Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Muistoja toisenlaisesta kesästä

Tässä eräänä päivänä muistelin taas rakasta edesmennyttä pikkutammaani. Kesällä tulee ikävä hevosen tuoksua, köpöttelyä kesäisessä metsässä, hevosia laitumella, kaikkea sitä mitä hevosteluun ja kesään kuuluu… Nyttemmin, kun oman hevoseni lopetuksesta on kulunut puolitoista vuotta, hevostelu on jäänyt minulta täysin. Voin suoraan sanoa, että se on yksi juttu, jonka olen yksinkertaisesti uhrannut kirjoittamisen vuoksi. En ehkä tietoisena valintana, mutta vähitellen aikaa vain kului enemmän kirjallisiin touhuihin ja vähemmän ratsastukseen. Kun oman hevoseni jalat alkoivat olla siinä kunnossa, että se täytyi lopettaa, ei minulla ollut intoa hankkia jotakin uutta hevosta…

Hevosen omistaminen (saati sitten valmentautuminen ja kilpaileminen, hevosalalla työskentely tms.!) on todella sitovaa ja aikaavievää puuhaa. Tallilla meni helposti vähintään se muutama tunti päivässä, joka päivä, ympäri vuoden. Työssäkäyvälle ihmiselle tuo on periaatteessa kaikki se aika, mitä normaalisti jää vapaata aikaa harrastaa jotain… (Ja onhan hevosen pitäminen myös todella kallista. Minua auttoivat vanhemmat, opintolaina ja työssäkäynti opintojen ohessa. ”Villi opiskelijaelämä” jäi vähemmälle.) Ehkä jonain päivänä tilanne on taas toinen, mutta nyt on tuntunut siltä, että minulle kaikkein selkeintä on ollut lopettaa hevoshommat kokonaan ja keskittyä siihen mikä tällä hetkellä on vienyt minut mennessään.

Ja sitä paitsi. En vain osaa kuvitella itselleni uutta hevosta, en ainakaan ellei kohdalle sattuisi joku, joka vetäisi jalat alta… On vain ikävä sitä vanhaa. Vuonna 2001 eräs hevoskouluttaja sanoi minulle, että tämä on kyllä hieno herkkä tamma, tämän kanssa kun teet töitä, niin saat itsellesi todellisen ystävän.

Niin sain.

Se Viimeinen Kesä (kuvat Saila Perälä).

 

IMG_8659

 

IMG_8665_katri2

 

IMG_8653

 

Mainokset

Single Post Navigation

2 thoughts on “Muistoja toisenlaisesta kesästä

  1. Mulla kesti kauan päästä yli hevosteni myymisestä. Mutta niin oli pakko tehdä, ei ollut aikaa, rahaa eikä rahkeita enää. Kesti monta vuotta että toivuin ikävästä. Täällä Münchenissä olen päässyt ratsastamaan ihanalla Tina-tammalla (tosin viime kerrasta on puoli vuotta, mutta sitä ennen kävin reilun vuoden verran pari kertaa viikossa heppailemassa). Hevostelu on vain niin maailman parasta. Haluaisin joku päivä oman taas, mutta sitä päivää varmaan joudun odottelemaan vuosikausia. Ja kyllä – jos on oma hevonen, ei todellakaan voi kirjoittaa yhtä paljoa, etenkin jos joutuu käymään päivätöissä kaiken lisäksi…anyways ihanan näköinen tamma sulla on ollut 🙂

    • Niinpä, päivässä on vain 24 tuntia ja kaikkea ei elämässä yksinkertaisesti ehdi tehdä… En ole ratsastanut kertaakaan hevoseni lopetuksen jälkeen, käynyt vain muutaman kerran kaverin seurana tallilla. Ja siinä on oikeestaan tullut vaan vähän hölmö olo kun pyörii tallilla ”muuten vaan”. Oman hevosen kanssa oli erilaista, sillon sai touhuta kaikkea just niin kuin halusi… Mutta tosiaan, ehkä jonain päivänä vielä. Haaveilen myös että jonain päivänä ostaisin ihan pikkuvarsan ja opettaisin itse, mut se taitaa olla aika epätodennäköinen haave jo, etenkin kun olen nykyään tosi arka vieraiden ja villimpien hevosten kanssa. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: