Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Epävarmuuden sukupolvi

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut sitä, miten tärkeää kirjailijalle on sietää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. Sitä, että kaikki on aina vaiheessa. Sitä, että ikinä ei tiedä, miten oma ura etenee vai eteneekö ollenkaan. Epävarmuus on läsnä kirjoittamisessa; kun kirjoittaa romaania, tekee töitä kenties vuosikausia tekstin eteen ilman mitään varmuutta lopputuloksesta. Tuleeko tekstistä kelvollinen? Julkaiseeko sitä kukaan, löytyykö sille lukijoita?

Epävarmuus korostuu siinä hetkessä, kun lähettää käsikirjoituksen kustantamoihin. Sinne meni, ja sitten odotellaan. Tai oikeastaan ei kannata jäädä odottelemaan, vaan parempi on saman tien jättää kyseinen kässäri taakse ja alkaa kirjoittaa jotain muuta. Hylkäyksen riski on niin suuri. MUTTA vaikka se kustannussopimus lopulta tipahtaisikin taivaasta, ei epävarmuus lopu siihen. E-ei, ei todellakaan. Okei, saa julkaistua yhden kirjan. Mutta julkaiseeko mitään ensi vuonna? Kymmenen vuoden päästä? Hienoja suunnitelmia voi toki tehdä: ”Missä kuvittelisit olevasi viiden vuoden päästä?” Mutta ne ovat vain kuvitelmia.

Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan taiteilijat kokevat työnsä henkisesti rasittavammaksi kuin työtätekevät suomalaiset keskimäärin. Kuitenkin taiteilijat myös sanovat olevansa onnellisia työssään. Ristiriitaista. Selitys löytyy ehkä asioista, jotka eivät varsinaisesti liity taiteen tekemiseen vaan kaikkeen sen ympärillä: ”Monia ei rasita taiteen tekeminen itsessään vaan työn reunailmiöt, kuten toimeentulo-ongelmat, alan epävarmuus, työn omaehtoisuus, laaja vastuu ja kova kilpailu.” Jep. Mutta kun tässä olen pohdiskellut epävarmutta ja kirjailijan uraa, tulin ajatelleeksi, että minun sukupolvenihan pitäisi sopia ja sopeutua tällaiseen työhön aivan täydellisesti. Mehän olemme muutenkin epävarmuuden sukupolvi.

Olen 28-vuotias maisteri. Ihan hyvillä papereilla valmistuin ja mielestäni hyvinkin kohtuullisessa ajassa. Päättäjillehän ei mikään kelpaa, pitäisi valmistua muutamassa vuodessa ja hypätä sitten saman tien monen vuosikymmenen uraputkeen. Olisipa työn saanti vain niin yksinkertaista! Minun pisin yhtäjaksoinen työsopimukseni on ollut viitisen kuukautta. Tällä hetkellä olen työtön ja koulutuksessa. Ei hajuakaan, mitä teen vaikkapa vuoden päästä.

Samanikäisistä tuttavistani jotkut opiskelevat, jotkut ovat pätkätöissä, työttömänä… Moni on tällä hetkellä kotona hoitamassa pieniä lapsia. Harva on vakituisessa työssä / virassa. Toki näitäkin on, mutta vähemmistönä. Kun tapaa tuttuja, joiden kanssa ei ole ihan tiiviisti tekemisissä, keskustelu usein alkaa kysymyksellä: ”Mitäs sä nyt teet?” Eli oletko töissä, oletko lähtenyt opiskelemaan jotain uutta… Tilanteet vaihtuvat usein. Tuntuu utopistiselta ajatella, että joidenkin meistä vanhemmat ovat tehneet vaikkapa 30 vuotta töitä samassa työpaikassa. Itse olen täysin sopeutunut ajatukseen, että teen varmaankin eripituisia opettajan sijaisuuksia siellä täällä, kunnes olen kiertänyt kaikki maakunnan koulut.

Joo, tiedän että tämä kuulostaa nyt aikamoiselta ruikuttamiselta. Tiedän, että minun sukupolveani voisi kutsua myös pullamössösukupolveksi, ja hyvästä syystä. Totta kai monet asiat ovat olleet meille helppoja. Meillä ei ole ollut mitään oikeita ongelmia, sotaa tai muuta. En voi sanoa mitään siitä, miten vaikeaa muilla on ollut. Puhun nyt vain omasta näkökulmastani. Monet asiat ovat hyvin!! Mutta tämä postaus ei liity niihin.

Voipi olla niinkin, että aiemmilla sukupolvilla vaikkapa se työttömäksi jääminen oli isompi takaisku kuin meillä. Me olemme tottuneet siihen, että asiat muuttuvat koko ajan, eikä työttömyyskään ole niin suuri häpeä kuin ennen. Epävarmuus on olotila, johon kumma kyllä tottuu. Kaksikymppisenä olin vielä hyvinkin suunnitelmallinen, kuvittelin tietäväni miten asiat etenevät, ja asioiden keskeneräisyys ahdisti minua.  Mutta tällaista tämä nyt on. Turha ahdistua, kun mitään ei kuitenkaan voi suunnitella varmaksi. Voi lähetellä työpaikkahakemuksia, apurahahakemuksia, kässäreitä, opiskelupaikkahakemuksia, työttömyysturva-anomuksia sinne tänne (ainakin tuen Itellaa omalta osaltani). Jospa joku tärppäisi. Ai ihanaa, kahden kuukauden sijaisuus uudesta koulusta, voi suuret kiitokset tästä, oi kuinka innoissani jälleen tutustun uuteen työympäristöön, kollegoihin ja 400 oppilaaseen! Tokihan jaksan toivoa, että juuri tämä sijaisuus poikisi minulle vakituisen viran. Se on aina mahdollista.

Vakavasti puhuen: eikö elämä ole loppujen lopuksi pelkkää epävarmuutta alusta loppuun asti? Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu huomenna. Milloin tahansa maailma voi romahtaa niin, voi tapahtua jotain sellaista, että sen jälkeen joku kirjan kirjoittaminen tuntuu maailman naurettavimmalta asialta ja ”urasuunnittelun” voi tunkea suoraan *******. Jos kerran kaikki on epävarmaa, miksi oikeastaan valitan? Eikä postaukseni otsikossa ole mitään järkeä. Kaikki tässä ollaan samassa suossa.

Sittenkin valivali-minäminä-pullamössösukupolvi…

Advertisements

Single Post Navigation

6 thoughts on “Epävarmuuden sukupolvi

  1. Olen myös miettinyt ihan samaa, että kestääkö sitä epävarmuutta, mikä (kirjailijan) työn mukana tulisi. Jos siihen ei liittäisi myös taloudellista epävarmuutta, niin vastaus olisi kyllä. Mutta jos joutuisi elämään kuten tällä hetkellä elän(hyvin pienellä), niin vastaus ei olisi läheskään niin varma. Ja se että on töitä/sopimus ei tarkoita, että vuoroja olisi riittävästi kattamaan pakolliset kulut.

    Olen itsekin lukenut monia artikkeleja siitä, kuinka luovissa ammateissa olevat ihmiset ovat ahdistuneimpia. Kesä- tai heinäkuun Trendi-lehdessä oli kiva artikkeli, jonka tärkein lause oli: ”Pidä hauskaa ja nauti!” Monet tuntuvat unohtavan tämän ahdistuessaan omasta luovasta työstään (koska on Pakko olla luova ja tehdä jotain uutta). Mielestäni tuo lause pitäisi kehystää ja laittaa seinälle! 😀

    • Totta, pitäisi muistaa nauttia! Ja jotenkin osata yhdistellä kirjoittaminen/kirjailijuus muuhun elämään ja niihin muihin töihin, joita toimeentulon vuoksi tarvitsee.

      Olen nähnyt/kuullut paljon sellaisia ohjeita, että jos haluaa jotain (vaikkapa kirjailijaksi), niin sitten pitää uhrata kaikki sitä varten ja tehdä töitä 100% vain sitä varten. Tyyliin ”if you want to be a writer, you need to eat, sleep and breathe writing”… Mutta onko tämä oikeasti näin, eikö tärkeää olisi tosiaan myös nauttia (muustakin) elämästä? Tietääkseni kirjailijoilla Suomessa on myös muutakin elämää kuin kirjoittaminen, ainakin jossain määrin. 😀

      • No niinpä. Mielestäni kirjoittamista on täysin mahdollista tehdä töiden rinnalla (tai jopa töissä, jos on sellainen työ). Ainakin aluksi, jos tekstiä alkaa vain tulla koko ajan enemmän ja enemmän, niin sitten mikä ettei, joku kirjoittamisvapaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että muu elämä& työt stimuloivat kirjoittamista positiivisella tavalla. (Toki negatiivisellakin, jos ei ole ikinä aikaa kirjoittaa. Tosin usein sekin on aika paljon itsestä kiinni. Ei aina.)
        Suomessa tosiaan aika harva pystyy elämään kirjoista saamillaan tuloilla. Apurahoilla varmaan aika moni.

      • Joo olen ymmärtänyt, että elantoa räävitään kasaan hiukan sieltä täältä, kirjojen myynnistä, apurahoista, toimittajan/opettajan töistä, esiintymiskeikoista…

  2. Pekka H on said:

    On toisessa ääripäässä virkamieskirjailijoita ja sitten jopa niitä, jotka mielihyvin luopuu hyvinpalkatusta ja vakituisesta työpaikastaan, jotta vois keskittyä enemmän siihen mistä eniten tykkääpi. Ääripäissään siis pullamössöjä ja masokistista hc-väkeä : ) No joo, meijän yhteiskunnassa irtiottojen ei yleensä pitäs olla sietämättömän raskaita.

    • On hienoa ja vaatii rohkeutta, että tekee tuollaisen valinnan ja päättää tosiaan tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa. Onneksi nyky-yhteiskunnassa on tosiaan mahdollisuus tehdä näitä valintoja — ja tarvittaessa palata ehkä takaisin entiseen työhön, jos myöhemmin tuntuukin siltä.

      Ääripäitä löytyy, ja sitten vielä kaikkea niiden väliltä. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: