Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Rytmi tarttuu

Toisinaan kuulee tai näkee nettipalstoilla ajatuksia tyyliin ”en voi lukea muiden kirjoja, koska niistä tulee vaikutteita omaan tekstiini” tai muita vastaavia perusteluja. Aika harvoin tällaiseen törmää — suurin osa kirjoittajista varmasti myös lukee itse. Mutta olen joskus sellaisenkin mielipiteen nähnyt, että kirjoittaja ei halua lukea muita tekstejä, koska pelkää esimerkiksi törmäävänsä jossain kirjasssa samantapaiseen ideaan kuin hänen omansa, ja tästä voi sitten masentua. Onkohan tämäntapaisissa peloissa mitään perää?

Faktahan on se, että kukaan ei kirjoita mitään tekstiä tyhjiössä. Jotta pystyisi kirjoittamaan jotain, on väkisinkin saanut vaikutteita edes jostain. Minusta on ihan itsestäänselvä homma, että jos haluaa kirjailijaksi, täytyy myös tietää, mitä kirjallisuudessa on aiemmin tehty ja vähän sitäkin, mitä tehdään tällä hetkellä. Ja samoin täytyisi tietää jotain oman genren historiasta ja nykytilasta. Ja itse uskon siihen, että mitä enemmän ja monipuolisemmin lukee, sitä vähemmän esimerkiksi tietyn kirjan tai kirjailijan tyyli vaikuttaa omaan tekstiin. Silloin se vaikutus, mikä omiin teksteihin siirtyy, on peräisin kaikista luetuista kirjoista, eikä mistään erityisesti. Kymmenistä, sadoista, tuhansista lukukokemuksista.

Mutta joskus, jos lukukokemus on tarpeeksi vahva ja kirjan tyylissä on jotain tarpeeksi omaperäistä, niin saattaa siitä kyllä jotain tarttua omaan kirjoittamiseenkin. Ainakin hetkellisesti. Huomasin tämän, kun luin juuri Tiina Raevaaran Hukkajoen. Pidin kovasti kirjan kielenkäytöstä, ja luin kirjan melko nopeasti, uppouduin siihen muutamaksi päiväksi. Samaan aikaan kirjoitin uutta lukua romaaniin. Yhtäkkiä huomasin, että kappas vain, kirjan kielestä oli tarttunut jotain omaan tekstiini. Aloin kirjoittaa asteen verran rönsyilevämmin, kuvailevammin, hiukan erilaisia virkerakenteita. Rytmi tarttui.

En usko, että tämä on kovin vakavaa. Omaa tekstiäni muokkaan kuitenkin vielä moneen kertaan, joten voin karsia sieltä tämän kauhistuttavan vaarallisen vieraan vaikutuksen. Ja uskon, että vaikutus jää tilapäiseksi. Seuraavaksi luen jotain ihan muuta. Mutta tulin kuitenkin ajatelleeksi, että joissain tapauksissa vaikutteita muista teksteistä voi tulla, ainakin vähän. Ehkei sittenkään olisi niin järjetön ajatus, että oma kirjoittaminen ja lukeminen pitäisi joskus tiukemmin erotella toisistaan? Siis jos minulla on meneillään intensiivinen kirjoittamisjakso, en samaan aikaan lukisi intensiivisesti jotain toista kirjaa. Onko kirjoittajilla tapana rytmittää toimintaansa niin, että välillä kirjoittaa omia juttujaan keskittyneesti, välillä taas uppoutuu lukemaan muiden tekstejä?

Ehkä yksittäiset teokset ja kirjailijat vaikuttavat omaan tyyliin erityisesti kirjoittajan uran alkuvaiheessa. Silloin, kun on vielä nuori ja alkaa vaikkapa fanittaa jotain tiettyä juttua ja matkimaan sitä. Näkisin, että tällainen matkiminenkin on ihan luonnollinen ja hyödyllinenkin osa kirjoittajaksi kasvamista. Matkimalla tietyn kirjailijan tyyliä voi tavallaan testata, miltä tuntuu rakentaa tietynlainen tarina tietynlaisella kielellä; saa edes jonkinlaisen mallin tarinan rakentamiseen. Myöhemmin, jos kirjoittaminen alkaa kiinnostaa nimenomaan oman tuotoksen tekemisenä eikä fanittamisena, tuollaiset vaikutukset karsiutuvat pois.  Ja jos sitten tosissaan haluaa kehittää itseään kirjoittajana, kannatan juuri monipuolisuutta: klassikoita, uutuuksia, eri genrejä, runoja… Ja myös kaikkea muuta kuin kaunokirjallisuutta.

Mutta kenties on vähän hölmöä puhua näin ”itsensä kehittämisestä” ja kirjojen valinnasta sen mukaan. Kai me kirjoittajat luemme kirjoja ihan vain sen takia, että olemme kiinnostuneita kirjallisuudesta ja nautimme lukemisesta? Innostus lukemiseen ja kirjoittamiseen menee niin käsi kädessä. Ja innostus tiettyyn genreen on yleensä myös aika laajaa, niin että fantasian harrastaja saattaa vaikka lukea ja kirjoittaa fantasiaa, katsoa leffoja, pelata pelejä… Ihan vain sen takia, että se on kivaa! Ehkä on vähän hassua ajatella, että tässä nyt luen jotakin kirjaa sen takia, että ”opiskelen kirjailijaksi”? Mutta joskus se voi olla sellaista opiskeluakin, ainakin osittain.

Kielen valinta on sitten toinen juttu. Fantasian ja scifin lukijoista moni lukee paljon englanniksi, ihan jo senkin vuoksi, ettei läheskään kaikkea ole suomeksi saatavilla. Jos haluaa kehittää omaa tekstiään, minusta pitäisi lukea ehdottomasti eniten sillä kielellä, jolla itsekin haluaa kirjoittaa. Sehän voi olla suomi tai englanti tai vaikka molemmat. Itse nostan hattua niille, jotka kirjoittavat jollain muulla kuin äidinkielellään. Sellainen harjoittelu ja toisen kielen omaksuminen kirjoituskieleksi on varmasti valtava urakka. Muuten, uusimmassa Kosmoskynässä näytti olevan juttua englanniksi kirjoittamisesta.

Itse kirjoitan vain suomeksi ja koen, että hyvällä suomen kielellä kirjoitetun kirjallisuuden lukeminen on todella tärkeää. Enemmän kuin tärkeää, oikeastaan elinehto ja lähtökohta omalle tekstille. Suomeksi käännetyt tekstitkin ovat useimmiten laadukkaita, mutta kaikkein paras olisi lukea kotimaista, alun perin suomeksi kirjoitettua kirjallisuutta. Kuten vaikkapa Tiina Raevaaraa. Anteeksi vain, jos joku on eri mieltä, mutta minusta pelkästään vieraskielisten tai käännettyjen tekstien lukeminen ei riitä.

Kai se on myönnettävä, että kaikki luettu kyllä vaikuttaa omaankin tekstiin. Ei ehkä kovin suoraan ja selkeästi, mutta kuitenkin. Kaiken luetun kokonaisvaikutus näkyy. Sanotaan, että nykyään esim. kotimaisissa romaaneissa näkyy elokuvien vaikutus, teksteihin on tullut elokuvamaista kerrontaa. En tiedä, onko tämä hirmuisen vakava juttu. Ehkä se vain kertoo siitä, että ympäröivä todellisuus näkyy kirjallisuudessa. Ei suomalainen kirjallisuuskaan voi ikuisiksi ajoiksi jäädä siihen, mitä se oli sata vuotta sitten.

Advertisements

Single Post Navigation

10 thoughts on “Rytmi tarttuu

  1. Tulee mieleen yksi näkökulma, jota en kuule sanottavan usein. Joillekin kirjailijoille olisi hyvästä, jos he vaivautuisivat lukemaan enemmän tietokirjallisuutta, joka käsittelee jotain muuta kuin kieltä ja kirjallisuutta itsessään. Olen huomannut, että ne teokset, jotka jäävät pidemmäksi aikaa mieleeni, ovat sisällöllisesti hyvin vahvoja. Niissä näkyy, että kirjailija on jaksanut tosissaan perehtyä käsittelemäänsä aihealueeseen. Esimerkki tällaisesta teoksesta on esimerkiksi Neal Stephensonin Cryptonomicon, jonka sujuvan tarinankerronnan lomasta oppii kaikenlaista tietotekniikan varhaishistoriasta 2. maailmansodan aikaan, Filippiineistä ja erilaisista salausmenetelmistä. Cryptonomicon saattaa ehkä jotkut pelottaa pois, mutta kaltaiselleni matematiikkanörtille se oli suoranaista nektaria.

    • Erittäin hyvä pointti. Ja tunsin heti jonkinlaisen omatunnon vihlaisun, koska itse luen häpeällisen vähän tietokirjallisuutta! Mutta näinhän se on. Ei siinä hienoinkaan kielenkäyttö auta, jos teoksessa ei ole mitään sisältöä. Kunnollisen taustatyön tekeminen vaatii kirjailijalta varmasti paljon innostusta aiheeseen, pitää olla oikeasti kiinnostunut siitä asiasta, että viitsii taustatyön tehdä… Joku innostuu matematiikasta ja tietotekniikasta, joku jostain ihan muusta.

      • Täytyy tunnustaa, että minä puolestani luen turhan vähän kaunokirjallisuutta, koska löydän ihan liikaa mielenkiintoisia tietokirjoja. Eipä sitä tasapainoa oikein edes löytämällä löydy. Siitä tosin voi olla varma, että sitten, kun hautaan kuopataan, on edelleen jäänyt kirjoja lukematta. 😀

      • No se on ihan varma juttu, ja toisaalta, ehkei tämä ole niin vaarallista. 😀 Jokainen lukee tavallaan. Olin keskiviikkona kuuntelemassa Johanna Sinisaloa, joka kertoi kirjoittamisensa ohessa lukevansa enimmäkseen tietokirjoja taustatyötä varten — ei niinkään paljoa kaunokirjallisuutta. Jos Sinisalo tekee näin, se ei voi olla kovin väärin…

  2. Hyvää pohdintaa. Minusta ei ole mitään pahaa siinä, että ihailemiltaan ja loistavina pitämiltään kirjoittajilta tarttuu jotakin mukaan. Kirjailijat ovat joka tapauksessa ideoiden ja tunnelmien kärpäspapereita. Oma tyyli ja tapa kuitenkin syntyy kaikesta siitä, mitä näkee ja kokee, ei ainoastaan yhdestä tai kahdesta vaikutteesta, vaikka ne olisivat kuinka voimakkaita.

    • Niinpä. Eivätkä kirjat tosiaan ole ainoita vaikutteita, vaan kirjoittajahan saa vaikutteita kaikkialta ympäriltään, elämästä, muusta taiteesta… Kirjat vain ovat minusta niin mahtavia siinä, miten omalta kotisohvalta voi päästä eläytymään muiden ihmisten elämiin ja muihin maailmoihin. Saattaa joskus jopa oikea elämä unohtua. 😀

  3. Pekka H on said:

    Jokainen kirja ja kirjailija on osa pitkää kulttuurijatkumoa, joten vaikutteilta ei voi välttyä. Eikä vaikutteiden ottamista tarvitse mitenkään salailla. Olen kirjoitellut viime aikoina novelleja, joista näkyy hyvin selvästi ja avoimesti kirjallisuus, jotka ovat olleet innoittajina. Tietokirjallisuus ja tieteellinen kirjoittaminen ovat olleet mullekin tärkeitä juttuja. Musiikki vaikuttaa paljon kirjoittamiseeni, kuten tietysti myös omakohtaiset kokemukset ja sukujuuret. Lukuisista sekä kriitikkoja että suurta yleisöä viehättävistä elokuvista olen oppinut itselleni sopivaa kirjoittamisen rytmiä. Siis nopeasti etenevää ja tiivistä kerrontaa.

    • Niinpä… Intertekstuaalisuutta. Ja se on tapa luoda loputtomasti jotain uutta: ammennetaan vanhasta ja kehitellään siitä jotain omaa. Itse voisin hyödyntää erilaisia lähteitä kirjoittamisessani paljon nykyistä monipuolisemminkin.

  4. Itse en ole koskaan oikein tajunnut sitä ajatusta, että välttäisin lukemasta jotta en saisi vaikutteita. Tuleehan niitä vaikutteita mistä tahansa, joten parempi tosiaan, että on runsaasti erilaisia vaikutteita, jolloin ne kaikki muhivat sellaisessa kirjallisessa kompostissa juuri omanlaisekseen mullaksi, eikä kirjoittaja kopioi vain suoraan sitä ainoaa kirjaa jonka on joskus lukenut, tai äitiään tai pomoaan tai katsomiaan TV-sarjoja. 😛 Ja kun minä nyt vain tykkään lukemisesta, niin en keksi mitään hyvää syytä vältellä sitä. 😉

    Mutta joskus tosiaan jostain hyvin vahvasta tyylistä voi tarttua jotain erityisen paljon, ja silloin varmaan kannattaa huolehtia että lukee monenlaista, jolloin ne vaikutteet tasoittuvat. Ja tosiaan joskus voi vaikutteita tietoisesti etsiäkin. Itse kirjoitan paljon mm. historiallista ja silloin haluan kielen kuulostavan sen aikakauden henkiseltä jota kirjoitan (ahdistun itse historiallisesta fiktiosta joka kuulostaa liian nykyaikaiselta ja vilisee sanoja jotka eivät istu siihen aikakauteen), ja siihen vanhojen romaanien lukemisesta on paljon apua, ainakin minun mielestäni. 🙂 (Tai ehkä kirjoitan historiallista koska muutenkin tykkään vanhanaikaisesta tyylistä… Mene ja tiedä.)

  5. Hyviä pointteja. Näin se varmaan on, mitä enemmän erilaisia vaikutteita, sen parempi. Ja ylipäätään just se, että itse tiedostaa saavansa näitä vaikutteita ja tietoisesti hyödyntääkin eri lähteitä — eikä niin, että ikään kuin vahingossa kopioi jonkun juttua.

    Kiinnostava tuo esimerkki historiallisesta fiktiosta ja kielen kehittämisestä. Tosiaan, minkä tahansa erityisen tyylin omaksuminen vaatii varmaan aika paljonkin lukemista juuri sillä tyylillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: