Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

10 vaikuttavinta: Tule takaisin, pikku Sheba

Vielä kolme jäljellä, ennen kuin 10 vaikuttavimman kirjani lista on valmis! Nyt on aika hypätä maailmankirjallisuuden klassikoista ja fantasiaeepoksista hieman erilaiseen ilmaisuun. Runoihin. Vaikka viime aikoina olen lukenut runoja häpeällisen vähän ja nykyrunous on minulle turhankin etäistä, kiinnostus runoihin on kuitenkin syntynyt jo viimeistään lukioaikoina ja jatkuu edelleen. Erityisesti yliopistossa kirjallisuuden opinnoissa monet runot ja runoilijat tulivat jotenkin tutuiksi, ja tuohon aikaan lukemani runokokoelmat (ei monia, mutta muutama…) ovat jääneet minulle aika hyvin mieleen.  Keskeisimpänä Sirkka Turkka ja hänen kokoelmansa Tule takaisin, pikku Sheba (1986).

wpid-20141109_134508.jpgEn muista, miten päädyin valitsemaan luettavien runokokoelmien listasta juuri Sirkka Turkan kokoelman. Kyseessä oli joka tapauksessa kirjallisuuden opintoihin kuuluva kotimaisen lyriikan kurssi. Tein yleensä kirjallisuudessa yleisen kirjallisuuden kursseja, mutta tämän lyriikkakurssin olin päättänyt ottaa kotimaisesta kirjallisuudesta, jotta siitäkin saisi edes jotain hajua. Luennoilla tutustuttiin tosiaan moniin runoilijoihin ja luettiin esimerkkejä, mutta syvällisemmin luin vain tämän yhden kokoelman. Erityisiä odotuksia minulla ei tainnut olla, mutta lukiessani Turkan runot veivät minut nopeasti mennessään. Yllättäen löysin niistä paljon tuttua, paljon sellaista, joka sattui koskettamaan juuri minua.

Olen laihtunut, tietääkseni. Mutta miten.

Minulla on oikeassa peukalossa

hevosen ja koiran merkki.

Toinen kengityspuukon, toinen

kulmahampaan jäljiltä.

Luin runoja suorastaan ihmeissäni. Aiheet herättivät huomioni. Koiria, hevosia, eläimiä ja niiden kaipausta. Tallielämää, satulahuone. Näin itseni teinityttön pyörimässä hevostalleilla, missä vietin suunnilleen kaiken vapaa-aikani. Hevoset ja muutenkin eläimet olivat jättäneet merkkinsä minuunkin. Tällaisia aiheita, ja Finlandia-palkitussa runokokoelmassa? Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin tajusin, ettei ”korkeakirjallisuuden” tarvitse olla oikeasta elämästä irrallista, eikä runojen tarvitse olla käsittämättömiä. Joskus voi löytää sellaisia runoja, jotka osuvat ja uppoavat todella syvälle. Ilman, että itsekään osaa oikeastaan täysin eritellä, MIKSI ne vaikuttavat niin paljon.

Vaikuttuneena ja kiinnostuneena lähdin hakemaan hiukan lisätietoja tästä Sirkka Turkasta. Netistä sain selville, että vuonna 1939 syntynyt Turkka on koulutukseltaan paitsi humanististen tieteiden kandidaatti, myös tallimestari! Hän on opiskellut Ypäjän hevosopistolla ja myös työskennellyt hevosten hoitajana sekä tallimestarina. Taisin melkein pudota tuolilta nämä tiedot löytäessäni. Tule takaisin, pikku Sheba oli jo tehnyt minusta Turkka-fanin. Nyt sain tietää, että fanittamallani kirjailijalla oli tavallaan jotain yhteistä kanssani. Minäkin olin opiskellut Ypäjän hevosopistolla! Tosin vain vuoden verran, enkä valmistunut miksikään, mutta nuoruuteni Ypäjä-vuosi on ollut minulle monella tavalla tärkeä. Ja minäkin olen työskennellyt hevosten hoitajana. Joskus olin vielä sataprosenttisen varma, että juuri hevosten parissa tulisin viettämään elämäni, en kirjoittamisen parissa. Teininä kirjoitinkin hevoskirjojen kässäreitä. Kirjallisuuden yliopisto-opiskelijana minä vain jotenkin vaikutuin siitä, kun törmäsin runoilijaan, jolla oli ”hevostausta”.

Seuraavaksi tutustuin myös muihin Turkan runoihin. Tein hänestä ja hänen runoistaan esseen kurssille. Löysin hänen kootuista runoistaan runoja, joissa aivan selvästi kerrottiin Ypäjästä ja kenties omaelämäkerrallisesti joistakin Ypäjän suomenhevosista? Näin minä ainakin näitä runoja tulkitsin. Samalla näin mielessäni tutut maisemat, metsäreitit, pellot, ja sen suomenhevosen josta tuli minun ystäväni oman Ypäjän-vuoteni aikana. Nyt en millään muista, mistä kokoelmasta näitä ”Ypäjä-runoja” löysin. Pitäisi hankkia nuo Turkan kootut runot myös omaksi.

Arvista elämä kasvaa

ja sydän on avoin joukkohauta

täynnä itkun harmaata sarkaa,

tuulessa kalisevia tuntolevyjä.

No niin, hevosaihe tuskin kaikkia kiinnostaa. Mutta tässä täytyykin selventää, ettei Turkan runoissa todellakaan ole kyse pelkästään hevosista ja koirista. Ei tietenkään! Eläinaihe on tavallaan usein runon pintaa, mutta syvemmällä runo kertoo yleisesti elämästä, kuolemasta, surusta, kaipauksesta, lähtemisestä, vapaudesta… Kaikista elämän suurista aiheista siis. Tule takaisin, pikku Sheba -kokoelmassa itketään ja kaivataan, ja päällimmäisenä tunteena on haikeus. Arvet satuttavat, mutta toisaalta elämä kasvaa juuri niistä. Näitä runoja voin suositella kenelle tahansa, koska uskon, että käsitellyt asiat koskettavat ihan jokaista ihmistä.

Ja lisäksi ihastuin kokoelman syksyiseen tunnelmaan. Sade ja kyyneleet sekoittuvat. Syksy, ja kaikki mitä syksy merkitsee, on kokoelmassa upeasti kuvailtu.

Aina syksyisin, kalkkunanteurastusaikaan,

minä ajan neljällä koiralla, viides

keikkuu lieassa varahevosena,

kun metsiä pyyhkii kylmä tuuli ja pelloilla

palavat hyvin vartioidut tulet.

Niin ovat kuolemat ratsut raisut,

pienet ja vihaiset, ja syksyn tuuli

punainen kuin veri, pihlajat.

Kursivoidut pätkät muodostavat yhden kokoelman runoista. Juuri tämän runon, ”Olen laihtunut, tietääkseni”, otin kirjallisuuskurssin esseessäni tarkempaan tarkasteluun. Pohdinnat saattaisivat löytyä vielä jostakin muistitikkujen syövereistä, tai ehkä ne ovat kadonneet entisten tietokoneiden mukana. En halua yrittääkään kaivaa niitä esiin, mutta sen sijaan Turkan runoihin aion palata jatkossakin. Ehkä etenkin syksyisin…

Aiemmin tajunnanräjäyttävällä ja tunteita pulppuavalla 10 vaikuttavinta -listallani:

George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu

Rudyard Kipling: Kim

Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta

Victor Hugo: Kurjat

Väinö Linna: Tuntematon sotilas

Mainokset

Single Post Navigation

7 thoughts on “10 vaikuttavinta: Tule takaisin, pikku Sheba

  1. Sirkka Turkka on vaikuttava. Tiedän mistä runoista puhut, kun kirjoitit noista ”ypäjärunoista” – tai siis luulen tietäväni. Yksi niistä on varmaan nimeltään Uili – se on yksi maailman koskettavimmista runoista kaikessa paljaudessaan. Turkka on taitava ja hieno ja jotenkin ylivertainen.

    • Apua, mikä sattuma..! 😀 Juuri Uili-runosta olen poiminut katkelman oman hevoseni albumiin/leikekirjaan. Siinä mainittiin kai punaruskea tamma. Se tuntui niin osuvalta, ja muistan miettineeni, olikohan ”Uili” joku oikea ypäjäläinen hevonen.

      ”Lumet ovat sulaneet, sataneet.
      Se metsä on kaukana, vuosien takana.
      Mutta vieläkin
      osa minusta on siellä,
      osa minusta ei
      palannut koskaan.”

      • Ja toinen on se, missä on se kuollut hevonen – se se vasta paljas ja upea ja sydämeenkäyvä runo onkin! Kertakaikkiaan. Miten se meneekään? En muista sanatarkasti enkä muista kuin katkelman sieltä täältä: ”ehkä se oli liukastunut, ehkä lumen alla oli jäätä” ja ”kurssitoverini polvistuneena kuin rukoukseen” – ”keräämässä vapisevin käsin hangelle valuneita aivoja” – hitsi! miten se menee? Nyt pitää hakea se runo jostain, että saan kirjoitettua sen tähän kokonaan! Hetki!

  2. Löytyihän se! Ihan käsittämättömän hieno ja karu ja kaunis ja riipivä runo, josta ei pääse eroon:

    Oikku

    Se oli laukannut päin juoksutarhan
    metallista tolppaa.
    Ehkä se kompastui, ehkä se oli ilman kenkiä
    ja lumen alla jäätä.
    Meistä osui muutama tarhalle
    juuri kun se oli tapahtunut.
    Näen vieläkin silmissäni veren
    punaisen kuin matala
    talvinen aurinko
    Ja yhden kurssitoverimme
    polvillaan kuin rukouksessa
    työntämässä vapisevin sormin takaisin
    otsaan revenneestä aukosta
    hangelle valuneita aivoja.

    (Sirkka Turkka, 1976)

    Säkeiden sisennykset ovat tuossa ihan päin mäntyä, koska tämä kommenttilaatikko ei suostunut, mutta tuo runo on se, mikä minulla läjähtää vasten kasvoja ensimmäisenä, kun aletaan puhua Sirkka Turkasta. Toinen on Uili ja kolmas on se jumalaisen kaunis ”Kuuma satulanahka tuoksuu kuin ehtoollissavu/sinun kaviosi ovat aina pienet/lujat veistokset./Jumalat peittäkööt ne meren ja puron simpukoilla,/siunatut alttarit./Tietysti: SInä suojelet koko ajan itseäsi,/mutta myös taakkaasi tunturikuolemalta./….”

    Sirkka Turkka on hieno. En ollutkaan pitkään aikaan lukenut noita runoja, joten kiitos kun nostit esille kirjoituksessasi :). Pitääkin selata vähän tuota Turkan koottuja iltapuhteina…

    • Oi, kiitos näistä! Minun täytyy hankkia nuo kootut runot kyllä itsellenikin… Shebankin löysin vasta vähän aikaa sitten kirjaston poistoista. Tosin näistä runoista voi tulla joskus liiankin haikea olo, mutta ovat nämä kyllä kertakaikkisen hienoja.

  3. Päivitysilmoitus: 10 vaikuttavinta: Missä junat kääntyvät | Päättymätön tarina

  4. Päivitysilmoitus: 10 vaikuttavinta: Pimeyden vasen käsi | Päättymätön tarina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: