Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Editoinnin ilot ja surut

Kyllä tekstin muokkauksessa on puolensa… Ja puolensa.

Ensinnäkin, kirjoittajan pitää pystyä nauttimaan pienistä voitoista, siitä että on saavuttanut jonkin välietapin. Ei tätä hommaa jaksa, jos ilo löytyy vasta julkaisusta. Ja tällä hetkellä olen superiloinen siitä, että Mustien ruusujen maa 2:n kässäri on ylipäätään tässä, kirjoitettu jo! 187 liuskaa tekstiä juuri nyt, materiaalia, jonka kanssa tehdä töitä. Pienen alkukankeuden jälkeen voisin sanoa, että muokkaus on nyt erittäin hyvässä vauhdissa ja vaiheessa. Alkaa näkyä toivoa, että jonain päivänä tämä tulee valmiiksi.

Mutta niin, tosiaan – tässä vaiheessa kässäri on materiaalia. Ei tarvitse roikkua tyhjän päällä, kun saa muokata jo kertaalleen kirjoitettua tekstiä. Onhan se tavallaan paljon helpompaa kuin kokonaan uuden tekstin luominen. (Siksi välttelenkin tehokkasti avaamasta tiedostoa nimeltä ”Mustien ruusujen maa 3”. Odottakoon. Tämä sujuu nyt kevyemmin.) Voi tehdä pieniä lisäyksiä ja tiivistyksiä sinne tänne… Esilukijoiden ja kustannustoimittajan kommentit auttavat aivan älyttömästi, enää ei tarvitse selvitä yksin… Ei todellakaan. Nyt kun olen saanut lukijoilta kannustavia kommentteja, se rintaa puristava ahdistus ja epävarmuus on taas poissa. Ja kun kustannustoimittaja heittää ilmoille parannusehdotuksia ja ideoita, käy parhaimmillaan niin, että nuo ideat alkavat kohta elää ja kehittyä mielessäni ja innostun nopeasti kirjoittamaan… Ei toki jokaista kommenttia ole näin helppo ottaa vastaan, ei tosiaankaan, minulla on vielä harjoittelemista kielteisen palautteen vastaanottamisessa. Mutta parhaimmillaan homma tosiaan toimii noin.

Ja koen, että tällä kertaa editointiprosessi on kivuttomampi kuin Karnin labyrintin kanssa. Wau. Olenko oikeasti kehittynyt tässä? Edes ihan ihan pikkuisen…?

No joo. On niitä tuskiakin yhä. Jos pitäisi valita uuden tekstin kirjoittaminen tai tekstin muokkaaminen, niin kyllä minä sen kirjoittamisen valitsisin. Tässä tarvitaan niin paljon… Kärsivällisyyttä. Aikaa. Istumalihaksia. Sitä että lukee tekstin yhä uudelleen ja uudelleen ja — en muuten ole tässä asiassa vielä kovin pitkällä, tämä on vielä edessä.  Yksityiskohtien tarkistamista. Kielen hiomista. Aaaaargh. Kieli on minulle hyvin tärkeä asia, mutta mutta, se ei ikinä tule täydelliseksi. Voi tuota täytesanojen ja aivan typerien ilmausten määrää. Ja entäpä itse tarina — trilogian kakkososa on täynnä irrallisia langanpätkiä. Punokseen jää väkisinkin joitain heikompia kohtia. Lukijat antakoot lopullisen tuomion, miten hommassa onnistuttiin.

Iloja, suruja ja kaikkea — mutta parasta tässä on se tunne, että teen oikeasti töitä. Ei nyhjäämistä ja haaveilua, vaan tosiaan jotain myös tapahtuu, teen jotain. Siitä tulee yksinkertaisesti hyvä fiilis. Vähän niin kuin urheilusuorituksen jälkeen, mutta henkisesti.

Perjantaina Finnconiin..!

 

 

Advertisements

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: