Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Opiskeluahdistus

Aiemmin taisin hehkuttaa sitä, miten hyvin olin saanut näitä opintoja tehtyä ennen joulua, itse asiassa olin silloin hyvinkin aikataulusta edellä. No, eihän tuo ilo tietenkään voinut loputtomiin kestää. Nyt minulla olisi enää pari kuukautta S2-opiskeluja jäljellä ja vain pari kurssia tehtävänä. Mutta kai sitten ihminen laiskistuu, kun kuvittelee että aikaa on eikä jäljellä ole kuin ”nämä pari pikku tehtävää”. Silloin asiat jäävätkin helpommin roikkumaan.

Olen saanut jonkinlaisen päivärytmin itselleni kehitettyä: aamulla kirjoitan, loppupäivän teen opiskelujuttuja. Tämä toimi hyvin niin kauan, kun ”opiskelujutut” sisälsivät taustateorian ja väitöskirjojen lukemista sekä muistiinpanojen tekemistä. Nyt olisi tarkoitus kirjoittaa essee, ja siitähän se ahdistus sitten syntyikin. Päähäni ei näköjään mahdu kahden eri asian kirjoittamista samana päivänä, mikä on sinänsä masentavaa kirjoittajan/kirjailijan uraa ajatellen. Haluaisin pystyä hyppäämään yhden tekstin maailmasta toiseen, viivähtämään Mustien ruusujen maassa hetken ja toisen jossain muualla. Miksei se voi toimia niin, sujuvasti ja sulavasti?

Tänään ja eilen olen kuitenkin saanut esseetä kirjoitettua. Pala kerrallaan eteenpäin. Onneksi olin tehnyt aika hyvät muistiinpanot, joihin merkitsin jopa tarkkaan lähdeviitteet & sivunumerot. Jotain olen sentään oppinut kaiken tämän opiskelun myötä.

Ehkä tämänhetkinen opiskelutehtävä ahdistaa siksi, että kyseessä on yksi ainoa, laajahko essee, joka tehdään itsenäisesti. Ei lähiopetusta, ei pieniä osatehtäviä, vain tämä 5 opintopisteen essee. Tällaiset ovat vaikeimpia. Mutta yritän käyttää aiempia kokemuksiani opiskelusta ja samoja strategioita kuin fiktiivisten juttujenkin kirjoittamisessa. Ei auta kuin keksiä itse itselleen ”osatavoitteet”, esim. jakaa essee lukuihin, joista jokaisen valmistuminen on sitten välietappi. Ja deadlinekin pitää asettaa itse. Ensimmäinen tavoite-deadline meni ohi niin että heilahti. Nyt koetan vain edetä vähän kerrallaan, kunnes teksti on kasassa. Ajattelen, että kyllä se valmistuu, niin kuin muutkin tekstit ovat valmistuneet. Ei tämä niin iso asia loppujen lopuksi ole. Mutta pienestäkin asiasta saa helposti kehitettyä itselleen ahdistuksen, minä ainakin…

Olisi niin paljon helpompaa rojahtaa sohvalle lukemaan tai lähteä koiravanhuksen kanssa lenkille. Mutta jos opiskeluista ei ota yhtään paineita, niin eivät kai ne silloin myöskään koskaan valmistu.

Advertisements

Single Post Navigation

4 thoughts on “Opiskeluahdistus

  1. Mä niin komppaan tätä. Gradu ei edisty. Ei. Edisty. En tiedä milloin haluaisin ja jaksaisin ja siirrän aina deadlineja eteenpäin.
    Mutta joo. Kyllä se siitä. Essee on vain etappi.

    • Auts, gradu on paha… Tsemppiä. Kyllä se vielä jonain päivänä valmistuu, ja se onkin sitten varmasti mahtava tunne.

  2. Tsemppiä opiskeluun! Esseiden raapustaminen on tuskaista, kun siinä pitää tosiaan vain saada yksinään aikaiseksi… Mutta ajattele sitä kuinka se sitten on ohi, ja sen jälkeen saa ottaa rauhallisemmin. 🙂 Tai en tiedä, aina tulee uusia deadlineja, mutta ainakin yksi juttu on pois alta.

    • Kiitos! Kyllä, aina tulee uusia deadlineja, ja sitten unohtaa iloita valmistuneista jutuista, kun miettii aina niitä tekemättömiä. Mutta ehkäpä tämä tästä etenee.. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: