Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Kiire, pysäytys

Toisinaan pieni stressi tekee hyvää. Se saa minut vauhtiin, energiseksi. Mutta oikeastaan tässä kuluvan vuoden aikana olen tajunnut, kuinka tärkeää on myös pysähtyä välillä. Hengähtää ja katsoa ympärilleen. Sen unohtaa, kun haluaa saada paljon aikaiseksi. Kai se sitten on suorittamista… Mutt jos välillä suoritankin, onko se niin paha asia? Jos kuitenkin nauttii siitä mitä saa aikaiseksi, ja voi olla ylpeä lopputuloksista?

Tämä viikko oli epätavallisen kiireinen. Tein sijaisuuksia kahdessakin eri koulussa. Keskiviikkona kävin Petäjävedellä pienessä tapahtumassa lukemassa otteita Karnin labyrintista. Tapahtumassa esitettiin Keski-Suomen Kirjailijoiden Opettajatar-runomatka, eräänlainen runoista koottu ”näytelmä” tai esitys. Esitys oli hämmentävä ja vangitseva. Kaksi esiintyjää lukee tekstejä, joita kirjoittamassa on ollut joukko kirjailijoita. Syntyy erikoinen, yllättävä ja moniääninen tarina. Opettajatarta on esitetty ilmeisesti tänä vuonna jo monta kertaa eri yhteyksissä, mutta jos asia kiinnostaa, kannattaa seurata Keski-Suomen Kirjailijatalon sivuja. Minun epämääräisiä kommenttejani selkeämpi selostus esityksestä löytyy vaikkapa Keskisuomalaisen arvostelusta.

 

Ja sitten, viikon muun tohinan ohessa olen käynyt läpi Mustien ruusujen maa 2:n taittoa! Laulu kadonneesta saaresta alkaa piakkoin olla valmis. Ja sitä mukaa ajatukseni ovat siirtyneet yhä tiiviimmin kolmanteen osaan. Nyt tuntuu vapauttavalta päästä kirjoittamaan viimeistä osaa. Aah. Joskus aiemmin vertasin 2. ja 3. osien suunnittelua valtavan sekasotkuisen lankavyyhden selvittelyyn. No, nytkin selvittelen näitä solmussa olevia piuhoja, mutta nyt ikään kuin näen jo niiden pään: ihan kuin selvittelisi järkyttävää johtokasaa mutta näkisi kuitenkin seinän ja pistorasiat, joihin johdot loppuvat… Ja tarvitsee vain päästä sinne seinälle asti. Onneksi kuulun siihen sukupolveen, joka on saanut lapsena runsaasti harjoitusta selvitellessään vanhojen Nintendojen ohjaimien johtoja.

Nyt kun tästä viikosta selvisin, edessä on taas hiukan pysähtymistä ja jos ei nyt kiiretöntä aikaa, niin ainakin aikaa keskittyä paremmin tiettyihin asioihin. Ensi maanantaista lähtien olen virallisesti ”koulutuksessa” ja keskityn opiskeluun. Siinä se. Ei huitelua sijaishommiin sinne tänne ja töitä pari päivää silloin tällöin, vaan rehellisesti opiskelua. Ja siinä ohessa kirjoittamista ajatuksella ”ei se nopeus vaan se laatu”. Tässäpä hyvin yksinkertainen suunnitelma loppuvuodelle. Selkeää, eikö?

Katsotaan sitten, mitä todellisuudessa tapahtuu.

 

Advertisements

Single Post Navigation

7 thoughts on “Kiire, pysäytys

  1. Kirjoitat asiaa. 🙂 Pieni stressi tekee välillä hyvää, se saa tekemään asioita, mutta jos se menee yli, se enemmänkin haittaa. Siksi on hyvä hengähtää välillä. Hienoa kuulla, että kirjasi on noin hyvässä vaiheessa! ”Nopeus, ei laatu” on minusta paras periaate.

    • Niin — on kyllä totta, että nopeasti kirjoittaminen voi olla toimiva periaate. Voi saada tekstiä aikaiseksi, ilman että liikaa nostaa rimaa korkealle ja jahkailee. Ei tosiaankaan ole hyvä jäädä odottamaan sitä täydellistä kirjoitushetkeä, kun sitä ei kuitenkaan koskaan tule…

      Mutta ehkä siksi sanon nyt itselleni ”ei se nopeus vaan se laatu”, että haluan hillitä omaa kärsimättömyyttäni. Haluan myös aikaa suunnitella ja kypsytellä asioita.

      Tosiaan, jossain kohtaa stressi menee yli, niin ettei pysty enää tekemään hommia kunnolla, ei ainakaan luovaa toimintaa. 😛

      • Apua, mitä olen kirjoittanut! Laatu eikä nopeus, sitä periaatetta minun piti kannattaa, eikä suinkaan toisin päin, vaikka joskus kyllä on hyvä idea antaa mennä ja vain suoltaa tekstiä… olipas nolo kirjoitusvirhe. 🙂 Olen itse hidas kirjoittamaan, mutta esim. nanowrimossa ei voi ainakaan jäädä pähkäilemään. Ja se on totta, että parasta kirjoitushetkeä ei voi aina jäädä vain odottamaan.

      • Heh, no mä itse asiassa vähän epäilinkin, että olikohan tuossa kirjoitusvirhe — mutta sitten aloin miettiä, että no toisaalta, voisihan noinkin ajatella. 😀 Nanowrimo on kyllä sellainen, että pitäisi joskus repäistä ja kokeilla, en ole koskaan edes yrittänyt.

  2. Jep, pieni stressi on hyvä. Se on kuin kipinä, joka saa jatkamaan.
    Nyt kun sanoit sen ääneen, minäkin suoritan koko ajan, mutta nautin siitä. Jos en tee mitään pitkään aikaan (vaikka kahteen päivään) alan tulla hulluksi. Sanan mitään kuuluu kirjoittaminen, lukeminen ja kaikki se, mikä ei vaadi liikkumista.

    Hienoa kuulla, että johdot alkavat avautua solmuistaan! ^^

    Todellisuudessa sinulle tulee ikävä kiirettä 😀 No ei, en tiedä, mutta minulle ainakin tulisi, jos pysähtyminen kestää liian kauan.

    • Niin siinä yleensä käy, että kiirettä tulee kuitenkin hiukan ikävä. Tai sitten käy niin, että tekemistä kummasti kasaantuu, vaikka ensin kuvittelee ettei olisi juuri mitään… Mutta kyllä se tästä. Tasapainon löytäminen on yllättävän vaikeaa, ellei mahdotonta!

      • Heh. Aivan. Ja tajusin äsken töissä, että jos on koko ajan kiire, ei välttämättä ehdi stressata sitä, että on kiire. 😀
        Aivan. Etenkin nykyään se on lähes mahdotonta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: