Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Punainen lanka

Jes! Pääsiäisloma on sujunut toistaiseksi suunnitelmien mukaan. KK etenee tasaisen rauhallisesti, mutta etenee. 100 liuskan raja alkaa lähestyä! (Tosin pitää ottaa huomioon, että suurin osa tekstistä on edelleen vuosilta 2009–11, joten varsinaista uutta tekstiä ei ole syntynyt tappotahdilla.) Vähitellen tuntuma tähän kässäriin alkaa kehittyä, ja kirjoittamisen aloittaminen aamuisin ei ole niin tuskaista kuin aluksi. Samalla kun homma on lähtenyt liikkeelle, on kiehtovaa miettiä, miten erilaisia omat kirjoitusprosessit voivatkaan olla eri tekstien kohdalla. KK ei siis etene todellakaan samalla tyylillä kuin Mustien ruusujen maa!

Mustien ruusujen maassa minulla oli yksi päähenkilö, jonka näkökulmasta kaikki koettiin ja jonka matkaa seurattiin. Ehkä juuri tuon matka-aiheenkin takia tuntui luontevalta kirjoittaa tekstiä kronologisesti alusta loppuun. Suunnittelin koko kirjan sisällön etukäteen karkean ”lukulistan” avulla. Lukulistassa oli esim. 20 lukua listattuna yhdelle liuskalle ja jokaisesta luvusta yhdelle riville mahtuva luonnehdinta ja mahdollisesti luvun työotsikko. Se luonnehdinta saattoi olla tyyliä ”monivaiheista seikkailua merellä” tai siinä saattoi olla ihan tarkasti tiivistettynä se, mitä luvussa tapahtuisi. Kirjoitusvaiheessa osa luvuista yhdistyi ja jotain lukuja leikkasin pois, mutta pääpiirteittäin suunnitelma piti. Tiesin koko ajan, missä olin menossa ja mitä lukuja oli vielä jäljellä. Tekstiin ei jäänyt epämääräisiä aukkoja. Se tunne, kun sai aina viivata yli yhden kirjoittamansa luvun, siististi ja selkeästi listan alusta alkaen. 🙂

Nyt ajattelen, että ”lukulistan” tekemisen mahdollisti se, että kyseessä ei ollut älyttömän laaja kirja ja seurasin tosiaan vain yhden henkilön seikkailua. KK:ssa taas näkökulmahenkilöitä on kolme, ja jokainen heistä on yhtä tärkeä. Lisäksi romaanin rakenne on aika lailla erilainen kuin Mustien ruusujen maassa. Trilogian jokaisessa osassa minulla oli aina noin parikymmentä lukua, kaikki sellaisia n. 7–12 liuskan mittaisia. Romaani jakautui myös kolmeen osaan niin, että yhdessä osassa oli aina sellaiset 7 lukua. Hyvin simppeliä ja suoraviivaista, nyt kun miettii. Rakenteen miettiminen ja sen ”symmetrisyys” ja selkeys on ollut minulle tärkeää.

KK kuitenkin pakottaa minut osittain luopumaan noista rakenteen selkeistä ratkaisuista tällä hetkellä. Koko homma on sen verran laaja, etten PYSTY suunnittelemaan ja hallitsemaan kaikkea etukäteen. Suuret linjat toki ovat minulla mielessä ja paperilla. Mutta jos nyt jäisin suunnittelemaan ja viilaamaan jotain pikkutarkkaa lukulistaa, saisin varmaan tehdä sitä puoli vuotta. Siltä minusta nyt tuntuu. Ainoa keino päästä eteenpäin on kirjoittaa vain ja tutkia, mitä syntyy ja millainen kasa kohtauksia ja lukuja tästä syntyy. Samoin kuin Mustien ruusujen maassakin, olen karkeasti hahmotellut romaanin jaon kolmeen osaan. Se lisää mielenrauhaani, koska voin ajatella, että minulla on jonkinlainen alku, keskikohta ja loppu. Lisäksi olen jakanut tekstiä otsikoituihin lukuihin, joiden alla on vielä alalukuja. Tällä hetkellä näiden alalukujen pituus vaihtelee 2–6 liuskan välillä. Jokaisessa alaluvussa on joku näistä kolmesta näkökulmahenkilöstä. Tällä tyylillä alalukuja tulee huomattavasti enemmän kuin Mustien ruusujen maassa oli lukuja, joten ”lukulistan” kokoaminen olisi monimutkaista ja haastavampaa.

Summa summarum: ei auta kuin kirjoittaa. Ja sitä sentään teen! Lukulistan sijasta minulla on käytössä ”Seuraavaksi”-lista. Se on lista näkökulmahenkilöiden alaluvuista, joita voisin tehdä seuraavaksi. Aina kun saan jonkun listalla olevan luvun tehtyä, viivaan sen yli. Yritän pitää ”Seuraavaksi”-listalla monia vaihtoehtoja, jotta voin aina tarttua siihen, mikä vetää parhaiten. On kivaa ja helpottavaa, kun saa aina valita kolmesta päähenkilöstä sen, kenestä nyt tekisi mieli kirjoittaa. Mustien ruusujen maassa olin periaatteessa aina sidottu siihen yhteen henkilöön ja hänen matkaansa, ja jos joku kohta tökki, sen ylittämisessä saattoi kulua hetki. Nyt kirjoitan ”sieltä täältä”-tekniikalla ja jätän surutta epämääräisiä aukkoja kaikkialle.

Juuri nyt metodini on se, että kirjoitan niitä lukuja, jotka tuntuvat välttämättömiltä. Nyt en ala jahkailemaan missään täyteteksteissä, vaan kirjoitan juuri ne kohdat, joita tarina välttämättä vaatii. Ja vähän siitä ympäriltä. 🙂 Näin toivon, että saan pidettyä kiinni punaisesta langasta.

Mielessäni käytän nimitystä ”avainkohtaus”. Onko tämä pätkä sellainen, että se todella aivan varmasti pitää kirjoittaa auki tarinaan? Miksi juuri tämä kohta pitää kertoa suorasanaisesti lukijalle? Osa näistä avainkohtauksista on todellakin vaikea kirjoittaa. Niihin latautuu paljon. Niihin liittyy paljon odotuksia ja vaatimuksia, ja tosiasia kuitenkin on, että harvoin siitä kirjoitetusta kohtauksesta tulee juuri sellainen kuin etukäteen ajatteli. Avainkohtaukset ovat monesti niitä, joita on miettinyt mielessään ihan sieltä tarinan ideoinnin alkuvaiheista asti. Paineita tulee siis turhan helposti! Nyt aloitin pääsiäisloman kirjoittelut niin, että otin alkuun pari vähän helpompaa lukua. Sellaisia, joita olin jo pyöritellyt mielessäni aika paljon. Ne syntyivät suht kivuttomasti. Nyt on sitten edessä vielä todellinen avainkohtaus, joka minulta on jäänyt vielä kirjoittamatta.

Kyseessä on näistä kolmesta päähenkilöstä se, jonka saappaisiin en ole pitkän kirjoitustauon jälkeen vielä astunut. Olen pyöritellyt noita kahta muuta ja vältellyt tätä. Joskus silloin vuonna 2011 kässäriä kirjoittaessani olen vienyt tämän henkilön ikään kuin avainkohtauksen kynnykselle, mutta jättänyt siihen. Hah!! Sen minkä jättää tekemättä, löytää kyllä edestään!!

Eli tässä nyt ollaan, kynnyksellä. Kävi miten kävi, aion ottaa askeleen. Tämän kohtauksen haluan kirjoittaa, ja ilman tätä kohtausta kirja ei takuulla toimi.

 

Advertisements

Single Post Navigation

6 thoughts on “Punainen lanka

  1. Päivi on said:

    Oli mielenkiintoista lukea sun kirjoitusprosesseista, ja miten erilaisia ne voivat olla käsiksestä riippuen. Avainkohtausten haasteellisuus on tuttua myös minulle. Kirjoitin Dionnen tyttöjen ensimmäistä versiota järjestyksessä. Olin täpinöissäni, että nyt pääsen vihdonkin kirjoittamaan erään romaanin loppupuolelle tulevan hienon, jännän ja suuria tunteita herättävän kohtauksen, joka mulla on ollut päässäni ties kuinka kauan. Mutta sit iskikin angsti, että en mä osaa, en mä saa tähän ollenkaan sellaista tunnelatausta, mikä tässä kuuluisi olla, ja minkä koen pääni sisällä. Kyllä tuo kohtaus sit lähti sujumaan, kunhan vaan sinnikkäästi kirjoitin, ja jälkeenpäin olen ollut siihen tyytyväinen. Mutta suuret odotukset tiettyjen kohtausten suhteen voivat tosiaan luoda paineita.

  2. Joo, tuttuja tunteita tosiaankin. Monesti juuri noista tärkeimmistä kohtauksista on sellaisia vahvoja mielikuvia. Ja kirjoittamisen suurin haaste on ehkä just se, miten voi sanallisesti ilmaista juuri sen, mitä haluaisi sanoa? Huh, no kaikesta huolimatta SAIN nyt tuon avainkohtaukseni tehtyä. Toki siihen vielä tulee muutoksia, mutta pitää olla tyytyväinen, että nyt se on suurin piirtein tuossa. Sitten hengähdystauko ja miettimään, mitä uutta laittaisi ”Seuraavaksi”-listalle. 😀

  3. Mielenkiintoinen kirjoitusprosessi! Kun itse osallistuin Nanowrimoon aikoinaan, käytin samanlaista tyyliä, kuin sinä ensimmäisessä trilogiassasi. Minulla oli jokainen luku tiedossa ja pieni selostus siitä, mitä luvussa tulisi tapahtumaan. Näkökulma oli monta, mutta juoni oli meklo lineaarinen, joten päätin vain, kenen näkökulmasta mikäkin kohtaus kannattaisi kertoa, jotta tarina pysyisi mahdollisimman mielenkiintoisena.

    • Tykkäsin kyllä tästä tyylistä, ja kirjoitusvaiheessa muutenkin sitten suunnittelin aina sitä yhtä lukua vähän tarkemmin ennen kuin aloin kirjoittaa sitä… Enköhän tätä vielä joskus toistekin käytä, jos vain uusia romaani-ideoita riittää. 🙂

  4. Tämä kuulostaa hyvin pitkälle samanlaiselta kuin omassa tämänhetkisessä kässärissä. Kirjoitin siihen ensin kronologisen rungon, eli avainkohtaukset, ja aloin sitten täydentää sieltä sun täältä, juurikin siksi, että kertojia on useampi ja tapahtumia kerrotaan epäkronologisesti.

    Minulla Seuraavaksi-listat tuppaavat olemaan yhden muistilapun pituisia. Kun lappu on valmis, lentää se roskiin ja teen uuden.

    Pidän myöskin kokeilua ja epäsuunnitelmallisuutta tämäntyyppisen tekstin vahvuutena. Monet ovet pysyvät auki, saan oivalluksia kohtiin, joihin en edes tajunnut kaivanneeni lisää.

    Ota ihan rauhassa, niin et turhaan kompastele kynnyksellä! 😉

    • Joo totta, tällainen ”ei-niin-tarkka” suunnitelma antaa kyllä kivasti vapauksia ja väljyyttä. Ihan kaikkea ei tarvitse ratkaista vielä. Ja koko ajan kun etenee, alkaa paremmin hahmottaa, mitä kaikkea tarvitseekaan ”seuraavaksi” kirjoittaa ja mitä juttuja pitää selvitellä. Ehkä se tästä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: