Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Epämääräiselle joulutauolle

Nyt alkaa olla aika poistua hetkeksi blogimaailmasta. Tiedossa olisi joulunviettoa perheen kesken sekä laskettelureissua hyvässä seurassa. Pari vuotta sitten aloitin uuden, itselleni hyvinkin haasteellisen harrastuksen: lumilautailun. Saa nähdä, miten tällä kertaa pysyn pystyssä pitkän tauon jälkeen ja uskallanko tänä vuonna jo edetä enemmän kuin mateluvauhtia.

Jos jotain erityistä tulee mieleen, mahdollisesti kyllä päivitän blogia; mutta luultavasti on nyt muutama viikko hiljaisempaa. Facebook-sivulle varmaan tulee lyhyempiä päivityksiä tehtyä, joten tulkaahan sinne seurailemaan.

Kiitokset muuten Kirjainunelmia-blogiin Karnin labyrintin arviosta! Tällä kertaa kirja oli jättänyt hiukan hämmentävän jälkimaun. Toivottavasti toinen osa ei ainakaan lisää hämmennystä. On aina kiinnostavaa lukea, miten eri tavoin ihmiset ovat kokeneet kirjan.

Ei sitten muuta kuin oikein rentouttavaa ja tunnelmallista joulunaikaa kaikille! Ei kiirettä eikä jouluhössötystä, ellei siitä itse oikeasti nauti. Minusta tärkeää on löytää omanlainen tapa viettää joulua, tehdä sellaista mistä oikeasti itse pitää. Esimerkiksi lukea hyviä kirjoja. Syödä lempiherkkuja. Ja erityisesti antaa aikaa perheelle ja ystäville.

Palataan asiaan uudenvuoden jälkeen. 🙂

Advertisements

Single Post Navigation

2 thoughts on “Epämääräiselle joulutauolle

  1. Minä laskettelin joskus suksilla, mutta lautailua olen kokeillut vain pari kertaa, huonolla menestyksellä, en oikein pysynyt pystyssä. Ehkä joskus taas? Mutta lunta pitkin viilettäminen on kyllä mukavaa talvipuuhaa! Hyvää joulunodotusaikaa sinne! 🙂

    • kiitokset! Hyvin vaihtelevasti olen itse pysynyt pystyssä, kai jonkinlainen itsepäisyys on saanut jatkamaan toistaiseksi…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: