Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Kuuntelemisen ilo eli intoilua äänikirjoista

Työttömänä olemisessa on ainakin se hyvä puoli, että on tavallista enemmän aikaa lukea. Viime aikoina olen lukenut enemmän kirjoja kuin tavallisesti, ja aikaa lukemiselle on yleensä joka päivä. Välillä jopa lukeminenkin kyllästyttää, ja olen nyt ilokseni löytänyt uuden, piristävän tavan lukea: äänikirjat.

En tiedä, miksen ole aiemmin harrastanut äänikirjojen kuuntelua. Ehkä siksi, että en vain ole saanut aikaiseksi kokeilla. Ehkä siksi, että kymmenien cd-levyjen pyörittely autossa tuntui hankalalta ajatukselta. Ehkä siksi, että jonkin epämääräisen mielikuvan mukaan äänikirjat ovat aika hintavia. Ehkä siksi, että läheskään kaikkea sitä, mitä haluaisin lukea, ei ole tarjolla äänikirjana. Sellainenkin ajatus minulla oli, että äänikirjan kuuntelemiseen tuhrautuu paljon enemmän aikaa kuin saman kirjan lukemiseen: luettunahan teksti on aina pidempi. Tällaiset ennakkoluulot pitivät minut aiemmin poissa äänikirjojen parista, mutta nyt olen niistä aivan innoissani.

Ihan ensin on kehuttava uutta, mielenkiintoista Aavetaajuus-podcastia. Kyseessä on spefiteksteihin keskittyvä podcast, josta on tähän mennessä ilmestynyt kolme n. 50 minuutin mittaista lähetystä — siis lähinnä ääneen luettuja novelleja. Kuuntelin ensimmäisen podcastin uteliaisuudesta, kun sitä joutoaikaa sattui olemaan, ja olin heti myyty. Oli mukavaa vain löhötä nojatuolissa ja kuunnella. Ei tarvinnut itse rasittaa silmiään. Tajusin, että liian harvoin olen saanut kuunnella, kun joku lukee tekstiä ääneen.

Seuraavaksi pitikin heti lähteä kirjastoon tutkailemaan tarjolla olevia äänikirjoja. Valitettavasti niitä vain ei ole paljoa, ei ainakaan Jyväskylän kaupunginkirjastossa (menin suosiolla sinne enkä lähikirjastoon). Näkyykö tässä nyt se, kuinka kirjastojen määrärahoista aina vain supistetaan? Vai eivätkö lukijat ole innostuneet äänikirjoista? Vai eikö niissä yksinkertaisesti ole enempää valikoimaa?

Olihan valinnanvaraa toki jonkin verran. Kotimaisia klassikoita oli hyllyssä, samoin jännityskirjallisuutta. Spefi-puolella valikoima oli suppea. Sormusten herran ja Pottereiden lisäksi ei juuri paljoa muuta. Risto Isomäeltä oli yksi kirja, mutta juuri se jonka olen jo lukenut. Poen novelleja oli. Lopulta päädyin lainaamaan pari kotimaista uudehkoa proosateosta.

Ensimmäinen kuuntelemani äänikirja olikin sitten heti täysosuma. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja Antti Litjan lukemana. Aivan mahtavaa! Kuuntelin tämän autossa ja nauroin ääneen useamman kerran. Lukija ja hänen tulkintansa oli iso osa onnistunutta kuuntelukokemusta. Äänikirjassa lukija on tosi, tosi iso osa teosta. Painetusta kirjasta tämä elementti puuttuu kokonaan. Lyhyehkö teos (3 tuntia ja jotain) tuli kuunneltua hyvin äkkiä, meillä kun kauppamatkoissakin kestää jonkin verran ja käyn välillä töissä pitkän matkan päässä. Tuli todettua, että jos jatkossakin kuljen pitkää matkaa töihin (mahdollisesti jopa tunti suuntaansa), niin todellakin aion käyttää sen ajan äänikirjoihin. Miksi, oi miksi en ole tajunnut tätä aiemmin?? Olisi kerrankin jotain iloa niistä pitkistä aikaavievistä työmatkoista.

Ihan ensimmäiseksi omaksi äänikirjaksi ostin Sinikka Nopolan lyhytproosaa. Toivottavasti Nopolan tekstit hauskuuttavat yhtä paljon kuin Kyrön. Tällä hetkellä kuunteluvuorossa on kuitenkin Ranya ElRamlyn Auringon asema. Tämä vaikuttaa lähes runolliselta tekstiltä. Tunnelma on ihan erilainen kuin aiemmin kuuntelemissani jutuissa, ja tässäkin lukija (Vuokko Hovatta) luo tunnelmaa uskottavasti. En tiedä, onko tämä niin helppoa autossa kuunneltavaa tekstiä kuin Mielensäpahoittaja, koska teksti ehkä vaatisi enemmän aikaa pohtia ja miettiä. Mutta katsotaan, miten tämä etenee.

Äänikirjojen kuunteleminen on erittäin tervetullutta vaihtelua, kun tavallinen lukeminen kyllästyttää. Äänikirjakin silti vaatii keskittymistä — ja ainakin itselleni on käynyt muutaman kerran niin, että ajatukset harhailevat muualle. Eipä se ole vaarallista romaanin ymmärtämisen kannalta. Itse asiassa olen huomannut, että painettua tekstiä lukiessani saatan lukea jopa liian tarkkaan. Saatan jäädä pohtimaan yksityiskohtia, palata takaisin tarkistamaan jonkin kohdan… Ja joskus käy niinkin, että väsyneenä tai ajatukset vähän muualla tulee luettua samaa lausetta uudelleen. Äänikirjaa kuunnellessa ei tuota jumitusta tule, koska lukija jatkaa tasaisesti eteenpäin. Jos jokin pieni yksityiskohta jää huomaamatta, niin tosiaan se ei yleensä romaanin ymmärtämistä haittaa. Mutta on varmasti niin, että jotkin tekstit eivät ollenkaan sopisi äänikirjoiksi. Jos tekstissä on paljon vaivihkaisia vihjeitä, vaikeaselkoisuutta ja muuta hankalaa, voi ehkä olla tarpeen lukea se paperilta omaan tahtiin.

Mutta mikähän on äänikirjojen tulevaisuus? Eivät valikoimat taida aivan huimia olla, vaikka toki uusia äänikirjoja julkaistaan koko ajan? Onko esimerkiksi spefi-valikoima noin suppea, miltä se meidän kaupunginkirjastossa näytti? Jos e-kirja on tulevaisuuden juttu, niin mitä äänikirja sitten on — jonkinlainen sivutuote..?

No, ainakin juuri nyt on kertoa hyviä uutisia spefin kuuntelijoille. Aivan pian, 27.4., Stk ja Usva-lehti julkaisevat merellisiä novelleja sisältävän äänikirjan. Tuo kuulostaa niin kiinnostavalta, että luulenpa, että tuosta tulee jo toinen ostamani äänikirja… Lisätietoja ja sisällys löytyy täältä.

Mainokset

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: