Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Novelli-intoilua

Novellilla menee hyvin. Tänä vuonna on käynnistynyt Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -hanke, jonka tarkoitus on parantaa novellin asemaa. NVL järjestää mm. erilaisia novellitapahtumia, ja meneillään on myös nuorille suunnattu kirjoituskilpailu. Blogeissakin on huomioitu novellin palaamista: mm. J. S. Meresmaa ja Saara Henriksson ovat tarttuneet mielenkiintoiseen haasteeseen ja kirjoittavat novelleista.

Ajattelin tehdä oman pienen novellilistauksen: seuraavassa 10 syytä lukea novelleja ja 10 vinkkiä novelleista kiinnostuneelle.

10 syytä lukea novelleja

1. Niitä ehtii lukea, vaikka olisi kuinka kiire. Jos et ehdi lukea romaania viikossa, koitapa lukea novelli päivässä. Onnistuu!

2. Lyhyen novellin voi lukaista monessa tilanteessa. Esim. aamiaispöydässä, bussimatkalla, lentokentällä, vessassa, hampaita pestessä, mainostauolla, salaa töissä kun kukaan ei huomaa (hei, ne muut käy tupakalla).

3. Novellista voi oppia, mikä on hyvän tarinan ydin ja miten rakennetaan kertomuksen runko. Alku, keskikohta ja loppu – ei turhia rönsyjä eikä jaaritteluja.

4. Lukemalla 10 kpl erilaisia, eri tyyleillä kirjoitettuja novelleja, oppii enemmän suomen kielestä kuin lukemalla yhden romaanin.

5. Novelli sopii laiskalle lukijalle. Mitä siitä, etten ole koskaan lukenut Odysseusta tai Alastalon salissa. Jos saan luetuksi novellin, tuntuu että olen sentään saanut luetuksi jotain.

6. Jos satut työskentelemään äidinkielen opettajana, tarvitset ison pinon käyttökelpoisia novelleja, jotka olet lukenut ja joista osaat repäistä pienen analyysin. Oppilaat eivät nimittäin jaksa lukea romaaneja, ja 45 minuutin pituinen oppitunti antaa juuri ja juuri aikaa yhden novellin käsittelyyn.

7. Novellin pituisena on kiva lukea jotain sellaistakin, mikä tiiliskiviromaanina saattaisi ärsyttää. Niinpä novellin muodossa on mukavampi lukea kaikenlaisia moderneja kokeiluja ja sellaisia yli hilseen meneviä juttuja. Hups, tulipas luettua, siirrytään seuraavaan.

8. Novelli on monipuolinen laji. On pitkää, pätkää, runollista, tarinallista, scifististä ja realistista. Etsi omasi.

9. Jos alkaa harrastaa novellien lukemista, tarjonta ei ihan heti lopu kesken. Kuka ehtii lukea kaikki Suomessa ilmestyvät spefinovellit? En minä ainakaan. Tässä sitä riittää harrastamista.

10. Lukemalla oppii kirjoittamaan, ja novellien kirjoittaminenhan on tietysti niin fiksua toimintaa, ettei sille tarvitse erikseen syitä listata!

10 vinkkiä novelleista kiinnostuneelle

1. Guy de Maupassant. Ranskalainen klassikkonovellisti, johon kannattaa tutustua, jos haluaa tietää jotain novellin historiasta. Niin ja ihan senkin takia, että hänen novellinsa ovat hyviä.

2. Usva-lehti. Spefinovelleja moneen makuun. Laatulehti, joka on ilmaiseksi kaikkien ladattavissa.

3. George R. R. Martin, Dreamsongs. Taitavia ja kuuluisia englanniksi kirjoittavia novellisteja on varmasti muitakin, mutta tämän teoksen (tai oikeastaan vasta 1. osan) hankin itselleni innostuttuani Tulen ja jään laulusta. Martin on todella monipuolinen kirjoittaja, ja hänen novellinsa lukeutuvat niin scifiin, kauhuun kuin fantasiaankin. Hänen novelleistaan voi oppia paljon. Ja sokerina pohjalla: Dremsongs 1 -kokoelmassa on mukana novelli, joka kertoo Suomenlinnan tapahtumista ja perustuu Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa olevaan runoon!

4. Pasi Ilmari Jääskeläinen, Esipuhe (kokoelmassa Taivaalta pudonnut eläintarha).  Teksti, joka on todellakin jäänyt mieleen. Osoittaa, millaisiin kokeiluihin ja genrejen sekoittamiseen lyhyt teksti voi taipua. Ja voihan tuota Jääskeläisen tuotantoa muutenkin suositella, jos haluaa tietää, millainen on hyvä spefinovelli.

5. Kosmoskynä-lehti. Tarjoaa novelleja, asiaa kirjoittamisesta ja lisäksi hyvin kiinnostavan kattauksen arvosteluja: Kosmoskynässä (tai verkkosivuilla) arvioidaan kaikki kotimaiset scifi- ja fantasianovellit. On mahtavaa, että novellien kirjoittajilla on tällainen mahdollisuus saada palautetta ja kritiikkiä!

6. Maria Jotuni, Kun on tunteet. Varmasti yksi taitavimmista suomalaisista novellisteista. Rakkautta pohtivat novellit eivät vanhene, vaikka yhteiskunta muuttuukin.

7. Ursula K. Le Guin, Kertomuksia Maamereltä. Jos halutaan määritellä, niin nämä ovat varmaan juuri niitä ”kertomuksia” enemmän kuin ”novelleja”. Kertomuskokoelma, joka on vaikuttanut omaan kirjoittamiseeni.

8. Pienkustantajat. Jos isojen kustantamoiden novellitarjonta ei tyydytä, etsi vaihtoehtoja muualta. Ihmetyttää tuo NVL:n hankkeen nimi ”Novelli palaa”, koska käsittääkseni novelli on koko ajan ollut ihan voimissaan scifin ja fantasian puolella. Vilkaise ainakin Osuuskumman ja URSin sivuja.

9. Tiina Raevaara, En tunne sinua vierelläni. Kauniita, erikoisia, hämmentäviä ja ihmeellisiä novelleja.

10. Kilpailut. Tällä hetkellä on menossa ainakin Tähtivaeltajan novellikilpailu ja Risingshadow’n lyhytnovellikisa, NVL:n kisa ja varmasti muutakin. Kannattaa kokeilla ja osallistua. Kannattaa lukea palkittuja novelleja. Ollaan iloisia siitä, että jotkut aktiiviset näitä kilpailuja järjestävät.

Advertisements

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: