Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Sanoja, sanoja, sanoja

Olipas varsin ilahduttavaa ja mukavaa huomata viikonloppuna uudessa Tähtivaeltajassa LKS:n arvostelu. Melko lyhyessä ja tiiviissä arviossa ehditään sanoa paljon olennaista kirjasta. Ja totta kai pääosin positiivinen arvio lämmittää mieltä. Kolmannen osan kirjoittamista ei ole enää paljoa jäljellä. Kun vain jostain löytäisi intoa ja erityisesti ROHKEUTTA kirjoittaa tarina loppuun. Oikeastaan koko kirjoittamisen ajan minua on vaivannut epäonnistumisen pelko ja jonkinlainen viivyttely ja välttely, ihan niin kuin tarkoituksella väistelisin lopun kirjoittamista. Koska loppu on niiiiiin tärkeä. Koska se on pyörinyt minulla mielessä enemmän tai vähemmän selkeinä mielikuvina jo niiiiiiin kauan. Nyt kun lopulta kirjoitan sen, tuleeko siitä sittenkään sellainen kuin olen kuvitellut?

No, näiden ahdistusten keskellä LKS:n arvio tosiaan piristi kovasti. Tässä se skannattuna, kuvasta klikkaamalla pitäisi näkyä isompana.

LKS-arvostelu

Kehut saavat minut edelleen hiukan hämmentymään ja häkeltymään. Mitäpä tähän voisi kommentoida? Kiitoskiitoskiitos.

Sana ”idea” ei tosiaan oikein sovi Dinjan maailmaan. Sananvalintojen syynääminen fantasiakirjassa on kyllä iso urakka, ja moni väärä valinta jää varmasti itseltänikin huomaamatta, vaikka tekstiä lukisi läpi moneen kertaan. Harmillista mutta totta. Tässäpä yksi sana, jonka voisi käydä läpi etsi-toiminnolla nykyisestä kässäristä. (Se on kyllä mainio keino etsiä tekstistä myös maneerina toistuvia sanoja!)

Kun kirjoittaa kuvitteelliseen maailmaan sijoittuvaa juttua, todella monet sanat meidän maailmastamme ja nykyajasta ovat kiellettyjen listalla. Eikä sitä oikeastaan osaa edes koko ajan kirjoittaessa tietoisesti miettiä. Pitkää tekstiä kirjoittaessa kai vähitellen uppoutuu juuri tämän tarinan maailmaan ja tämän tekstin tyyliin niin, että uskoo ja toivoo sopivan tyylin syntyvän ”automaattisesti”. Välillä mukaan kuitenkin eksyy anakronismeja.

Muistan miettineeni viime aikoina mm. maiseman värien kuvauksessa sellaisia sanoja kuin ”metallinhohtoinen” ja ”pastellinsävyinen”. Eipä taida Dinjan maailmassa olla metallinhohtoiseksi maalattuja autoja, ja tuo sana ”pastelli” on vähän siinä ja siinä… Yksi harmillinen asia toiseen maailmaan sijoittuvan fantasian kirjoittamisessa on se, että hyviä kirosanoja on vaikea löytää. Kaikenlaiset kiroukset ja manaukset pitää keksiä itse ja liittää siihen maailmaan, ja en tiedä onko vika vain minussa, mutta itse en oikein osaa keksiä hyviä. Ne kuulostavat aina jotenkin… naurettavilta. Ei sillä, että Mustien ruusujen maan tyyliin sopisikaan jatkuva kiroilu, mutta ai että kun joskus kirjoittaessa olisi kiva lätkäistä dialogiin vanha kunnon ”perkele” tai ”jumalauta”.

Kaikenlaisia kummallisia mielihaluja kirjoittaessa syntyykin.

Mainokset

Single Post Navigation

8 thoughts on “Sanoja, sanoja, sanoja

  1. PH on said:

    Ytimekäs arvostelu, josta en löytänyt kielteisiä sävyjä. Romaanin kirjoittaminen on hurjan suuri urakka. Väkistenkin siinä sokeutuu yksityiskohtiin, ja ehkä vähän suurempiinkin asioihin, jotka kaipaisivat hiomista. Siksipä kustannustoimittajaakin tarvitaan.

    Sana ”idea” on turhan moderni Dinjan maailmaan. ”Pastelli” taitaa taas olla lainasana latinasta/italiasta, joten ei ei… Metalli on hohtanut niin kauan kuin metallia on osattu valmistaa, mutta yleensä metallinhohtoisella viitataan tosiaankin maalipintoihin. Biologit myös käyttääpi usein kyseistä termiä kuvaamaan vaikkapa kovakuoriaisen tai linnun väritystä. Englannin kielessä on muuten huima määrä lainasanoja kreikasta ja etenkin latinasta (lähes 30 %), joista iso osa on jo toki vanhaa perua.

    Jaksamista ja inspiraatiota trilogian viimeisen osan viimeistelyyn!

    • Kiitos, niitä tarvitaan! Mutta kyllä se tästä. 🙂

      Joo tämä oli mielestäni kiva esimerkki siitä, ettei arvostelun aina tarvitse olla älyttömän pitkä ollakseen kuitenkin hyvä kuvaus kirjasta.

      Niinpä, ”pastelli” ei tosiaan oikein sovi… Perusajatus taitaa olla se, että on hyvä käyttää mahdollisimman vähän selviä lainasanoja tai sivistyssanoja. Jotain arkisempaa ja suomalaisemman kuuloista tilalle. Vaikka oikeastihan ”suomalaisen kuuloisista” myös suurin osa on lainoja eri ajoilta. Mutta siis, esimerkiksi tuollaiset selvästi latinasta tulevat sanat eivät sovi. Sanaa ”normaali” olen myös joskus miettinyt, että parempi olisi ”tavallinen”. Ja mitähän muuta. Kustannustoimittajaa tosiaan tarvitaan. 🙂

  2. PH on said:

    Niin joo kirosanat! Perkele, saatana yms. on niin kulttuurisidonnaisia asioita, jottei ne oikein välttämättä sovi kuvitteellisiin fantasiamaailmoihin omine uskontoineen. Helpon tylsä ratkaisu on vaikkapa ”kirota raskaasti” tai ”manata rumasti”.

    • Totta, jotenkin tuohon tyyliin kirosanat voisi kiertää. Jos ja kun keksii omia anoja, niin ne saattavat helposti sitten viedä jotenkin liikaakin huomiota dialogissa, kun haluaisi siihen vain jonkun yksinkertaisen kirosanan…

      • Olen törmännyt myös tuohon kirosanojen ongelmaan ensimmäisessä kässärissäni. En kyllä muista, miten sen kiersin. (mutta kyllä mielestäni sellaisia sanoja kuin ”pirskatti” tai vastaavaa voisi käyttää, jos ne sopivat hahmon ikään ja puhetapaan)

        Toinen on sanonnat ja niiden saaminen mitenkään kivoiksi.
        Maailmaa pyörittävät uskomukset ovat haastavia, mutta eivät sinänsä ongelmallisia.

        Ja täältäkin vielä jaksamista kässärin loppuun viemisessä! 🙂

      • Kiitos! Enää ei olisi paljoa jäljellä, kun vain kykenisin kirjoittamaan… 😛

        Niin se varmaan menee, että mitä huolellisemmin on suunnitellut ja rakentanut sen fantasiamaailman, sitä paremmin pystyy myös keksimään sanontoja ja ilmauksia juuri sen maailman uskomuksista. Mutta aina on parantamisen varaa tässäkin asiassa…

  3. Toisaalta kun kirjoitetaan mistä tahansa mielikuvitusmaailmasta, jossa todennäköisesti kaikki puhuvat jotain muuta kieltä kuin tällä planeetalla, on tarinan kirjoittamisessa käytettävä kieli aina jokseenkin keinotekoista. Ymmärrän sinänsä kritiikin tässä, sillä tyylin on tietysti hyvä tuntua jotenkin eheältä.

    Mikä silti estäisi kirjoittamaan fantasiatarinaa vaikka ihan tietoisen modernilla kiellellä? Kertojan ei välttämättä tarvitse elää samassa paikassa ja ajassa kuin tarinan. Esim. koska olen kiinnostunut itse joistakin itämaisista legendoista, päädyn välillä puhumaan niistä suullisesti jollekin tuttavalleni. En silloin suinkaan yritä muuttaa kieltäni jotenkin anakronistiseksi (enkä osaa tiibetiä kuin muutaman sanan) vaan kerron asian sillä kielellä, mitä itse käytän. Suullinen tarinankerronta on tietenkin vähän eri asia kuin kirjoittaminen, mutta se osoittaa, että kertojallakin on persoona, ja joskus sen tiedostaminen on mielenkiintoista.

    • ”Mikä silti estäisi kirjoittamaan fantasiatarinaa vaikka ihan tietoisen modernilla kiellellä?”

      Niin, ei kai mikään, jos vain maailma ja kieli sopivat yhteen ja tyyli pysyy yhtenäisenä. Tai jos haluaa käyttää hiukan erilaista kerrontaratkaisua.

      Ja tosiaan, kieli on näissä tapauksissa aina keinotekoista… Samaan tapaanhan suomalaisten kirjoittajien teksteissä, jotka sijoittuvat ulkomaille, saattaa olla tämäntyylisiä kohtia: ”’Mitäs nyt tehdään?’, Billy kysyi häneltä ranskaksi.” tms. Se, mitä kirjoittaja laittaa paperille, onkin aika kaukana siitä kielestä ja niistä sanoista, joita kohtauksessa ”oikeasti” käytetään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: