Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Kirjallisuusfestareilla Ruotsissa

Näin se kevät etenee. Jostain mystisestä syystä viime vuosina eräs asia on toistunut aina maaliskuun tienoilla: matka Ruotsiin. Outoa. Joka kerta syy ja matkaseura on ollut erilainen, mutta jotenkin ihmeellisesti Ruotsin-reissusta on tullut melkeinpä jokakeväinen perinne. (Yksi syistä on ollut se, että pikkusiskoni opiskelee Göteborgissa. Siellä pari vuotta sitten ihastelin mm. scifi- ja fantasiakirjakaupppaa.) Vuosi 2016 jatkoi tutuksi käynyttä sarjaa, ja tällä kertaa vuorossa oli hyvinkin uusi ja opettavainen elämys. 17.-20.3. vietin Uumajan kirjallisuusfestareilla eli Littfesteillä. Matkaseurana olivat runoilija AP Kivinen ja runoilija, läänintaiteilija Vesa Lahti. Ja miten ihmeessä päädyin mukaan tällaiselle reissulle? Yhdistystoiminnan ansioksi tämä täytyy laittaa. Reissun mahdollistivat Keski-Suomen Kirjailijat ja Keski-Suomen Taike yhteistyössä.

Näistä maisemista voisi saada Talvilaaksoon uusia virikkeitä...

Näistä maisemista voisi saada Talvilaaksoon uusia virikkeitä…

Matkan ensimmäinen elämys oli herääminen kolmen jälkeen aamulla (työntäyteisen alkuviikon jälkeen). Matka Vaasaan oli jokseenkin puuduttava, mutta päivän kirkastuessa ja kahviannosten hiljalleen vaikuttaessa homma alkoi kääntyä voiton puolelle. Matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni lautalla Vaasasta Uumajaan. Fiilis oli aivan erilainen kuin etelämmässä Tukholman-risteilyillä, kai siksi että päivä sattui olemaan aivan upea ja rannikon lähellä lautta tunkeutui mahtavan jäätikön läpi. Aikamoiset maisemat oli: sinistä taivasta, valkoista jäätä, tummansinistä merta. Tuuli kylmästi. Hienosta kelistä huolimatta vietin 99 % ajasta sisätiloissa ja otin ns. työt esille. Minulla oli nimittäin mukana 505-liuskainen KK:n kässäri ja tavoitteena lukea se tauon jälkeen läpi.

Saavuimme kohteeseen torstaina päivällä. Hotellihuoneessa törmäsin hauskaan ideaan: omat käsipainot huoneessa ja vielä treeni-DVD! Jos kynnys lähteä hotellin kuntosalille on iso, niin kynnys näiden käyttämiseen on jo pienempi. Arvatkaa, montako kertaa reenasin 4 päivän aikana…. No ihan hiukan, edes muodon vuoksi, viimeisen päivän aamuna.

20160317_133022.jpg

Uumaja vaikutti heti sympaattiselta, melko pieneltä ja helposti hallittavalta kaupungilta. Uumaja on väkiluvultaan pienempi kuin Jyväskylä. Mm. siksi meitä hämmästyttikin suuresti heti alusta lähtien, kuinka ihmeessä tähän pieneen pohjoiseen kaupunkiin on saatu järjestettyä niin iso ja toimiva kirjallisuusfestivaali. Ihan oikeasti, nyt tässä on taas jotain mystistä, mutta kyllä vain naapurimaa on monessa asiassa meitä edellä. Siinä missä Suomessa ajatellaan, että ääh ei tämä ikinä voisi toimia, Ruotsissa se toimii jo.

Littfestillä on neljän päivän aikana runsaasti ohjelmaa niin päivällä kuin illallakin. Vieraita saapuu runsaasti kotimaasta ja ulkomailta. Ohjelmassa oli monipuolisesti paneelikeskusteluja, haastatteluja, kirjajulkkareita ym. Monella tapaa tapahtuma muistutti minua Finnconista, mutta festareille ei ollut vapaa pääsy vaan liput — ja ne liput oli loppuunmyyty jo ennen festareiden alkua! Päärakennuksen aulassa oli tussitaulu, johon saattoi ilmoittautua halukkaaksi lippujen ostajaksi tai myyjäksi. Tästä tuli heti fiilis, kuin olisimme saapuneet isompaankin rockkonserttiin. Tapahtumapaikka oli aivan keskustan ytimessä, suurin sali on teatterin ISO pääsali, ja paikalla oli hyvin väkeä nuorista aikuisista eläkeikäisiin. Iltaisin järjestettiin ohjelmaa monessa paikassa, ja väki jaksoi silloinkin tulla kuuntelemaan paneelikeskusteluja / esiintymisiä, ja luonnollisesti iltaohjelman ohessa sai myös nauttia viiniä/olutta/siideriä ja ottaa rennommin. Järjestäjät olivat nuoria ja aktiivisia, kaikki pelasi eikä meidän esiintyjinä tarvinnut stressata mistään.

Yksi pieni yksityiskohta kirjakahvilan sisustuksesta.

Yksi pieni yksityiskohta kirjakahvilan sisustuksesta.

Ihastuimme Uumajassa mm. Bokcafe Pilgataniin, ihan oikeaan kirjakahvilaan, jollaisesta esimerkiksi Jyväskylässä saa vain haaveilla. Paikka oli hieman Tampereen Tulenkantajien kirjakaupan tapainen, mutta esiintymistilaa oli enemmän. Kirjakahvilasta sai kirjoja (Huom! Ihan oikeasti! Suomessa ”Kirjakahvila” varmaan tarkoittaisi kahvilaa, jonka takaosassa myytäisiin koriste-esineitä ja kynttilöitä ja takahuoneesta löytyisi laatikollinen Kaari Utriota tjsp.),  ja samoin tarjolla oli kahvia, lounasta, viiniä ja olutta. Sama tila muotoutui päivällä lounaskahvilaksi ja illalla esiintymispaikaksi esim. runoklubille.

Tove Jansson oli hyvin edustettuna Bokcafen lasten- ja nuortenkirjallisuushuoneessa. Täältä löytyi myös fantasiahylly -- aikuisten puolella en sellaista onnistunut huomaamaan...

Tove Jansson oli hyvin edustettuna Bokcafen lasten- ja nuortenkirjallisuushuoneessa. Täältä löytyi myös fantasiahylly — aikuisten puolella en sellaista onnistunut huomaamaan…

 

AP Kivinen tarttui tilaisuuteen ja esiintyi open micissä heti torstai-iltana Bokcafessa.

AP Kivinen tarttui tilaisuuteen ja esiintyi open micissä heti torstai-iltana Bokcafessa.

Reissu Littfesteille oli siksikin opettavainen, että juuri edellisenä viikonloppuna olin ollut käymässä Jyväskylän kirjamessuilla. Suunnilleen samankokoinen kaupunki (Uumaja pienempi ja pohjoisempi), iso maksullinen tapahtuma, jonka keskipisteessä olivat kirjat… Ja verrattuna toisiinsa nämä tapahtumat olivat kuin yö ja päivä! Jyväskylän messuilla, valitettavasti, olisi kävijämäärissä toivomisen varaa (tämä perustuu mutu-tuntumaan messujen lauantaipäivältä), samoin kustantamoiden ja kirjailijoiden osallistumisessa messuille. Jyväskylän messuilla esimerkiksi paikallista Suomalaista kirjakauppaa ei näkynyt, mutta 2 euron alelaari-osasto toimi vetonaulana. Kirjamessuilla yritetään myydä, mutta jostain syystä porukkaa ei tule paljoa paikalle tai jos tuleekin, pahimmat jonot syntyvät viini- ja juustokojuille.

Littfesteillä taas selvästikään ideana ei ollut myydä – ei ainakaan suoraan ja paljon. Tapahtumassa ihan oikeasti kirjallisuuskeskustelut ja esiintymiset olivat pääroolissa, ja ihmiset tulivat (ilmeisesti?) paikalle hyvän ohjelman ja tunnelman vuoksi. Ehkä sitä kautta epäsuorasti kiinnostutaan myös kirjoista lisää ja ostetaan sitten myöhemmin..? Myyntipöytiäkin tapahtumassa oli, mutta yllättävän maltillisesti. Vähemmän kuin esimerkiksi Finnconissa (missä mielestäni myyntipöytiä ei suinkaan ole liikaa eikä myyminen ole mitenkään ahdistavaa). Littfesteillä jostain syystä myyntipöydät olivat jopa hieman ”piilossa” eli vasta rakennuksen toisessa kerroksessa, ei heti ensimmäisenä aulassa. (Äh ”piilossa” on kuitenkin väärä sana, pöytien ohi kuitenkin mentiin siihen isoimpaan saliin.) Pöydät olivat ilmeisesti esiintyjien myyntipöytiä: pieniä ja yksittäisiä, ja niissä myytiin esimerkiksi muutamia tiettyjä kirjoja, koruja, muistikirjoja tms. Tämä ei siis ollut mikään isojen kustantamojen tai alekirjakauppojen kauppabasaari.

Mistä festari sitten saa rahansa, miten homma pyörii? Ilmeisesti tapahtuma saa hyvin tukia, myös EU:lta. Littfest on aloittanut toimintansa 10 vuotta sitten pienenä tapahtumana, ja se on kasvanut siitä. Vaikuttaa siis siltä, että järjestäjillä on ollut toisaalta malttia aloittaa pienestä, toisaalta kunnianhimoa rakentaa aina isompaa.

Oma heräteostokseni ja matkamuistoni oli kaulakoru. Tässä kaksi vinkkiä projekti C:n sisällöistä: skottiruudut ja "Warrior" :D :D

Oma heräteostokseni ja matkamuistoni oli kaulakoru. Tässä kaksi vinkkiä projekti C:n sisällöistä: skottiruudut ja ”Warrior” 😀 😀

Mihin päivät Littfesteillä sitten hurahtivat, paitsi ihmetellessä festarien meininkiä ja homman toimivuutta? No, pakko myöntää, että yllättävän suureksi osaksi hotellihuoneessa. Kellään meistä ei ollut intoa juosta minuuttiaikataululla ohjelmanumerosta toiseen, joten otimme rennosti, ja koska hotelli sijaitsi kivenheiton päässä ja matkat joka paikkaan olivat lyhyitä, ehdimme levätä hyvin. Onneksi olin ottanut KK:n kässärin mukaan, koska aikaa tosiaan oli sen verran, että sain sen luettua – viimeiset luvut paluumatkalla Vaasan-lautalla. Oli yllättävän mukavaa uppoutua KK:n maailmaan tauon jälkeen – etenkin saamieni positiivisten kommenttien jälkeen! Lisäksi kävimme seuraamassa lähinnä iltaohjelmia, söimme hyvin ja valmistelimme lauantain esiintymistämme, johon kuitenkin liittyi tiettyä extrajännitystä. Paneelikeskustelumme aihe oli ”Polarnatten – Skrivkramp och Inspiration”, ja EI, emme puhuneet ruotsiksi. Kielenä oli englanti, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun olin tällaisessa mukana englanniksi (ja luin tekstiäni englanniksi!!), joten tarpeeksi jännitystä tuli jo siitä.

Oman hotellihuoneen rauha, lasi viiniä ja kässäri. AH! Joskus kirjailijan elämä on juuri näin täydellistä.

Oman hotellihuoneen rauha, lasi viiniä ja kässäri. AH! Joskus kirjailijan elämä on juuri näin täydellistä.

Perjantaina teimme inspiraatioretken paikalliseen ”Kuvamuseoon” (Bildmuseet) Itse museorakennus ja siellä liikkuminen oli jo pieni elämys: ensin kiipesimme ylös kuudenteen kerrokseen, josta oli upeat näkymät joelle ja kaupunkiin (jälleen yksi upea päivä), ja sitten laskeuduimme vähitellen, ja jokaisessa kerroksessa oli erilainen taidenäyttely. Perinteisiä valokuvia ei juurikaan löydetty, mutta mm. kaikenlaisia valoinstallaatioita kylläkin, samoin upeita kuvia juuri palkitusta ruotsalaisesta lasten kuvakirjasta. Ehkä eniten innostuin Nisrine Boukharis -nimisen taiteilijan koostamasta huoneesta, jossa lojui lattialla lyhyitä runonpätkiä aiheesta ”Wanderism”. Näistä sai esimerkiksi etsiä ja järjestellä itselleen sopivan runon. Aihe inspiroi ja sopi senhetkiseen mielentilaan ja viikonlopun teemoihin: kirjoittaminen, vaeltaminen, matkustelu. Tällaisen runon sieltä kokosin:

20160318_115135.jpg

The wanderer is

someone who is walking

awake and asleep

discovering and

creating things,

Being a wanderer means being lonely,

existing in all lost words and

he is not following

anyone or anything.

Hmph, tuohon loppuun en ole ihan tyytyväinen. Oli vaikeaa löytää loppulausetta and-sanan jälkeen.

Lauantaipäivä koitti, esiintymisemme tuli eteen ja meni kai ihan mallikkaasti. Kerroimme hieman itsestämme, omasta kirjoittamisestamme ja kirjailijaelämästä Jyväskylässä. Kerroin Talvilaaksosta/Kesäsaarista ja siitä, miten olen ottanut virikkeitä fantasiamaailmaan näistä meidän pohjoisista vuodenajoistamme. Sitten luin katkelman ”talvinovellista” Narvaranin linnut, joka on tulossa ensi syksynä julkaistavaan kokoelmaan. Tuntui yllättävän kivalta päästä lukemaan pieni pätkä novellista yleisön edessä, ja jopa englanti-osuus siinä oli ihan ok lopulta. Muutama kappale Narvaranin linnuista tuntui jopa ihan luontevalta englanniksi… Mutta silti olen tosi, tosi kaukana siitä, että kääntäisin kokonaisen novellin englanniksi tai kirjoittaisin englanniksi.

Todistetusti esiinnyimme siellä  ja yleisöäkin oli vähintään yksi. :D Kuva: Vesa Lahti.

Todistetusti esiinnyimme siellä ja yleisöäkin oli vähintään kaksi. 😀 Kuva: Vesa Lahti.

Kun esiintyminen oli hoidettu, vaihdoimme vapaalle. Lauantai-iltana Littfesteillä löytyi ohjelmaa moneen makuun. Ajauduimme jälleen jo tutuksi tulleeseen kirjakahvilaan, missä kuuntelin mielenkiinnolla mm. slovenialaisen kirjailijan kokemuksia kotimaansa kirjapiireistä. Sloveniassa väkeä on vielä vähemmän kuin Suomessa, kielialue vielä pienempi, mutta kirjoittajia ja kirjoja kyllä riittää. Suurin osa on omakustanteita, jotka eivät löydä lukijoita — ja apurahoja on, mutta ne menevät enemmän vanhoille konkareille (vaikka eivät olisi tehneet aikoihin mitään uutta) kuin uusille tekijöille, jotka oikeasti olisivat tekemässä jotain nyt. Tämän verran ymmärsin — ja sitten vähitellen alkoi kieliähky iskeä, samoin kummallinen väsymys, joka oli varjostanut reissua vaikka puolet ajasta OLIN vain levännyt enkä ollut hössöttänyt tapahtumien seuraamisen kanssa. Aivokapasiteettia vieraskielisten runojen tai paneelikeskustelujen kuuntelemiseen ei todellakaan enää ollut.

Ilta huipentuikin meidän osaltamme tapahtumaan, joka ei ollut mitenkään Littfestiin kytköksissä. Hotellimme nurkilla sattui nimittäin olemaan myös kitaramuseo ja siellä sattui olemaan aika kiva baari ja illalla esiintymässä Neil Young -tribuuttibändi. Ei minulle tutuin artisti todellakaan, mutta kyllä näitä covereita kuunteli enemmän kuin mielellään.

20160319_234327.jpg

Tyypit vetivät sen oloisesti, että tunsivat Neil Youngin tuotannon läpikotaisin ja olivat sitä muutaman kerran reenanneetkin. Tunnelma oli kohdillaan, tämä oli oikeaa rokkia, jotenkin tosi aitoa musiikkia. Jep, se sana ehkä kuvaisi parhaiten: aito. Mieleen jäi useampi kuin yksi korvamato, ja näihin biiseihin voisi palata toistekin. Tästä biisistä bändi soitti muistaakseni sellaisen menevämmän version:

Huh, siinäpä tämä reissuraportti kokonaisuudessaan. Sunnuntaina oli jäljellä enää herätys (EI aikainen), viimeinen aamupala (liikaa makeaa) ja paluumatka (KK:n viimeiset sivut). Mietittävää ja pureskeltavaa riitti kotimatkallekin. Kuka järjestäisi jotain tällaista Suomeenkin? Ja jos järjestäisi, niin tärkeää olisi saada ns. pienet piirit kokoontumaan yhteen ja tekemään yhteistyötä. Finncon on meillä iso hieno tapahtuma, ja vähän samaan tyyliin voisi olla jotain myös valtavirran puolella ja ”kaikille”. Uumajan esimerkki on myös erinomainen muistutus siitä, että juna (tai bussi, tai lautta) kulkee ihan yhtä hyvin etelästä pohjoiseen kuin toisinkin päin. Suomessakaan kirjallisuusfestareiden ei siis tarvitsisi sijaita automaattisesti Helsingissä!

Jos kansainväliset kuviot/esiintymiset kiinnostavat, niin Uumajan Littfestiä voin kyllä suositella lämpimästi kaikille.

Lämmin kiitos matkaseuralle, KS Kirjailijoille sekä paikalliselle Taikelle.

 

Mainokset

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: