Päättymätön tarina

Kirjoitan. Luen. Oleskelen.

Se tunne

Kirjoittamisen ja muun elämän ohessa on välillä vaikeaa ehtiä lukemaan kunnolla. Viime aikoina olen taas saanut luetuksi aika paljon, varsinkin kesällä. On tullut luettua uudehkoja teoksia, lähinnä spefiä mutta myös kotimaista valtavirtaa. Osa teoksista on kolahtanut, osa ei. Mistä lopulta erottaa kirjan, jossa on ”sitä jotain”, sellaisesta kirjasta, joka on ”ihan kiva”?

Mitä enemmän lukee, sitä kriittisemmäksi muuttuu. Nykyään  tuntuu jopa, että on vaikea löytää kirjoja, jotka todella tekevät vaikutuksen. Siis kirjoja, jotka koskettavat, herättävät ajatuksia ja jäävät mieleen ehkä loppuelämäksi. Sama juttu on käynyt minulla hevostenkin kanssa: teininä lähes jokainen kilparatsu oli upea ja wau, mutta tänä kesänä edes olympiakouluratsujen katsominen ei herättänyt valtavaa ihastusta.

Silti jotkin kirjat onnistuvat. Mikä tekee niistä ylivertaisia? Kenties kielellä kikkailu, upean kekseliäs juoni, mahtavan uskottava miljöökuvaus?

Ei. Lopulta, kun kaikki muu riisutaan, kyse on tunteesta.

Yläasteella ja lukiossa, herkässä iässä, monet kirjat vaikuttivat minuun. Useille näistä kirjoista oli yhteistä se, että jossain vaiheessa luin niitä kyyneleet silmissä. Lukemisen jälkeen oli haikea olo ja jopa ikävä takaisin kirjan maailmaan.

Yhä edelleen haluan lukea kirjoja, jotka saavat minut itkemään ja nauramaan. Jos kirja herättää tunteita, siinä on jotain aitoa ja todellista. Kirjassa on henkilö tai henkilöitä, joista alkaa oikeasti välittää. En tarkoita ”samaistumista”, joka on mielestäni eri asia – ei minun ole välttämätöntä samaistua henkilöön, mutta voin silti välittää hahmon kohtalosta. Jos henkilöistä ei välitä yhtään, kirja on pelkkää paperia ja paperille kirjoitettu tarina. Se voi olla ihan kiva, taitavasti kirjoitettu, mielikuvituksellinen, tärkeitä teemoja käsittelevä, mahtavasti rakennettu ja vaikka mitä, mutta jotain olennaista puuttuu.

Miten kirjoittaja voi rakentaa henkilöhahmon, josta lukija todella alkaa välittää? Ehkä tässä ei auta muu kuin tarkastella tarinaa ja henkilöitä mahdollisimman kriittisesti. Jaksanko itse kirjoittaessani viettää aikaa näiden henkilöiden kanssa? Liikuttaako heidän tarinansa minua? Jos vastaus on ei, niin todennäköisesti lukijakin jää kylmäksi.

Vielä on sanottava, että nämä pohdinnat liittyvät lähinnä perinteisiin, henkilövetoisiin romaaneihin. Ei varmastikaan kaikki kirjallisuus toimi samalla tavalla. Myös runot ovat liikuttaneet minua, vaikka niissä kyse ei ole henkilöhahmoista vaan runon puhujasta ja tunnelmasta. Opiskeluaikoinani lähtemättömän vaikutuksen teki Sirkka Turkka, etenkin kokoelma Tule takaisin, pikku Sheba. Kotimaisen lyriikan kurssilta ei tainnutkaan jäädä mitään muuta mieleen, mutta ei se haittaa.

Advertisements

Single Post Navigation

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: