Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Ei väkisin

Niin se vain on, että ideat eivät synny pakottamalla, ja suunnittelu on kovin ikävää, jos sitä yrittää tehdä väkisin vääntämällä. Minulla on tällä hetkellä suunnitteilla uusi novelli, joka tahtoo paisua joka suuntaan ja hakee vielä punaista lankaansa. Ja Mustien ruusujen maa 3 on päässyt hyvin huteraan alkuun. Käsikirjoituksen ensimmäiset sivut ovat niin hauraita, että niistä pelottaa edes puhua, etteivät menisi rikki. Täytyy rakentaa ja vahvistaa vähitellen. Tarina ei ole vielä niin hyvin muotoutunut, että pääsisin kunnolliseen kirjoitusvauhtiin. Ei voi mitään. Jos pitää odottaa, sitten pitää odottaa.

Tulee kuitenkin saamaton tunne, kun ei ole mitään tekstiä kunnolla tekeillä, kiivaassa kirjoitusvaiheessa. Mustien ruusujen maa 2 on muokkausvaiheessa, ja se toki vaatii keskittymistä ja uusienkin tekstipätkien luomista. Muokkauksesta en kuitenkaan nauti samalla tavalla kuin ekan version kirjoittamisesta. Muokkaus on paljon kuivempaa ja teknisempää puuhaa.

Ajoitus ei ole osunut kohdalleen: jos novelliaihio olisi hiukan valmiimpi, voisin kirjoittaa sitä juuri nyt. Mutta siitä on vasta ideoita ja muistiinpanoja. Muutama palanen pitää vielä saada paikoilleen, ja sitten… (Joo, tiedän, voisin jättää suunnittelun vähemmälle, alkaa vain kirjoittaa ja katsoa, mihin teksti vie. Mutta nyt en halua tehdä niin, koska pelkään, että sitten loppu lässähtää. Haluan edes tietää valmiiksi, mikä on loppuratkaisu.)

Välillä ahdistun. Enkö kirjoita tarpeeksi? Miksei synny sivuja? Miksi en vain voi keksiä tarvittavia ideoita? Ääh!!! Mutta ahdistuminen ei auta yhtään mitään, eikä itsensä syyttely. Olen koittanut istua alas ruutuvihkon kanssa, miettiä ja kirjoittaa ideoita paperille, ja on siitä jotain tulosta tullutkin. Mutta vielä parempi voi olla lähteä lenkille metsäteitä pitkin, istuskella ulkona, antaa ajatusten viedä, antaa itselle aikaa ja vähän armoa… Kyllä ne ideat tulevat, kuten ovat tulleet ennenkin. Näin koetan lohduttaa itseäni.

Huomenna juhannuksen viettoon. Ensi viikolla koneen ääreen. Ehkä silloin jo jotain syntyisi.

Mainokset

Single Post Navigation

2 thoughts on “Ei väkisin

  1. Koska käytän vapaa-aikaani kirjoittamiseen erityisen paljon aivoja vaativan työn ohella (olen tutkija), olen kokenut joidenkin sisäisten asenteiden omaksumisen hyödylliseksi. Kun päivätyö saa aivot väsyksiin, on helppo alkaa syyttää itseään laiskaksi, kun alkaa kirjoittamaan ja tuntee olevansa jumissa. Kun päätän kirjoittaa, päätän valita vähintään jonkin ajan, jonka kodistan kirjoittamiseen. Tämä ajan puitteissa istun tietokoneeni eteen ja katson, mitä syntyy. Ei ole mitään takeita, että jotain syntyy, mutta annan sille mahdollisuuden. Mikäli huomaan keskittymiseni hairahtaneen johonkin muuhun asiaan, palaan takaisin tekstin ääreen, enkä tee siitä sen kummempaa numeroa. Mielenkiintoista kyllä, jos en vaadi itseltäni mitään muuta kuin vähän aikaa, uutta tekstiä syntyy parhaiten.

    • Tuota voisi itsekin kokeilla. Asettaa itselleen joitakin rajoja, mutta kuitenkin ilman älytöntä pakkoa. Minulle on kehittynyt jonkinlaista rutiinia, että usein tiettyyn aikaan päivästä vietän aikaa tietokoneen ääressä ja koitan kirjoittaa. Mutta sen voisi viedä hiukan pidemmälle ja kokeilla vaikka pari viikkoa niin, että ottaisin sen ajan JOKA päivä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: