Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Töihin. Siis päivätöihin.

Nonni. Se oli siinä, loma nimittäin. Huomenna aamulla klo 8.30 on oltava töissä. Aloitan osa-aikaisen homman peruskoulun opettajana (äikkää ja suomea toisena kielenä), ja lisäksi minulla on toinen työ suomen kielen etäopettajana. Puolentoista vuoden mittainen työttömyysjakso (maustettuna pienillä apurahakausilla) on ohi. Mitä jäi käteen, ja mitä tästä eteenpäin?

Sanon ”pienet apurahakaudet”, mutta todellisuudesta niistä oli ISO apu. Ikinä elämässäni en ole pystynyt keskittymään kirjoittamiseen niin hyvin kuin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Tulos: Laulu kadonneesta saaresta ilmestyi, Kevääntuoja on loppusuoralla. Ei paha, ei ollenkaan paha. Lisäksi kaikenlaisia pieniä juttuja… Ja yhdet aineopinnot suoritettuna. Hankin ensimmäisen koiranpentuni ja ehdin touhuamaan sen kanssa.

Kun jäin työttömäksi, kirjoitustahtini oli loistava etenkin ensimmäiset kuukaudet. Heräsin aamulla aikaisin, menin koneen ääreen – joskus kävi niin, että unohdin juoda aamuteenkin (se jäähtyi kuppiin tai sitten vesi jäi keittimeen ja teepussi kuppiin odottamaan), koska oli niin hyvä kirjotusvauhti heti aamusta. Tämä johtui varmasti siitä, että töissä ollessa oli joutunut ”pidättelemään” itseään, ei kerta kaikkiaan ollut aikaa kirjoittaa, ja tarina patoutui sisälle ja odotti vain aikaa päästä purkautumaan. LKS:n kässärin kirjoittaminen oli yksi mukavimmista kirjoituskokemuksistani koskaan: se oli kepeää, suorastaan leikittelyä. Ei tarvinnut huolehtia vielä sarjan lopettamisesta ja kaikkien avonaisten langanpäiden sitomisesta. Toisen osan kirjoittamisessa oli suurta vapautta, ja uppouduin Dinjan seikkailuun.

Sitten kului puoli vuotta, vuosi… Ja kuinkas kävikään? Ei tekstiä enää samalla vauhdilla syntynyt. Aamuherätyksetkin toisinaan venyivät. Päiviä ja aikaa tuntui olevan jo loputtomasti… Ja sitten uhkaa laiskistuminen. Opintojen tekeminen oli tärkeää, se auttoi pitämään itsekurin ja jonkinlaisen tunteen siitä, että teen jotain hyödyllistä ja saan asioita aikaiseksi. Välillä opinnot vetivät paljon paremmin kuin fiktion kirjoittaminen. Tajusin, että ei minulta purskahtele uusia tarinaideoita joka päivä, en jaksa olla koko ajan luova, kirjoittaminen on raskasta. Trilogian kolmannen osan kirjoittaminen oli jollain tavalla rajoittavaa, homma piti epätoivoisesti pitää kasassa, ei saanut lipsua sivupoluille, kirjoitin kuin juna joka kulkee määrättyä raidetta pitkin. Sarjan loppu oli kuitenkin ollut mielessäni niin kauan. Etenin hitaasti mutta tasaisesti.

Töihin meno pitkän tauon jälkeen ahdistaa. On toki kivaakin, olen ihan innoissani, mutta… Ei tämä helppoakaan ole. Uusi työpaikka, vieraat ihmiset, vieraat oppilaat, uudet talon tavat. S2 uutena oppiaineena. Kaikki vaatii perehtymistä ja opettelua. Uskon, että takaisin työn rytmiin ja rutiiniin pääsee kuitenkin nopeasti. Parin viikon päästä olen varmaan jo ihan tottunut hommaan, jos kaikki menee hyvin.

Työn alkuvaiheessa en aio stressata kirjoitusjutuista. Ainakin yritän olla stressaamatta!! Sitten, kun työt alkavat sujua, voi taas sovitella kirjoitusaikaa lukujärjestyksen lomaan. Kirjoittamiseni oli pitkään sitä, että ”varastin aikaa kirjoittamiselle” milloin mistäkin. Siihen on kai taas ryhdyttävä. Kouluvuoden aikana osa jaksoista on kevyempiä, osa raskaampia. Täytyy varautua siihen, että välillä kirjoittamisesta tulee pidempääkin taukoa. Se voi olla minulle tässä vaiheessa erittäin hyväkin asia. Jospa tarinat alkavat sitten taas kasautua sisälleni… Ja sitten täytyy vain odotella kesälomaa.

Yritän myös saada voimaa tämän kesän kokemuksista. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna veneilimme Päijänteeltä Keiteleelle. Yhtenä aamuna lähdimme liikkeelle Laukaasta, oli aivan mielettömän tyyntä. Kaikki ympärillä näytti hiukan epätodelliselta, kuin olisimme leijuneet ilmassa: järvi ja taivas niin samaa väriä ja kaikki heijastui täydellisesti. Tässä kuvassa meillä on vauhtia yli 20 solmua, mutta tuntui kuin mikään ei olisi liikkunut.

järvellä

Advertisements

Single Post Navigation

2 thoughts on “Töihin. Siis päivätöihin.

  1. Onnea töiden aloittamiseen!
    Olen huomannut, että kun on virikkeellisessä ympäristössä (aka. koulu) ideoita tuntuu olevan koko ajan, mutta sitten, kun se loppuu… Ideoita on, mutta niitä ei synnyt samalla tavalla. Joutuu itse keksimään ”virikkeet”. Siksi kaipaankin kouluun. Opettajilla taitaa olla vähän erilaista tunneilla ja muutenkin, mutta virikettä sekin on! 😀

    • Kiitos! Eka päivä osoittautui aika stressaavaksi, kun on sata juttua levällään, mutta ihmiset olivat avuliaita ja muiden äikänopettajien porukka vaikutti oikein kivalta.

      Täytyy toivoa, että uudet kuviot herättävät uusia ideoitakin… On se totta, että työttömänä on vaikea pitää itseään aktiivisena ja ympäristöä virikkeellisenä. Kokoaikainen kirjailijakin joutuu kehittelemään virikkeet itse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: