Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Fokus

Viime aikoina on tapahtunut niin paljon, että en edes tiedä mistä aloittaisin. Kerrotaan nyt tärkein uutinen: Minut on juuri vähän aikaa sitten hyväksytty Osuuskumman jäseneksi! En vielä osaa ajatellakaan, mitä kaikkea tästä mahdollisesti ja toivottavasti seuraa, mutta aika näyttää. On mahtavaa päästä mukaan osuuskuntaan ihmettelemään tätä kirja-alaa taas uusista näkökulmista.

Aikaa ei vielä ole ehtinyt kulua osuuskunnan jutuissa vaan enemmänkin päivätöissä ja yhdistyskuvioissa. Projekti C:n taustatyö on myös edennyt melko syvällisiin sfääreihin ja laajentunut fantasialle sopivasti eeppisiin mittasuhteisiin…ehkä liikaakin — tästä edempänä. Lisäksi ohjelmassa on tai ainakin pitäisi olla tekstien editointia. Tähän kun lisää muutamat kirjamessutohinat tms. pikkureissut, niin soppa on valmis… Hommat uhkaavat levitä joka suuntaan, ja fokus unohtuu. (Vähän niin kuin rönsyilevässä kirjoitustyylissänikin.) Oikeasti, nautin siitä että on monta rautaa tulessa ja uusia juttuja vireillä. Nämä OVAT kivoja juttuja, ja on tapahtunut muutakin mahtavaa kuin Osuuskumman jäsenyys. Sain KK:sta ensimmäisen lukijapalautteen, joka oli !!!!!!!! Mahtavin ikinä. Siis varmaan positiivisin palaute, mitä olen koskaan saanut mistään tekstistä. Tai ehkä osittain sen positiivisuus korostuu siksi, että KK on minulle itselleni niin tärkeä. Osa minusta haluaisi karata jonnekin autiolle saarelle KK:n kässärin kanssa editoimaan sitä just nyt. Mutta. Yhden kokonaisen päivänkin varastaminen alkaa olla haasteellista.

On vain nyt niin helppo unohtua järkkäilemään jotain yhdistysasiaa, jäädä lukemaan sähköposteja ties kuinka pitkäksi ajaksi, innostua kirjoittelemaan jotain kolumnia tms. äkillisen inspiraation vallassa, suunnitella opetustunteja (kun siinä hommassa pääsee flow-tilaan, tietenkin täytyy ottaa ilo irti!! Enkä opettajan hommissa ole ikinä tuijottanut kelloa, voin yhtä hyvin tehdä töitä seitsemältä aamulla kuin yhdeksältä illalla ja seitsemänä päivänä viikossa).

Se oma kirjoittaminen uhkaa kuitenkin unohtua. Se, jonka nyt pitäisi kai kuitenkin olla tietynlainen punainen lanka, joka yhdistää kaikkia näitä muita touhujani.

Olen nyt muutaman kerran saanut itseni kiinni lukemasta jotain taustatyötekstiä aiheesta X tai katsomasta YouTubesta viidettä videota samasta aiheesta, ja olen miettinyt: Onko tässä enää mitään järkeä? Saanko oikeasti lisää tietoa, hyödyllistä tietoa, sellaista jota aion kirjassa käyttääkin? Onko tämä kirjoittamiseen valmistautumista vai kirjoittamisen välttelemistä? Se on kai se ydinkysymys. Kaikki palautuu just tähän. Mikä on laiskuutta, mikä tarpeellista kypsyttelyä, mikä on kiireettömyyttä ja huolellisuutta, mikä tosiasioiden kieltämistä. Tosiasioilla tarkoitan jotain tällaista: ”Writers write. Tuon piti olla mottosi. Kirjoita hölmö.”

Tieteellisessä tutkimuksessa ”saturaatiopiste” tarkoittaa sitä hetkeä, kun aineistoa, esim. haastatteluita on kerätty niin paljon, ettei uutta tietoa enää saada. Aineisto alkaa vain toistaa itseään, ja voidaan todeta, ettei enempää aineistoa tarvitse kerätä. (Hehehee, hienoa miten tieteellisen kirjoittamisen opettaminen alkaa vaikuttaa omaan ajatteluuni. Täältä nämä esimerkitkin näköjään jo tulevat!) Ehkä pitäisi myöntää, että myös romaanin taustatyössä voi käydä näin. Tietysti aina voi perehtyä tarkemmin ja lukea joka ikisen vielä tarkemman historiankirjoituksen ja katsoa jokaisen aiheesta ikinä tehdyn elokuvan, mutta. Tässäkin hommassa unohtuu fokus eli se oma tarina ja fantasian tapauksessa oma maailma. Taustatyö antaa aineksia, mutta ei todellakaan kaikkea. (Vähän niin kuin lähteiden käyttö tieteellisessäkin kirjoittamisessa…. Aargh, taas tulee tällaisia mieleen! :D)

Pitäisi siis kai ryhtyä kirjoittamaan, mutta en vain kykene. Olen kyllä kirjoittanut pari sivua ikään kuin vahingossa, ja 13 sivun mittaisen synopsiksen, mutta siinä se. Odotan… jotain. Parempaa aikaa. Vähempiä päivätöitä. Kesää. Joidenkin aiempien projektien loppuunsaattamista. Jotain. Ei voi mitään, mutta odotan. En ole oikeastaan kirjoittanut uutta fiktiivistä tekstiä kohta kolmeen kuukauteen. Paitsi siis vahingossa sen pari sivua.

Toisaalta: viime syksynä kirjoitin aivan hulluna. Nyt kun miettii, olin toooodella uppoutunut KK:n maailmaan. Eikä vain syksyllä vaan käytännössä kesäkuusta joulukuuhun. Kai joskus on sitten vastapainoksi pidettävä taukoa!?!? Mutta mistä voin tietää — voi kun voisikin tietää — että se tauko loppuu taas, että pystyn aloittamaan taas, että onnistun TAAS viemään loppuun sen mikä aluksi on pelkkä epämääräinen alkukuva ja haave…

(Ja mitä nyt ”loppuun viemisellä” tarkoitetaan. Tällä hetkellä tiedostoissa ja mielessäni roikkuu monta lyhyempää ja pidempää tekstiä, jotka eivät vielä ole loppuun vietyjä vaan jossain siellä matkalla, odottamassa tai toivomassa julkaisua.)

Jännä ilmiö on tullut esiin tässä kiireisten viime viikkojen keskellä. Olen jo useamman kerran nähnyt unta, jossa on ollut suht selkeä ja yksityiskohtainenkin tarinaidea. Olen jopa muistanut unen aamulla, olen kirjoittanut hieman ylös näitä ideoita, JA ne eivät edes tunnu jälkeenpäin täysin järkyttäviltä. Ehkä monelle kirjoittajalle tämä on normaalia, mutta ei minulle. Olen aiemmin kirjoittanut ainoastaan yhden novellin unen pohjalta: se oli ”Ei poikasi ole kuollut”, joka on julkaistu Usvassa. Muuten uni-ideat ovat olleet todella vähäisiä, kuten uudet ideat muutenkin. Mistä ihmeestä näitä nyt putkahtelee, kun monta tekstiä on tosiaankin kesken ja vaiheessa eikä ihan uusille ole tilaakaan? No, kirjoitan hämärätkin uni-ideat nyt onnellisena muistiin. Nämähän ovat suorastaan lahjoja. Tulevat ihan tyhjästä. Yrittääkö alitajunta sanoa, että sittenkin minulla olisi nyt käyttämätöntä luovuutta, jolla pitäisi tehdä jotain?

Nämä pohdinnat mielessä on varmaan hyvä lähteä nukkumaan ja toivoa parasta.

Advertisements

Single Post Navigation

5 thoughts on “Fokus

  1. Hei! Onnittelut Osuuskummalaisuudesta! Siinä loistava kustantamo ja paljon upeaa porukkaa puuhaamassa kirjojen äärellä.
    Fokus, niinpä, se on vain joskus vaikea löytää, mutta kirjoittaminen kannattelee kirjoittajaansa.

    • Kiitos! Joo, tähän porukkaan liittyi mielellään. 🙂 Kirjoittamisessa (niin kuin monessa muussakin epävarmuutta aiheuttavassa asiassa) täytyisi muistaa, kuinka paljon on jo aiemmin tehnyt ja kuinka monessa asiassa on aiemmin onnistunutkin… Välillä se itseluottamus vain todellakin horjuu!

  2. Eikä, kuulostaa mahtavalta! Niin palaute, osuuskummajäsenyys, unet… Ihanaa, että jollain menee hyvin, vaikka kiirettä ehkä onkin. ^^ Minulla editointi vain jatkuu ja jatkuu, mutta nautin siitäkin omalla tavalla.

    • Joo on tässä tosiaan tapahtunut hienoja juttuja. 🙂 Nyt pitäisi ottaa ilo irti mm. uni-ideoista… Editointi, huh! Tsemppiä siihen, ja hyvä että siitäkin löytyy nautintoa. 🙂 Itselleni se on edelleen välillä raastavaa. ”Kill your darlings” -ohjetta on niin vaikea sisäistää, ja tekstin ottaa edelleenkin liian henkilökohtaisesti välillä.

      • Niinpä, uni-ideat on mahtavia! Harmittaa, etten enää näe hirvittävästi unia, jotka muistaisin.
        Kiitos! ^^ Heh, se on! Tosin nyt, kun on pyöritellyt tekstiä n. 3 vuotta tekemättä varsinaisesti mitään isoja muutoksia, niin se ei ole enää niin henkiökohtaista, tai siltä minusta ainakin tuntuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: