Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Tulla kirjailijaksi vs. pysyä kirjailijana

Kaksi kirjaa julkaistu. Kolmas työn alla. Silti tuntuu hieman siltä, kuin olisin koko ajan kirjoittanut vain yhtä kirjaa, kun kyseessä on trilogia. Tulevaisuus on avoin, nyt on tilaa kirjoittaa jotain uutta. Mutta onnistunko? Olen kirjoittanut yhden kokonaisuuden, yhden tarinan. Heittäytyminen uuteen on suuri harppaus, jonkin uuden alku, ja kaikki on hyvin epävarmaa.

Samanaikaisesti olen yrittänyt muistella sitä, miltä tuntui silloin kun en ollut vielä julkaissut yhtään kirjaa. Silloin, kun haaveili oman kirjan julkaisemisesta. Oliko kaikki silloin helpompaa vai vaikeampaa? On pakko sanoa, että en enää ole varma. Uudet kokemukset ovat muuttaneet asioita jo niin paljon (ihan vain parissa vuodessa), että en täysin pysty muistamaan, miltä silloin tuntui. En enää aivan täysin pysty samaistumaan sellaisen kirjoittajan asemaan, joka ei ole julkaissut. Mutta en minä nyt sentään kaikkea ole unohtanut! Muistan ainakin, että silloin haaveilin kirjailijaksi tulemisesta. Siinä on tietty vivahde. En silloin osannut vielä ajatella pidemmälle. En ajatellut kirjailijana olemista tai pysymistä.

Seuratessani maailman menoa ja blogikirjoituksia ja omia tuntemuksiani olen yrittänyt miettiä sitä, miten pysytään kirjailijana. Miten osaisi asettaa tavoitteensa niin, että katsoisi jo ensimmäistä kirjaa pidemmälle? Osa esikoiskirjailijoista jää esikoiskirjailijoiksi. En tiedä kuinka suuri osa (onko tästä mitään varsinaista tilastoa missään?), mutta olen ymmärtänyt, että yllättävänkin moni. Eikä tässä välttämättä ole mitään pahaa! Voi olla, että osa näistä yhden kirjan kirjoittaneista on halunnutkin kirjoittaa vain yhden kirjan. Heillä on ollut yksi suuri tarina kerrottavanaan (kenties omaelämäkerrallinen..?), ja kun he ovat kirjoittaneet sen, he ovat siirtyneet muihin hommiin. Ei jokainen kirjan julkaissut haaveile loppuelämästä kirjailijana. Jotkuthan tulevatkin kirjailijoiksi puolivahingossa, kuten huippusuositun Neljäntienristeyksen kirjoittaja Tommi Kinnunen.

Silti on varmaan sellaisiakin esikoiskirjailijoita, jotka haluaisivat kirjoittaa lisää, mutta jostain syystä toista kirjaa ei koskaan tule. Ja kun mietin itseäni ja nykyistä tilannettani, niin ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, että ensimmäisen tarinan jälkeen syntyy uutta. Jokainen kirja pitää aloittaa tyhjästä, tehdä töitä monta vuotta, löytää kustantaja, editoida ym. ym. ym. Tämä on asia, jota en käsittänyt vielä silloin muutama vuosi sitten, kun tilanteeni oli toinen… Mutta nyt olen tätä miettinyt, ja olen listannut mielessäni muutamia asioita, jotka ehkä voisivat auttaa kirjailijana pysymisessä. En tiedä ovatko nämä oikeita vastauksia, eikä lista ole mitenkään kattava eikä missään järkevässä järjestyksessä. Mutta tässä siis jotain mielestäni nousseita ajatuksia…

Kyky tehdä useaa projektia yhtä aikaa. Nuorempana keskityin aina täysillä yhden jutun kirjoittamiseen, mutta nyt olen alkanut oppia pois tuosta tavasta. Kaikille kirjoittajille useiden projektien pyörittely rinnakkain ei tietysti sovi, mutta kannattaa sitä ainakin kokeilla. Ihanteellisesti tilanne voisi olla vaikka sellainen, että yksi teksti on kirjoitusvaiheessa, yksi editointivaiheessa, ja pari uutta ideaa vaanii taustalla, niin että seuraavia juttuja tulee vähän jo suunniteltua. Tällä tavoin on teoriassa mahdollista kirjoittaa tehokkaammin kuin jos kirjoittaa tiukasti vain yhtä projektia kerrallaan. Kun yksi ei etene ja toinen on kustantajalla odottamassa kommentteja, voi työstää kolmatta. Ja mikä tärkeintä, tässä on minusta se hyvä puoli, että jos yksi projekti niin sanotusti romahtaa, niin muut ovat vielä olemassa. Siis jos tekstille ei löydy kustantajaa, homma kaatuu ja kaikki menee päin !”%¤##:ä, niin ei tarvitse itse romahtaa täysin sen jutun mukana… On niitä muita, jotka kannattelevat. Toivottavasti.

Kyky sulkea kaikki muu ulkopuolelle. Kun tuossa edellisessä kohdassa tuli mainittua hylsyt ja kustantamisasiat, niin jatketaanpa lyhyesti siitä. Tässä parin vuoden aikana esikoiskirjani julkaisun jälkeen olen oppinut paljon kaikenlaista uutta kustannus- ja kirjamaailmasta. On ollut positiivisia juttuja (kuten apurahat) ja negatiivisia (ymmärrys siitä, miten tiukkaa jo julkaisseillakin kirjailijoilla on saada tekstejä läpi). Uutisissa ja blogeissa pohditaan kirja-alan huonoa tilaa, kaikki on vaikeaa, apurahoja on vaikea saada, kateus iskee, osa kirjoista saa huomiota ja osa ei, lukijapalaute vaihtelee, kriitikit riipaisevat… Jokaisella ihmisellä on oikeus huolehtia toimeentulostaan, niin myös kirjailijoilla, ja joskus varmaan jokaiselle tulee aikoja, jolloin murehtii esim. raha- ja aikahuolia ja tekee mieli valittaa kaikesta. MUTTA silloin kun kirjoittaa, luo omaa tarinaansa, kaikki tuo on suljettava pois. Kun kirjoitan, menen tarinan maailmaan ja unohdan ulkopuolisen todellisuuden niin hyvin kuin pystyn. Jos alkaa murehtia kirjoittamisen ulkopuolisia juttuja, jos yrittää miellyttää muita, ei silloin pysty vapaasti luomaan ja olemaan rehellinen itselleen… Siis kirjoittamaan juuri sitä omaa juttuaan.

Kunnianhimo, halu kehittyä. Miksi kirjoittajalla on tarve kirjoittaa? Ja vielä sen jälkeenkin, kun ensimmäinen kirja on julkaistu ja haave esikoiskirjasta on toteutunut? Uskoisin, että kirjoittamisen jatkumisessa tosi tärkeää on se, että halu kehittyä säilyy ensimmäisen kirjan jälkeen. Kunnianhimolla tarkoitan sellaista ”taiteellista” kunnianhimoa. Tunne siitä, että paras teksti on vielä kirjoittamatta! Että on varaa kehittyä, haluaa tehdä paremmin, tuntuu että paljon on jäänyt vielä sanomatta. Jos tämä fiilis joskus häviää, niin aika vaikea siitä on varmaan vääntäytyä kirjoittamaan uutta juttua. Eihän silloin ole mitään syytä kirjoittaa, ellei halua tehdä vielä entistä parempaa tarinaa, jos ei halua haastaa itseään kokeilemaan jotain uutta… Vai?

Itsensä tunteminen kirjoittajana. Kirjoitusohjeita tulee joka suunnasta, on oppaita, koulutuksia ym. Palautetta tulee esilukijoilta, valmiin kirjan lukijoilta ja kriitikoilta, ja palaute voi olla jopa täysin ristiriitaista. Minun on joskus ollut tosi vaikea löytää itseluottamusta ja uskoa omiin taitoihini, ja on välillä edelleen… Luulisin, että itsensä tunteminen on ensimmäinen askel kohti itseluottamusta, niin kirjoittamisessa kuin missä tahansa muussakin. Pitää siis tuntea omat vahvuutensa ja olla ylpeä niistä, ja samalla tunnistaa heikkoudet ja pyrkiä kehittymään. Pitää osata erottaa ohjeista ja palautteista itselle sopivat, opetella itselle sopivat tavat työskennellä, ja samalla kuitenkin haastaa itseään kokeilemaan vaihtoehtoisia tapoja. Kun tuntee vahvuutensa ja omat työskentelytapansa ja kuuntelee itseään, niin luulisin että kirjoittamisenkin pitäisi silloin sujua paremmin. Ja juuri tämä itsetuntemus karttuu kokemuksen myötä, kun kirjoittaa useamman romaanin ja sitten analysoi omaa kirjoitusprosessiaan. Sitten jo jatkossa suunnilleen tietää, miten oma prosessi menee (vaikka vaihtelulle ja muutoksille on aina annettava tilaa, jokainen tarina on omanlaisensa…).

Jatkuva ideoiden etsiminen, mielikuvituksen ruokkiminen. Tähän on mainioita ohjeita Jeff VanderMeerin Wonderbookissa, jota tällä hetkellä lueskelen. Tämä on tällä hetkellä minulle ehkä kaikkein keskeisin juttu. On helppo uppoutua yhteen pitkään tarinaan vuosikausiksi, mutta mites sitten, kun tarvitsisi uuden idean? Ratkaisu on elää koko ajan tuntosarvet pystyssä, ihmetellen maailmaa, katsellen ja kuulostellen. Säilyttäen lapsenmielisyytensä ja kyvyn leikkiä ja hullutella. Pahinta on jämähtää paikalleen tasaisen tappavaan arkeen, ilman että edes yrittää nähdä siinä arjessa jotain kiinnostavaa. Pitää antaa tilaa uusille ideoille pulpahdella pintaan, ihan milloin niitä huvittaa. Ja ihan tietoisesti voi ruokkia mielikuvitustaan jatkuvasti, vaikkapa musiikin, taiteen, matkustelun, luonnossa liikkumisen, ihmisten kanssa puhumisen avulla… Ja pitää käydä oman mukavuusalueensa ulkopuolella, ehdottomasti! Kirjoittaja tarvitsee uteliaisuutta, rohkeutta, liikkumista.

Kyky pitää kirjoittaminen ja muu elämä tasapainossa. Mitä se ”tasapaino” sitten milloinkin tarkoittaa, riippuu ihmisestä ja tilanteesta. Jokaisella ei ole uhrata aikaa kirjoittamiselle paljoa, mutta pääasia että jokin aika kuitenkin olisi, että jonkinlainen tasapaino löytyisi eikä koko ajan tarvitsisi ahdistua ajanpuutteesta. Jos aikaa kirjoittamiseen ei ole, mieti onko elämässäsi jotain, minkä voisit uhrata, jotta saisit kirjoittamiselle ajan. Itse taas olen viimeisen parin vuoden aikana tajunnut, kuinka tärkeää on nimenomaan pitää se MUU elämä kunnossa ja nauttia elämästä, perheen ja ystävien kanssa olemisesta… Vaikka olisi kuinka intohimo johonkin asiaan (olkoon sitten kirjoittamiseen, urheilulajiin, postimerkkien keräilyyn) niin intohimo ja pakkomielle ovat kaksi eri asiaa. Minusta ei siis kannata uhrata koko elämäänsä yhdelle asialle. Tällä ohjeella ei kenties pääse oman lajinsa maailmanmestariksi eikä maailman parhaaksi kirjailijaksi, mutta entäs sitten?

Advertisements

Single Post Navigation

10 thoughts on “Tulla kirjailijaksi vs. pysyä kirjailijana

  1. Mielenkiintoisia ajatuksia!

    Nuorena kirjoittajana tapasin ainakin itse tehdä kirjailijuudesta kovin myyttistä touhua, mutta eivät asiat taida loppupelissä niin kauheasti muuttua siitenkään, kun unelmansa saavuttaa. Tietenkin ulkoinen arvostus ja kustantamon tarjoamat voimavarat ovat erilaista ammattilaisella ja harrastajalla, sitä en sano. Muuten listalla on aika samanlaisia asioita kuin mieltäisin tarpeellisiksi kirjailijaksi tulemisessa.

    Halu kehittyä on minusta hyvä pointti. Uran ensimmäiset kirjat ovat varmasti erilaisia kuin myöhemmät teokset. Eivät välttämättä parempia, mutta erilaisia.

    • Niinpä, lopulta asiat eivät ekan julkaisun jälkeen kauheasti muutu (kirjoittaminen on yhä samaa työtä kuin ennenkin, yhtä helppoa/vaikeaa), mutta toisaalta JOKIN kyllä muuttuu… En osaa tarkalleen määritellä mikä, ehkä koska tämä muutos on sittenkin liian lähellä. 🙂

      Hyvä pointti, että listan asiat sinänsä toimivat yhtä hyvin kirjailijaksi tulemisessa kuin kirjailijana pysymisessä. Ehkä ne ovatkin ohjeita kirjoittajan elämään. Olipa sitten julkaisuja tai ei.

  2. Tuo ”kirjailijana pysyminen” on ajatus, jota olen itsekin pohtinut (vaikkei se vielä ajankohtaista olekaan). Koska tuntuu, että ideat loppuvat, tai että niitä on liian vähän, samaan aikaan kuitenkin tiedän tämän tunten olevan väärässä. Oma riittämättömyys on varmaan kaikille yhtä iso ongelma. Minuakin kiinnostaisi tietää, kuinka moni jää yhden kirjan kirjoittajaksi

    Tuo listasi oli osuva, etenkin halu kehitty, ideoiden jatkuva etsiminen ja elämän tasapaino ovat mielestäni tärkeitä kohtia. Tietenkin kaikki muukin on.

    Kommentissasi viittasit jonkin muuttumiseen, olisiko se se, että tiedät julkaisemisen olevan mahdollista, eikä vain päiväuni? Tai ehkä siinä on myös jotain muuta, mutta tuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen :>

    • Niin, tuo riittämättömyys on tosiaan tuttu tunne. Mm. tässä uusien ideoiden saamisessa. Kuitenkin, kun katsoo taaksepäin, voi nähdä kuinka monia tekstejä on jo saanut kirjoitettua, lyhyempiä ja pidempiä… Pitäisi siis todellakin muistaa iloita niistä. Ja kaikesta, mitä on saanut aikaiseksi. 🙂

      Joo, julkaiseminen tuntuu tosiaan todennäköisemmältä nykyään. Kirjoittaminen on periaatteessa samanlaista hommaa kuin ennenkin, mutta tilanne kirjoittamisen ympärillä on erilainen. Ehkä suhtaudun kirjoittamiseen myös hieman aiempaa vakavammin, tavoitteellisemmin ja ”ammattimaisemmin”… Toki aiemminkin suhtauduin tavoitteellisesti, koska tiesin haluavani julkaista, mutta ääh, jokin tässä kuitenkin on muuttunut. Kirjoittaminen ei ole enää harrastus vaan enemmänkin sivutyö.

  3. Minulta on julkaistu kolme romaania ja neljä tietokirjaa ja silti usein tuntuu, että en vieläkään ole oikea kirjailija. Tavallaan siis vaikeampaa kuin ennen koko touhun alkua…

    • On ilmeisesti aika yleistä tämä, että julkaisujenkin jälkeen on vaikea mieltää itseään ”oikeaksi kirjailijaksi”. Itse kun en enää ihan voi käyttää nimitystä esikoiskirjailija, olen sitten ajatellut olevani ”aloitteleva kirjailija” tai jotain sen tapaista. 😀

  4. PH on said:

    Eiköhän kirjoittaminen ole ennen kaikkea itsensä ja maailman hahmottamista. Jos kirjoittamalla hakee asemaansa muiden ihmisten joukossa, niin eksistentiaalinen ahistus on varmasti loputon, upottava suo.

    • Ehkä tämän ”aseman hakemisen” voisi lukea niiden asioiden joukkoon, jotka pitäisi sulkea pois kirjoittaessa. Ja tosiaan pitää muistaa, miksi oikeasti on alkanut kirjoittaa alun perinkin. Monella se on varmaan ollut halu ilmaista itseään, luontainen kiinnostus tarinoihin ja tarinankerrontaan… Jos kirjoittaa vääristä syistä, tuskinpa siitä mitään aitoa syntyy.

  5. Piti kommentoida tähän jo aiemmin, mutta se jostain syystä jäi. Mutta tämä oli hyvin kiinnostava kirjoitus! Ja kuten Vaarnakin sanoi, monet noista asioista pätevät myös kirjailijaksi tulemiseen.

    Minullakin oli nuorempana tapana mystifioida kirjailijuutta ja julkaisemista, ehkä myös kuvitella että julkaisulla olisi suurempi vaikutus kuin onkaan (tyyliin että sen jälkeen aina saisi kirjansa julkaistua jos ne eivät ihan huonoja ole). Se on yksi syy, miksi minusta tällaiset kirjailijoiden pitämät blogit ovat hieno juttu – meille vielä harrastajakirjoittajille tulee enemmän käsitystä kirjailijan todellisuudesta (ja tietysti niin tulee kaikille muillekin). Ja lisäksi huomaa, etteivät Oikeat Kirjailijat elä jossain muissa sfääreissä joita pelkät julkaisemattomat harrastajat eivät voi lähestyäkään. 😉

    • On tosiaan kiva, kun nykyään on kirjoittamis- ja kirjailijablogeja. Ehkä on paremmin saatavilla sellaista tietoa ja kokemuksia, joita ei ennen tätä some-aikaa juuri ollut? Esim. Alaston kirjailija -blogia tulee nykyään seurattua. Jotain hyvää tässä nettiajassa, vaikka joskus tuntuu että kaikki on jo liiaksikin siirtynyt tänne… 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: