Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Huhhuhhuh editointia!

Useimmiten kirjailijan elämä on tasapainoilua kahden maailman välissä. Sitä piipahtaa kässärissä ja palaa sitten ihmettelemään ulkomaailmaa. Joskus ajatukset harhailevat arjen keskellä tarinoihin niin, että keskittyminen herpaantuu, mutta ei pahasti. Osan päivästä olen täällä muiden ihmisten keskuudessa, osan paperilla olevien tyyppien keskuudessa.

Ja sitten on aikoja, jolloin vaaka kallistuu kokonaan toiseen suuntaan ja tasapainoilun tilalle tulee uppoutuminen. Niin kuin minulle tässä viimeisten parin viikon aikana.

Juuri nyt on meneillään varsin intensiivinen Mustien ruusujen maa 3:n editointi. Valtavia muutoksia kässäriin ei ole tekeillä, mutta niistä pienistä viilauksista ja pikkuisista yksityiskohtien säätämisestä kasaantuu kuitenkin aina jonkin verran hommaa… Ja tämä on taas sitä vaihetta, kun tekstiä joutuu lukemaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja…. Ja tämä on myös aikaavievää, ja olen tehnyt tämän parissa aika pitkiäkin päiviä. Editointivaiheessa työtahtini ilmeisesti kiihtyy, kun taas kirjoitusvaiheessa kirjoitan ehkä pari tuntia päivässä hiljalleen kasvatellen tekstiä, tasaisesti vähän kerrallaan. Editoinnissa iskee toisinaan jonkinlainen raivohulluus, sitä haluaa vain puskea eteenpäin ja saada hommaa tehdyksi. Annan mennä, luotan vaistoihin – ja katson sitten seuraavalla lukukerralla, miten homma toimii. Olen havainnut, että pieni paine tässä vaiheessa auttaa, kun motivaatiota tekstin pikkutarkkaan hiomiseen voi muuten olla vaikea löytää. Tällä kertaa paine muodostuu siitä, että ensi kuussa pitäisi aloittaa päivätyöt opettajana. Se on sitten taas tasapainoilun, ei uppoutumisen aikaa. Ja siispä juuri nyt on aika ottaa täydet tehot irti päättymäisillään olevasta apurahakaudesta!

Koko kesä tuntuu muutenkin olleen yhtä editointia. Alienistissa ilmestyneen novellin editoin alkukesästä (myöskin pitkälti raivohulluus-menetelmällä, mutta olen lopputulokseen ihan tyytyväinen). Yhteen kisanovelliin sain mainioita kommentteja ja ideoita esilukijoilta, ja se pitäisi nyt tuunata mahdollisimman hyväksi. Olen yhä kahden vaiheilla tietyistä ratkaisuista sen kanssa. Milloin on uusien tekstien aika??? Editoinnissa on paljon mukaviakin puolia (suurimpana se, että teksti on periaatteessa jo olemassa), mutta ei tämä mikään kaikkein luovin ja vapauttavin vaihe kirjoittamisesta ole. Lukeakaan ei oikein ehdi, kun aivotoiminta menee omien tekstien lukemiseen. Jossain edessäpäin häämöttää valmis kirja, VALMIS TRILOGIA, ja sitten kyllä täytyy laittaa jonkinlaiset juhlat pystyyn… Mutta ei vielä, ei ei ihan vielä.

Editointikesän parhaita puolia: olen siirtänyt työskentelyni yhä enemmän pihalle. Jos ulkotila ei olisi mahdollinen, siirtäisin läppärin vähintään toiseen huoneeseen välillä. Samassa kirjoitusnurkassa nyhvääminen alkaa oikeasti vähitellen ahdistaa, ja vaikkapa paikan muutos voi olla se ratkaiseva, pienenpieni piristys jonka avulla jaksaa taas editoida.

Tsemppiä vain kaikille muillekin, jotka editoinnin pyörteissä tällä hetkellä pyörivät.

 

Mainokset

Single Post Navigation

7 thoughts on “Huhhuhhuh editointia!

  1. Minä en yleensä koskaan editoi kesällä, se ei kuulu vuosirytmiini. Nyt olen kuitenkin joutunut niin tekemään ja se tuntuu kummalliselta. Tietokirjoja taas olen tottunut kirjoittamaan kesällä.

    Minusta editoinnissa ikävintä on se aivan loppuvaihe, kun on pakko lyödä kaikki lukkoon, ei voi olla enää niitä ”XXX lisää jotain tähän” -kohtia.

    • Joo, on hiukan ahdistavaa, kun pitää tehdä lopullisia päätöksiä asioista. Viimeisetkin yksityiskohdat olisi tarkistettava, viimeisetkin hiukan hämärät lauseet ja kököt dialoginpätkät muokattava… Ja kuitenkin lopulta aina jää JOTAIN, tuskin mistään tekstistä tulee koskaan ihan täydellistä. Lopulta lukijat määrittelevät, miten hyvin homma onnistui – ja joku inhoaa tekstissä sitä mikä toisen mielestä on kaikkein parasta, joten kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää. Jos edes onnistuisi miellyttämään itseään…

  2. Olen huomannut samankaltaisen ”raivokorjauksen”. Uppoudunkin äkkiä tarinaan ja ajattelen ”Vielä yksi päivä”, ja hups, monta tuntia kuluu. 😀 Luen myös samalla tavalla, etenkin iltaisin, kun pitäisi mennä nukkumaan.

    • Jotenkin, kun editointi on kesken, tulee sellainen inhottava keskeneräisyyden tunne. Haluaisi saada homman äkkiä tehtyä. Kässärin joutuu editointivaiheessa ikään kuin hajottamaan, purkamaan osiin ja kokoamaan uudelleen entistä paremmaksi… Ja tuo ”hajalla oleminen” on ärsyttävää. En osaa suhtautua editointiin aivan kylmän viileästi. 😀

      • Laitoit juuri sanoiksi fiilikseni, jota en osannut kuvailla!
        Ja kun lisää tarinaan palasia, on vaikea nähdä sopivatko ne siihen oikeasti, ennen seuraavaa lukukertaa. Äärimmäisen ärsyttävää! joudun nimittäin lähes koko ajan lisäilemään tapahtumia, koska niitä on liian vähän. 😀

  3. Ellu on said:

    Kovasti jo odotan kolmatta – ja viimeistä osaa (nyyh.) Ei millään malttaisi odottaa kun pääsee taas lukemaan trilogiaasi!

    • Oi, kiva kuulla. 🙂 Sieltä se on tulossa, vielä tämän vuoden puolella, mutta tarkkaa aikaa en osaa vielä sanoa..!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: