Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Ideoinnin vaikeus

Olen tässä vähitellen tajunnut, että ideointi ei ole vahvuuteni. Voi kuinka onkin mukavaa oppia lisää itsestään kirjoittajana ja tajuta tällainen tosiasia. Onko minussa jotain vikaa, kun niitä kirjoitusideoita ei putkahtele mieleen kymmenen minuutin välein, tyyliin aina kun olen ripustamassa pyykkiä kuivamaan, pälkähtää päähän jokin uusi idea?

Tuotteliaalle kirjoittajalle on varmasti avuksi, jos ideoita tulee ja paljon. Niistähän voi sitten valita parhaat ja lähteä työstämään. Vai tuleeko siitäkin ongelma, jos ideoita on liikaa – valinnan vaikeus? Sekin on hyvä muistaa, että pelkkä idea tai alkukuva on vielä kaukana valmiista tekstistä. Ideoista ei ole iloa, jos niitä ei saa työstettyä pidemmälle ja vietyä loppuun asti.

Mutta tosiaan, kun mietin itseäni ja kirjoitustapojani, en tosiaankaan ole mikään ideasampo. Tulee minulle kyllä ideoita novelleihin ja uusiin romaaneihinkin, mutta ei mitenkään usein. Jos sitten keksin jonkin idean, saan olla tästä hyvin onnellinen, ja todennäköisesti myös käytän kyseisen idean ja väsään siitä novellin. Kun ideoita ei tule valittavaksi asti, pitää hyödyntää kaikki. Olen myös harrastanut paljon vanhojen ideoiden ja julkaisemattomien, ns. epäonnistuneiden tekstien kierrätystä. Jos jokin teksti ei ole toiminut tai jokin suunnitelma on jäänyt toteuttamatta, olen napsinut siitä paloja johonkin uuteen juttuun.

Ehkä trilogian kirjoittaminen sittenkin sopii minulle. Hitto, eihän tarvita kuin yksi ainoa alkuidea, ja töitä riittää vuosikausiksi.

Usein tarvitsen jonkin alkusysäyksen tai raamit idean syntymiselle. Esimerkiksi kirjoituskilpailussa annettu teema toimii näin. Tänä vuonna minulta on syntynyt teksti kilpailun teemalla ”vastavoimat” sekä novelliantologian teemalla ”okkulttinen etsivätarina”. Täysin vapaasta aiheesta on siis vaikeampi kirjoittaa kuin valmiiksi rajatusta. No, tämän ilmiön näkee tietysti jo kouluopetuksessakin. Teeman tai aiheen ohella minua on auttanut se, että olen kirjoittanut joitakin novelleja, jotka sijoittuvat samaan fantasiamaailmaan (Talvilaakso/Kesäsaaret, jonne Mustien ruusujen maakin sijoittuu. Ja lisäksi minulla on olemassa varsin keskeneräinen ”aavikkomaailma”). Silloin voi aina päästä alkuun miettimällä, ”mitä voisi tapahtua tässä maailmassa”. Minkä uuden puolen pystyisin ehkä näyttämään tästä maailmasta novellissani? Maailmakin antaa siis raamit.

Minulle sopii hyvin sellainen työskentelytapa, että vaikkapa yksi teksti on ideointivaiheessa, yksi kirjoitusvaiheessa ja yksi editointivaiheessa. Silloin se ideointikin etenee, hitaasti mutta varmasti, kypsytellen, muun toiminnan ohessa. Mutta  viime aikoina minulla on ollut ideoitavana sekä Mustien ruusujen maa 3 että uusia novelleja. Tuossa oli lyhyt hetki, kun minulla ei ollut mitään oikeasti kirjoitusvaiheessa. Ei, ei… Tuo ei vain toimi. Voin ideoida yhtä juttua kerrallaan, mutta jos päässä pyörii monta eikä tiedä mistä aloittaisi, siitä ei seuraa mitään hyvää. Ja lisäksi tuntuu siltä, että minä en tee yhtään mitään, en kirjoita mitään! Vaikka eihän se ole totta. On ideointikin osa kirjoittamista.

Miten ihmeessä itseään voisi kehittää ideoiden synnyttäjänä? Kyllä minullakin pyykkiä ripustaessa ja metsässä kävellessä pyörii tarinat päässä, ainakin välillä. Mutta ne ovat tarinoita, jotka ovat jo tekeillä. Uusia ideoita ei tule tyyliin, että katselen ikkunasta ulos ja tulee mieleen, että ”hei voisinpa kirjoittaa siitä ja siitä”.

Miten teillä muilla tämä homma toimii? Onko jotain keinoja ruokkia uusien ideoiden syntymistä? Kuinka usein teille tulee mieleen ideoita tai jonkinlaisia alkukuvia?

Mainokset

Single Post Navigation

15 thoughts on “Ideoinnin vaikeus

  1. Itse en pidä ideointia vaikeimpana asiana vaan sitä mitä sille uudelle idealle sen syntymisen jälkeen tekee. Joko se jää pyörimään päiviksi tai vuosiksi takaraivoon ja kasvaa kokonaiseksi tarinaksi tai sitten ei. Minun ideani putkahtelevat yleensä aina täysin puskasta. Sitten ne jäävät kuin olalle istumaan sen aikaa, että päätän mitä niille tehdä. Mistä sitten tietää, että idea on hyvä? Että sitä kannattaa työstää? Melkoista arpapeliä. Hyvästäkin ideasta voi syntyä ihan hölmö tarina.

    Uusia ideoita putkahtelee koko ajan: siitä hetkestä kun herään aina iltahammaspesuun asti. Jostain syystä hampaiden pesu on minulle hyvin ideatuottoisa hetki. Tähän asti parhain ideani sai alkunsa metsässä samoillessani, mutta en minäkään pidä itseäni mitenkään idearikkaana. Ideapeltoni (jos saan runoilla) valtaa usein rikkaruohomeri.

    Katri, kerrot että viime aikoina olet ideoinut Mustien ruusujen maa 3:sta. Minua kiinnostaisi tietää kuinka pitkälle olit suunnitellut tarinaa ennen kuin ryhdyit kirjoittamaan sen ensimmäistä osaa? Oliko koko tarinan loppuratkaisu silloin jo selvillä?

    • Vau, tuo on juuri sellaista ideointia, josta minä vain haaveilen! Mutta niin, jaa-a, mistä sitten tietää, että idea on hyvä? En oikein osaa sanoa, itselläni kun ei tosiaan ole kauheasti kokemusta siitä, että olisi valinnanvaraa… Mutta ehkä tärkeää olisi se, että ideasta todella innostuu itse, tuntuu että tämä tarina täytyy kirjoittaa, se alkaa kiinnostaa itseä niin paljon.

      Alussa suunnittelin koko tarinaa jonkin verran, mutta en paljoa. Ensimmäistä osaa kirjoittaessani tiesin loppuratkaisun, mutta oli paaaljon isoja aukkoja siinä, miten ratkaisuun päädytään. Oikeastaan vasta sitten, kun ensimmäisestä osasta tuli julkaisupäätös, aloin tosissaan suunnitella toista ja kolmatta osaa. JOS olisin ollut viisaampi, kokeneempi ja tiennyt yhtään mihin olin ryhtymässä, olisin suunnitellut alun alkaen paremmin!! Mutta noh, tässä tätä hommaa opetellaan. Ehkä Mustien ruusujen maa 3:n kohdalla sopivampi sana olisi silti ollut ”suunnittelu” kuin ideointi, jos siihen haluaa jotain eroa tehdä.

      Mutta on tämä kyllä niin ihmeellistä, miten erilaisia me kirjoittajat olemme. Minulla ei liiku mitään päässä, kun harjaan hampaita. 🙂

  2. Mielenkiintoinen aihe. Henkilökohtaisesti katson, että ideoiden saaminen on aina vaikeaa. Tämä johtuu siitä, että ideointi vaatii aina huomattavaa sisäistä avautumista. Sitä joutuu seisomaan tyhjän avaruuden edessä eikä voi koskaan täysin ennakoida, mitä tuohon mielen avaruuteen ilmaantuu ja pystyykö sen oikeastaan edes kohtaamaan. Eteen voi yhtä hyvin tupsahtaa niin kaunis maisema kuin jokin Suuri muinainen toisesta ulottuvuudesta. Sellainen herättää levottomuutta.

    En halua kutsua mitä tahansa ajatuskohinaa ideoksi. Sillä mittarilla katsottuna saan kaikenlaisia enemmän tai vähemmän kummallisia ideoita jatkuvasti. Ne katoavat vain yhtä äkkiä kuin ilmestyvätkin. Se, että katson voivani kutsua jotain ilmenevää ajatusta ideaksi vaatii, että siinä on energiaa. Sen pitää aidosti kietaista mukaansa ainakin joksikin aikaa. Muuten koko idea on jo kuollut syntyessään.

    Olen huomannut, että oma ”älykkyyteni” pistää usein kapuloita rattaisiin luovalle prosessille. Kun olen idean saanut, pystyn nopeasti tarkkailemaan sitä monelta kantilta ja kartoittamaan laajamittaisesti siihen liittyviä potentiaaleja. Tämä on monella tavalla hyödyllinen ominaisuus, mutta se helposti myös hyydyttää omaa työskentelyäni, sillä tajuan, että minulla on moninverroin enemmän ajatuksia ja informaatiota mielessäni, kuin koskaan pystyn kirjaamaan paperille. Kielellinen ajattelu on valitettavan kapeakaistaista. Tähän ongelmaan auttavat usein hyvin selkeät rajat ja rakenteet: esim. runoilu on muuttunut helpommaksi, kun aloin keskittyä laulujen kirjoittamiseen vapaamuotoisen runoilun tai jonkinlaisen spoken wordin sijasta. Myös raapale on ollut mielekäs tekstityyppi, koska se asettaa hyvin selkeä rajan tekstin määrälle: tasan 100 sanaa. Ei enempää eikä vähempää.

    Mutta tuo on kaikki jo jälkiprosessointia. Itse ideointia on oikeasti helpottanut eniten se, että olen viime vuodet hajoittanut suhteellisen kurinalaisesti ja henkilökohtaisen ohjauksen kera tiettyjä tiibetinbuddhalaisesta perinteestä tunnettuja mielenharjoituksen muotoja. Sitä myötä on ollut helpompi pitää mieli avoinna uusille ideoille hyytymättä kyseisen avoimuuden synnyttämään levottomuuteen ja eksistentiaaliseen ahdistukseen.

    • Hyviä ajatuksia. Tosiaan, mieli avoimena, rohkeasti tilaa uusille ideoille… Voi olla, että itse tällä hetkellä ajattelen kirjoittamista liiankin tietoisesti. Jopa stressaan, että ”nyt on kilpailun deadline tulossa, nyt on PAKKO keksiä idea”. Eipä se taida tuolla tavalla toimia.

      Olen joskus kirjoituskurssilla kuullut ajatuksen, että kirjoittamisessa on kaksi puolta: se älyllinen, tietoinen ajattelu, ja toisaalta sen vastakohta, mitä se sitten onkin… Alitajunta, jokin ”tiedostamaton”, ja se että antaa vain tunteiden viedä. Molempia tarvitaan.

      Todennäköisesti ideoita syntyy paremmin, jos niitä ei yritä keksiä?

      • ”Voi olla, että itse tällä hetkellä ajattelen kirjoittamista liiankin tietoisesti. Jopa stressaan, että “nyt on kilpailun deadline tulossa, nyt on PAKKO keksiä idea”. Eipä se taida tuolla tavalla toimia.”

        Tämä on itselleni vähän liiankin tuttu ristiriita. Se tosin vaivaa enemmän tutkimusta tehdessä, koska siellä suorituspaineet ovat korkeampia: pitäisi saada ideoita, deadlinet lähestyvät ja tutkimusrahoitus uhkaa katketa, jollei tuloksia synny. Kuitenkaan ideoita ei oikein pysty pakottamaan vaikka olisi kiire. Sellaiset tilanteet ovat kyllä varsin turhauttavia. 😛

        Tuollaisissa tilanteissa pitää vain yrittää hyväksyä elämän epävarmuus ja tehdä sen, minkä pystyy. On helppo alkaa rangaista itseään siitä, että ei täytä omia odotuksiaan, vaikka nämä odotuksen eivät alkujaankaan olleet toteuttamiskelpoisia. Tämä tosin kuulostaa paperilla paljon helpommalta kuin käytännössä.

  3. Minulla on ollut kausia jolloin ideoita ei kupli, olen silloin jättänyt kirjoittamisen suosiolla rauhaan tai kokeintaan sitten tuunannut lähes valmiita tekstejä. Ideoita minulle tulee nykyään ihan lehtien otsikosta, musiikista, elokuvista, oikeastaan mistä tahansa. Mutta olen huomannut, että se tila, kun teksti ei luista ja haluaisi kuitenkin edistää tekstiä, on loppujen lopuksi välttämätön tekstin edistymiselle. Alitajunta ajautuu pisteeseen, jossa se alkaa toimia kuin rasvattu kone.

    • Mukava kuulla, että muillakin on ollut näitä kausia eivätkä ne välttämättä ole vaarallisia. Ehkäpä täytyy vähän enemmän katsella ympärilleen ja olla avoin ihan uusille ja yllättäville ideoille.

  4. Minulla on samanlainen fiilis ideoinnista: ideat eivät kasva puussa. Sen takia mietinkin onko minusta kirjoittamaan, että kannattaako edes yrittää, mutta sitten tajusin, että jokainen vuosi tuo uusia kokemuksia, jotka taas synnyttävät uusia ideoita. Vaikka vain yhden vuodessa. Ideointi jonkun kanssa on aivan mahtavaa (ainakin jos on vähääkään samanmielinen), mutta yksin se on erilaista. Isoista ideoista ”pitää” puhua jonkun kanssa edes vähän, ainakin minun mielestä. Mutta vaikka ideasta tulisi romaani se ei tarkoita, että idea itsessään olisi ”iso” tai monimutkainen, kuten osa.
    Nyt, kun en ole n. kahteen viikkoon kirjoittanut mitään, ei tee edes mieli kirjoittaa kuin satunnaisesti. (ja koko ajan tuntuu, että jään jostain paitsi, koska en kirjoita, koska tavallaan haluan, vaikka en halua. Ristiriitainen mielentila)

    • Niin mäkin olen yrittänyt ajatella, että kyllä niitä ideoita tulee, kun on niitä ennenkin tullut. Tavallaan luottaa siihen.

      Ja toisaalta – vaikka tulisi vain yksi kunnollinen idea vuodessa, niin kyllähän sekin periaatteessa riittää vaikka romaanin kirjoittamiseen.

      Ehkä tässäkään asiassa ei kannata olla itselleen liian ankara..?

      • Aivan, mulla on sama. Mtta sitten kun on kavereita, jotka on lähes koko ajan silleen ”hei, sain idean ja tekstiä vain tulee ja tulee!” Niin se on vähän masentava…

        Periaatteessa joo, mutta käytännössä se yksi kunnollinen idea ei välttämättä ole toimiva.

        Joo ei, ja sinähän olet jo saavuttanu ensimmäisen portaan julkaisemalla :>

      • No juu, ja kun on saavuttanut sen ensimmäisen julkaisun, niin nälkä kasvaa syödessä ja haluaisi vain kirjoittaa enemmän..! Olen itsekin sortunut hiukan tuollaiseen vertailuun – ”ne muut” tuntuvat saavan niin paljon ideoita ja tekstiä aikaiseksi… Mutta tuskin kenelläkään kirjoittaminen on koko ajan vain helppoa ja vaivatonta.

  5. Päivi on said:

    Mä saan myös harvemmin aivan uusia tarinaideoita. Useimmiten ideat liittyvät kirjoittamisvaiheessa ja suunnitteilla olevaan tekstiin. Mutta minusta on oikeastaan hyvä, etten saa liian usein uusia ideoita. Jos saisin jatkuvasti uusia hyviä tarinaideoita, todennäköisesti turhautuisin ja tuskastuisin, kun en kuitenkaan ehtisi kirjoittaa niitä kaikkia. Sillä kokemus on osoittanut, että romaanikäsikirjoituksen tekemiseen kuluu yllättävän paljon aikaa, varsinkin kun tekee päivätyökseen jotain aivan muuta. Nyt oon aloittanut kirjoittaa toista romaania, ja novellinikin ovat yleensä pidemmänpuoleisia.

    • Totta. Jos romaanin kirjoittamisen aikana tulisi jatkuvasti loistavia uusia romaani-ideoita, niin voisi olla hankalampaa keskittyä pitkään prosessiin saman tarinan parissa. Tietysti useampaakin juttua voi kirjoittaa rinnakkain, mutta rajansa kaikella.

      Minulla on ihan sama juttu, että ideoita tulee kyllä, mutta ne liittyvät juuri siihen tekeillä olevaan tekstiin. Ehkä sen romaanin kanssa on sitten niin hyvin naimisissa, ettei ehdi ajatellakaan muita…:)

  6. Itse olen taas niitä, joilla ideoita pursuilee jatkuvasti. Joskus tuntuu, että riittää että minut vie teatteriin katsomaan uusilla näyttelijöillä samaa musikaalia ja saan taas puolenkymmentä tarinaideaa lisää. 😉 Se on enimmäkseen ihanaa, koska pääni on täynnä tarinoita ja jännittäviä henkilöitä, ja mikäs sen herkullisempaa? Mutta siinä on huonotkin puolensa sikäli, että kun toisaalta on melkoinen perfektionisti joka hinkkaa ja hioo yhtä käsikirjoitusta vuosikausia (koska koko ajan vain keksin yhä paremmin mitä haluankaan tehdä sen kanssa… toivottavasti seuraavien kanssa tämä sujuu jo nopeammin), niin sitten on välillä ahdistavaa, kun on kaikki ne houkuttelevat tarinat joita ei pääse kirjoittamaan. Jos saisin nyt kymmenen vuoden toimeentulon niin ettei minun tarvitsisi muuta kuin kirjoittaa, niin ehkä sen kymmenen vuoden aikana saisin nuo nykyiset ideat kirjoitettua… Tietysti sinä aikana tulisi tusinoittain uusia ideoita. 😛 No, kaikki ideat eivät tietenkään ole yhtä elinkelpoisia kuin toiset, joten ehkä on sitten hyvä että niitä ehtii rauhassa punnita ja kypsytellä samalla kun työskentelee yhden käsikirjoituksen kanssa vuodesta toiseen…

    Kun minulla noita ideoita tosiaan pulpahtelee ihan itsestään, niin en tiedä osaanko neuvoa miten sitä puolta voi kehittää. Tosin nuorempana sain ideoita vain hahmoista ja ehkä kohtauksista mutta en kokonaisista tarinoista, joten jotain olen kai oppinut sinä aikana. Mutta minulle usein tulee ideoita joistain jollain tavalla olemassaolevista tarinoista tai hahmoista: luen jotain kirjaa tai katson elokuvaa tai näytelmää ja ajattelen, että tuostapa hahmosta tahtoisin tietää enemmän, tai sijoittaa tuollaisen tilanteen sellaiseen ja sellaiseen ympäristöön ja yhdistää siihen tällaisen henkilön ja katsoa mitä seuraa, tai jonkun näyttelijän tulkinta jostain hahmosta saa minun päässäni syntymään siihen perustuvan henkilöhahmon tai tilanteen, josta sitten lähden liikkeelle. Joten ehkä kirjoittaja, joka tahtoo oppia ideoimaan enemmän, voisi jotenkin aktiivisemmin rohkaista itseään etsimään esimerkiksi tuollaisista jutuista jotain mihin tahtoo tarttua, ja kuvitella mitä voisi tapahtua jos… Toisaalta kirjoittajat saavat ideoita niin eri asioista, toisille toimii oman tai muiden ihmisten elämän tapahtumat tai myytit tai mitkä lie… Mutta ehkä se, että harjoittelee aktiivisemmin miettimään ”mitä jos” sellaisista asioista jotka itseä jotenkin kiinnostavat, sijoittamaan niitä eri ympäristöön jne. voisi auttaa… En tiedä, mutta ehkä sitä kannattaa kokeilla!

    • Kiitos vinkeistä! ”Mitä jos” on kyllä mainio kysymys. Niin spefin kuin minkä tahansa kirjoittajalle. Hieman siis enemmän ympärille katselua ja tällaista ajatusleikkiä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: