Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Juoni ja monimutkaisuus

Viime aikoina novellieni juonet ovat muuttuneen yhä monimutkaisemmiksi. Saatan aloittaa ajatuksella, että ”nyt kirjoitan jotain selkeää ja yksinkertaista.” Sitten alkaa suunnitteluvaihe. Novelliin kehittyy kaikenlaisia mutkia, sivujuonia ja kikkailuja. Lopputulos on pahimmillaan sellainen, että en enää itsekään ymmärrä, mitä olen kirjoittanut. Miten tässä näin kävi?

Ihailen kirjailijoita, jotka osaavat punoa yhteen pitkiä ja monimutkaisia juonikuvioita. Jos miettii esimerkiksi Harry Potter -sarjaa, niin onhan se aivan mieletön palapeli. Viimeisin ihastukseni on Robin Hobbin Liveship Traders -trilogia, josta olen nyt lukenut vasta ensimmäisen osan. Tällä tavalla tehdään siis eeppistä fantasiaa. Henkilöitä on paljon, mutta silti heidän polkunsa kohtaavat sopivissa paikoissa. Trilogian ensimmäisen osan, 800-sivuisen romaanin, jälkeen ei vielä tiedä, miten kaikki liittyy kaikkeen. Uskomatonta, miten kirjailija pystyy pitämään kaikki nämä langat käsissään. En epäile ollenkaan, etteikö sarjan loppukin olisi loistava.

Kun ajatus eeppisestä fantasiasta on vielä aika kaukainen, niin palaan noihin novelleihin. Niissähän voi harjoitella kaikkea – vaikka sitten haastaa itsensä kehittelemään monimutkaisia juonia. Nyt kun olen lukenut jonkin verran esimerkiksi Portti-novelleja, olen alkanut miettiä, tarvitseeko ”hyvän” novellin olla monimutkainen. Pitääkö aina olla käänteitä, vihjeitä, ja vielä se suuri yllätys lopussa?

No ei. Kun katson noita viimeaikaisia novellejani, niin alkaa tulla sellainen olo, että yksinkertainen olisi kauniimpaa. Miksi novellin pitäisi olla aivopähkinä tai arvoitus, jota lukija yrittää pää sauhuten tulkita?? Yksinkertainen, selkeä tarina antaa enemmän tilaa tunteille ja tunnelmille. Kun turhat kikkailut riisutaan, mitä jää jäljelle?

Sain jo teini-ikäisenä kommenttia ”romaanikäsikirjoituksestani”, että se oli liian monimutkainen. Että olin yrittänyt tunkea kaiken mahdollisen yhteen tekstiin. Enkä ole paljoa muuttunut niistä ajoista. Entä jos kehitellessään monimutkaista juonta vain haukkaa liian ison palan? Jos ei ole valmis sellaiseen? Jos ei omat taidot kerta kaikkiaan riitä?

Haaveilen eeppisen fantasian kirjoittamisesta. Ehkä vielä joskus lähden sille tielle. Ehkä se on palapeli, jonka tekemisessä menisi loppuelämä.

Advertisements

Single Post Navigation

10 thoughts on “Juoni ja monimutkaisuus

  1. Tässä asiassa meillä tieteis- ja fantasiakirjoittajilla on aivan erityinen oma haasteensa, koska tarinamme eivät sijoitu siihen kaikille tuttuun maailmaan. Maailmojen suunnittelu on monimutkaista ja se meinaa aina peilautua tarinoihin. Itselläni ainakin aivoni tuntuvat räksyvän ja paukkuvan, kun yritän pohtia esim. kehittämäni tieteimaailman jotain teknologista aspektia, ja millaisia seurauksia sillä voi olla tarinan tai juonen kannalta. 😀

    • Hyvä huomio. Ehkä on aika luonnollista, että kun suunnittelee jotain monimutkaista maailmaa, niin samalla tulee paljon ideoita, että tätä voisi käyttää myös tarinassa, ja tätä… Mutta ehkä sitten niitä kaikkia ideoita ei välttämättä kannattaisi käyttää samassa tarinassa? 😀

      Ja kun kirjoitan fantasiaa, niin välillä tulee kyllä katsottua niitä omia tekstejä ja mietittyä, onko tässä nyt yhtään mitään järkeä..! On tässä haasteita. Ehkä joskus pieni yksinkertaistaminen helpottaisi kirjoittamista.

      • Joillakin ideoilla on tosin tapana jo yksistään tehdä kaikesta kovin monimutkaista :D. Aika hyvä esimerkki on muun muassa valoa nopeampi avaruusmatkailu, koska yhtäkkiä tarinalla on potentiaalia tapahtua hyvin monissa ja hyvin toisistaan poikkeavissa maailmoissa. Jos haluaa välttää Star Trek -tyyppisen ”vaihdetaan vain avaruusolentojen muovikorvat” -ratkaisut, saattaa edessä aika paljon pohdittavaa. Itse olen ainakin joutunut tähän ansaan. Oma ratkaisuni on ollut se, että määritän suhteellisen tiukan kehyksen sillä, missä maailmoissa tarinan tapahtumat tapahtuvat. Silloin pystyy valitsemaan, mihin keskittyy ja mihin ei hukkaa turhaa aikaa.

  2. Ja joskus juoni vain ”tarvitsee” monimutkaisuutta. Kuin kirjoittaja itse ”ei voisi sille mitään”, mulla ainakin käy usein noin.

    • Totta – jokainen teksti on erilainen. Ja minkäs sille voi, jos niitä monimutkaistavia ideoita tulee mieleen, vaikka niitä ei pyytäisikään…

      Ajattelin ottaa henkilökohtaiseksi tavoitteeksi, että koitan kirjoittaa myös jotain selkeämpää ja yksinkertaisempaa. Edes vaihteeksi.

      • Heh. Se on yllättävän ei nyt vaikeaa, mutt jokseenkin työlästä. Ja monimutkaisista ideoista voi kirjoittaa yksinkertaisesti ja selkeästi. Silloin pitää vain olla erittäin hyvä kirjoittaja 😀

  3. Minä ihailen myös kirjailijoita, jotka taitavat pitkien ja monimutkaisten juonten punomisen, niin kuin ikisuosikkini J. K. Rowling. Omissa novelleissani harvemmin tuntuu olevan juonta laisinkaan, mutta nyt yritän opetella kirjoittamaan vähän juonellisemman novellin, joka ei jäisi pelkäksi tunnelmoinniksi tai hetken palaseksi jonkun henkilön elämästä…

    Sinulla on kiva blogi, löysin tämän jo jokin aika sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi jätettyä kommenttia. 🙂

    • Katri on said:

      Kiitos kommentista, B.N., ja tervetuloa!

      Niin minäkin ihailen juuri tuollaisia kirjailijoita. Onkin muuten lukematta vielä se Rowlingin uusin kirja…

      Ehkä on vain annettava tilaa erilaisille teksteille ja novelli-ideoille. Taitava kirjoittaja on varmasti sellainen, joka osaa kirjoittaa monenlaisia tekstejä eikä jumitu vain tiettyyn kaavaan.

      Novellikin on monimuotoinen laji, voi olla myös tuollaisia tunnelmanovelleja, avoimia loppuja jne… Mutta onko niin, että spefi-kirjoittajat (ja lukijat) suosivat enemmän perinteisiä juonellisia novelleja, joista on löydettävissä draaman kaari?

      • Mielenkiintoinen postaus! Täytyy myöntää, että kuulun itse tuohon porukkaan, jolle novellin yllätyksellisyys ei ole mitenkään tärkeimmästä päästä. Johtuu ehkä siitä, että minua on vaikea yllättää. Luulen, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän siedän avoimia loppujakaan. Avoin loppu voi olla kiehtova ja järkyttävä, mutta liian usein tulee mieleen, että se on jotenkin laiska ratkaisu, jossa kirjoittaja ei halua sitoutua kertomaan lukijoille, mitä ”oikeasti” tapahtui. :/ Se, mitä itse novellista haen, on joko älyllinen tai tunne-elämys. Pitää tulla sellainen olo kuin olisi vetäisty tunnelista läpi toiseen maailmaan. Tai yhteen merkittävään hetkeen toisessa maailmassa. Nähty se hetki toisen silmien läpi.

      • Hyvin sanottu. Tosiaan, ehkä se tunne-elämys on tärkeintä, se että teksti koskettaa. Juoni on työkalu, mutta vain yksi niistä. Teksti voi mennä juonella kikkailuksi, mutta silti se voi jättää kylmäksi.

        Niin, ja jos kaikin keinoin tavoittelee vain sitä yllätyksellisyyttä, niin hyvin todennäköisesti siitä yllätyksestä tulee epäuskottava ja liiankin outo. Näin on ainakin minulle käynyt. ;D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: