä nyt edes puhua. Odotan muiden ihmisten kommentteja. Lukijoiden kokemus on kullanarvoista. Omaan kokemukseeni en luota ollenkaan.

Ja nyt sitten. Seuraavaksi. Mitä seuraavaksi???

Ei hätää, ideoita on kyllä. Niitä odottavia ja tähän asti syrjään työnnettyjä. Parikin kilpailevaa. Joista toinen tuntuu puskevan väkisin esille, vaikken oikeastaan haluaisikaan ja vaikka sen kirjoittaminen ei tunnu JÄRKEVÄLTÄ. Nämä päätökset tehdään tunteella. Eli siis, idea on tehnyt päätöksen jo minun puolestani ja siihen on tartuttava.

Mutta sanaakaan ei ole kirjoitettu. On epämääräistä ideaa, työnimeä, henkilöitä, maailmaa… Taustatyökirjoja pino odottamassa ja lisää tulossa…. Ja päätös, että EN yritäkään missään nimessä kirjoittaa uutta tekstiä nyt heti. Nyt on tullut se hetki, että kerta kaikkiaan minusta ei irtoa enää mitään, Käärmeiden kaupungin julkaisun ja Projekti C:n tuskallisten vaiheiden jäljiltä. En kirjoita nyt, mutta ennemmin tai myöhemmin aloitan. Siis toivottavasti aloitan. Koska tämä on niin outo ja harvinainen tilanne.

Nolla sanaa.

Projektin vaihe: ei yhtään lukua.

Seuraava kirjoitettava kohtaus: en tiedä, ei ole suunnitelmaa.

Kaikki on edessä. Hyvä ja paha. Ilot ja tuskailut.

Tietyllä tavalla nautin tästä vaiheesta kaikkein eniten. Vapaus!!! Suunnittelu, ideointi ja taustatyö on parasta. Kaikki on mahdollista. Saan laittaa uudet musalistat soimaan ja kaivaa uudet muistikirjat esille. Tämä on kuherruskuukausi. Kaikki on uutta — vaikka moni juttu olisikin jo pyörinyt mielessä monta vuotta, mutta kuitenkin verrattuna loppuun tehtyihin kässäreihin tämä on todella uutta ja tuoretta. Itselleni. Jess!!!!!!! Kyllästymään taipuvalle kirjoittajalle tämä on itse asiassa paras palkinto kaikista niistä jutuista, jotka on saatu valmiiksi ja raivattua työpöydältä pois. Ne on saatu pois tämän tieltä.

Viime viikkoina on tapahtunut paljon: on ollut Projekti C:n kanssa tuskailut, on ollut Käärmeiden kaupungin julkaisun aiheuttama ihan mieletön voittajafiilis (olen niin onnellinen, että juuri tämä kirja oikeasti valmistui kirjaksi), Käärmeiden kaupungista saadut sekä hehkuttavat että pettyneen oloiset lukijakommentit….. Kaikki tämä on taas opettanut minulle paljon kirjoittamisesta ja kirjailijan työstä. Ja samalla on tullut hyvin muistutusta siitä, että vaikka tässä hommassa kertyisi kokemusta ja jopa syntyisi jonkinlaisia rutiineja, oppisi omat erityistapansa kirjoittaa — niin ylläreitä tulee silti. Uuden kässärin ja tyhjän tiedoston äärellä tietää, kuinka iso duuni on tulossa, ja kuitenkin tietää myös että jokainen teksti syntyy eri tavalla ja ainoa varma asia on epävarmuus.

Epävarmuus…. ja ehkä sittenkin myös hauskuus!???

Koska juuri nyt minulla alkaa olla sellainen fiilis että hitto sentään, nyt on niiiiiin jännittävää ja kaikki paras vasta edessä.

 

 

Mainokset

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: