Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Kilpailuja, kilpailuja!

Kuluva kevät on selvästi kirjoituskilpailujen aikaa. Nyt on meneillään useampia kiinnostavia kisoja, joista voi yrittää saada vauhtia omalle kirjoittamiselleen. Tässä suosituksia:

Tähtivaeltajan novellikilpailussa on osallistumisaikaa vielä maaliskuun loppun asti. Teemana on yksinkertaisesti ”tähtivaeltaja”, joka kyllä kiehtoo ainakin minun mielikuvitustani. Teema houkuttelee mukavasti kirjoittamaan ihan oikeaa avaruusscifiä…  Novelleilla saa olla pituutta enintään 25 liuskaa, ja kisa on kaikille avoin. Voittaja saa mainetta, kunniaa, 400 euroa ja julkaisun Tähtivaeltajassa. Vielä ehtii hyvin keksiä jotain!

Pian tämän kilpailun jälkeen on deadline Finnconin novellikisassa, jonka teema on mielestäni haastava: ”vastavoimat”. Tuo  vaatii hiukan mietintää. Missä kaikkialla vastavoimia voisi olla? Kun asiaa alkaa miettiä, vaihtoehtoja on kohta liikaakin! Teema on sama kuin tämänvuotisen Finnconin teema, joten aiheeseen saa vinkkiä lukemalla tapahtuman esittelyn. Muutenkin säännöissä on aika paljon luettavaa, mutta ei kannata säikähtää niitä. Tämäkin kilpailu on kaikille avoin. Kymmenen parasta palkitaan rahapalkinnoin, ja Elisa Kirja julkaisee niistä e-kirja-antologian. Olisi aika mahtavaa päästä mukaan, eikö?? Ja se deadline on tosiaan 15.4.

Portin novellikilpailun takaraja on tänä vuonna 5.9. Ei taidakaan olla vielä kutsua nettisivuilla, mutta lehdessä oli. Kisa on kaikille avoin, ja aihe on vapaa, kunhan kyse on tieteis- tai fantasianovellista. Pituutta saa olla jopa 50 liuskaa, mutta lyhyemmälläkin novellilla voi pärjätä. Jopa suositellaan, että ihan oikeasti sellaisella satasivuisella pläjäyksellä ei kannata yrittää, vaan kyllä tässä novelleja halutaan. Palkinnot ovat hulppeat. Ei muuta kuin novellia kehittelemään, viimeistään sitten kesällä!

Lisää kirjoituskilpailuja löytyy kattavasti Teonsana-sivustolta.

Mainokset

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: